Coffee House tuo iPadit kahviloihin

S-ryhmän Coffee House -kahvilat tuovat ensimmäisenä Suomessa iPad-laitteet asiakkaiden käyttöön.

Aluksi tabletit tulevat Helsingin WTC:n ja Porvoon Taidetehtaan kahviloihin. IPadeissa on luettavissa useita lehtiä, niissä on yhteys sosiaaliseen mediaan ja niillä voi pelata myös Angry Birds -peliä.

Helsingissä ja Porvoossa voi syyskuusta alkaen lukea päivän lehdet perinteisten paperilehtien lisäksi myös iPad-versioina. Luettavissa ovat Helsingin Sanomat, viikkoliite Nyt, Kuukausiliite, Ilta-Sanomat, Taloussanomat, Hufvudstadsbladet sekä Image ja Mondo.

Tulevaisuudessa iPadeja saatetaan nähdä useammissakin kahviloissa.

"Kahden kahvilan pilottijakso kestää kolme kuukautta, jonka jälkeen arvioimme jatkon", kertoo Coffee Housen Brand Manager Tommi Harju tiedotteessa. 

"Olemme kyllä jo varautuneet tuomaan iPadit asiakkaidemme käyttöön kaikissa Coffee Houseissa."

IPadien tuomista kahviloihin Harju pitää perusteltuna.

"Haluamme myös olla mukana kehityksessä – monet asiakkaamme ovat jo nyt tottuneita iPadien käyttäjiä. Sähköisistä lehdistä ei myöskään synny jätettä, mikä meille on merkittävä asia. Paperilehdet menevät kahviloissa nopeasti huonoon kuntoon, kun niitä luetaan paljon. Tabletissa tätä ongelmaa ei ole", summaa Harju iPad-lehtien hyviä puolia.

Lehtien lisäksi laitteilla voi pelata Rovion Angry Birds -pelin uusinta Angry Birds Space -versiota. Laitteissa on myös yhteys sosiaaliseen mediaan ja tietoja Coffee Housen tuotteista ja tarjonnasta. Asiakkailla on tablettien kautta mahdollisuus osallistua iPad-tarjonnan kehittämiseen antamalla palautetta ja osallistumalla kyselyihin.

IPadin saa käyttöönsä kahvilan kassalta henkilöllisyystodistusta vastaan.

1 kommentti

tokana

4.10.2012 21:07

Pari viikkoa sitten käydessäni Scandic Paasi hotellissa Helsingissä oli aulabaarissa 3 kpl iPadejä käytettävissä. Kiinteät telineet pyöreän sohvan ympärillä, toimivat oikein loistavasti. Oli Angry Birdsit ja lehdet ym. tarpeelliset sivustot valmiina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi