3 x sadepäivän menovinkki

Mitä tehdä, jos kesällä ei olekaan hyvä ilma?

Hietalahden kauppahalli on auki viikon jokaisena päivänä.
Hietalahden kauppahalli on auki viikon jokaisena päivänä.

Kaupungista löytyy paljon tekemistä kesällä - myös silloin, kun sataa vettä. 

1. Rasvaletti-valokuvanäyttely
Sadepäivän sattuessa Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa pääsee sukeltamaan hetkeksi 60 vuoden takaiseen Helsinkiin. Yksi näyttelyhuoneista on sisustettu 1950-luvun kampaamoksi, ja siellä näyttelyn kävijä saa pysähtyä levittelemään Brylcreemiä tukkaan. Näyttelyyn on vapaa pääsy. 

2. Elokuvaklassikoita Orionissa
Eerikinkadun Orionissa vierähtää sateinen ilta jos toinenkin. Tunnelmallisessa teatterissa esitetään uusia ja vanhoja klassikoita huokeaan hintaan. Tänä kesänä Orionissa pääsee katsomaan esimerkiksi vanhoja Disney-animaatioita. Vaihtuvaan ohjelmistoon voi tutustua Kansallisen Auviovisuaalisen Instutuutin nettisivuilla. 

3. Kauppahallikierros
Sadepäivä on mukava viettää sisätiloissa. Jos ostarilla hengailu ei kiinnosta, kannattaa suunnata kauppahalliin. Helsingin vanhat hallit paitsi huokuvat tunnelmaa, tarjoavat herkullisia ostoksia - ja mikä parasta, kaikkiin pääsee julkisilla kastumatta pahasti sateisenakaan päivänä! Antiikkihallista ruokahalliksi viime vuonna muuttunut Hietalahden kauppahalli palvelee viikon jokaisena päivänä, kun Hakaniemen kaksikerroksinen halli on suljettu sunnuntaisin. Remontin vuoksi suljettuna ollut Kauppatorin vanha kauppahalli avataan maanantaina 9. kesäkuuta. 

Älä unohda näitä sadepäivänä:

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi