Dtm avaa taas

City pääsi kurkistamaan homokeitaaseen viikkoa ennen avajaisia.

Tähän tulee tanssilattia. Yksi discopallo on jo paikoillaan.
Tähän tulee tanssilattia. Yksi discopallo on jo paikoillaan.

Ravintolasalissa on kaaos, mutta vasta viikon kuluttua täällä räjähtää. Helsingin kuuluisin homoyökerho dtm avaa ovensa kolmannessa osoitteessaan Mannerheimintie kutosessa, entisissä Den Kungliga Klubbenin tiloissa. Yhdessä alakerran Herculeksen ja viereisen Mann’s Streetin kanssa Mannerheimintielle muodostuu homokolmio, jossa menoa ja seuraa piisaa joka ikinen ilta. City pääsi kurkistamaan tuleviin tiloihin. 

Sisäänkäynti on vitivalkoinen. Kattoon kiinnitetään tusina discopalloja, suurin niistä halkaisijaltaan 75-senttinen. Vasemmalla aukeavat tanssilattia ja lava, katoissa roikkuu lisää discopalloja. Täällä ei säihkeessä säästellä.

 

Hartwall sisustaa tämän baaritiskin.
Hartwall sisustaa tämän baaritiskin.
Ikkunoista kelpaa katsella öistä Manskua. Ja sisään jonottavia ihmisiä.
Ikkunoista kelpaa katsella öistä Manskua. Ja sisään jonottavia ihmisiä.

 

Huomion kiinnittävät valtavat ikkunat. Niistä voi katsella vastapäistä Svenska Teaternia, Mannerheimintietä tai Stockaa.

"Niitä ei peitetä. Kaikki Helsingin homopojat haluavat katsella Stockaa skumppalasit käsissä", lupaa ravintolanjohtaja Markku Valtanen.

Toisen kerroksen sijaintiin viittaa myös ravintolan uusin slogan "Do you wanna be on top?".

Oikealla sijaitsevat vanhasta dtm:sta tutut lounge-tuolit. Taaempaa löytyy pinkillä ja kirkkaanoranssilla sisustettu Puuma baari pienine tanssilattioineen, jossa kaikuvat "kaikki sellaiset kappaleet, joissa on sanat ja melodia". Iso tanssilattia on varattu rytmikkäälle menolle.

Cityn Ravintolaäänestyksen vuosikausia voittaneeseen henkilökuntaan on luvassa uusia jäseniä. Uuden dj:n Tompan lisäksi Valtanen ylistää eritoten "muodollisesti pätevää" kaljapoika Teemua, joka tulee päivystämään viikonloppuisin olutkärryn edessä. Olutkärryn lisäksi uudessa dtm:ssa on kolme baaritiskiä.

 

Krokotiili Riku on seurannut ravintolanjohtaja Markku Valtasta jo pitkään. Nyt se on asettunut Valtasen vaaleanpunaiseen toimistoon.
Krokotiili Riku on seurannut ravintolanjohtaja Markku Valtasta jo pitkään. Nyt se on asettunut Valtasen vaaleanpunaiseen toimistoon.
Sisäänkäyntiaula on valkoinen.
Sisäänkäyntiaula on valkoinen.
Puumalan pinkit seinät saavat kaverikseen oranssit tuolit ja seepramaton.
Puumalan pinkit seinät saavat kaverikseen oranssit tuolit ja seepramaton.

 

Uuteen dtm:ään kannattaa varautua jonottamaan. Asiakaspaikkoja on entisen 599:n sijaan 391. Uuden lavan pääsee korkkaamaan Chisu, joka vetää minikeikan avajaisissa 1. helmikuuta. Muita avajaisviikon tapahtumia ovat yhdysvaltalaisen drag-artisti Sherry Vinen keikka 3. helmikuuta ja vaalivalvojaiset 5. helmikuuta.

Ohjelmaa on luvassa entiseen tapaan. Valtasen mukaan "kaikki" Suomen drag queenit ovat ilmoittaneet halustaan tulla esiintymään. Suositut L-World -bileetkin saavat jatkoa. Ensimmäiset vain naisille tarkoitetut kekkerit juhlitaan 24. helmikuuta. Naisten bileeiden ohella dtm:ssa aletaan järjestää yhdessä Qruiser.comin kanssa vain miehille tarkoitettuja iltamia.

 

Pienempi tanssilattia Puumalassa.
Pienempi tanssilattia Puumalassa.

 

Joka ilta kello 3:27 kajareista helähtää Celine Dionin kappale I’m Alive. Viimeisen biisin aikana voi Valtasen mukaan "tanssia hurjana, ryhtyä pikavonkaukseen tai syöksyä baaritiskille". Tänä vuonna kappale on uuden tulemisen kunniaksi valittu levyltä A New Day Has Come. Jatkossa tarkoitus on valita joka vuosi uusi kappale. Biisejä saa ehdottaa joulukuussa, ja voittajakappaleen ehdottajaa odottaa vuoden vippi.

Dtm:n avajaiset 1. helmikuuta alkaen klo 22. Mannerheimintie 6 B, 2. krs. Avoinna joka päivä klo 21-04.aa

 

2 kommenttia

Joel

25.1.2012 14:17

Avaako pekka Haavisto ravintolan? Ainakin kunniavieras pitäisi olla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

terhi93

3.2.2012 19:43

Uusi DTM oli loistava. Paljon nuorisoa ja meitä naisia hyvässä sovussa homojen kanssa. Kaupungin paras K18 paikka ehdottomasti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi