Espoo Ciné nostaa naiset tähdiksi ja tuo leffaesitykset tavallisiin koteihin

Leffafestari tuo kevääseen iloa, valoa ja naistekijöitä.

Eurooppalaiseen elokuvaan erikoistuneen Espoo Cinén (4.–13.5.) ohjelmistossa on tänä keväänä iloa, valoa ja naisia.

”Tämänvuotisen festivaalin elokuvavalinnoissa korostuu komediallisuus”, festivaalin ohjelmistopäällikkö Mickael Suominen kertoo.

”Lisäksi naiset ovat vahvasti edustettuina niin elokuvien tekijöinä kuin protagonisteina”, hän avaa festivaalin painopisteitä.

Barrage-elokuvan (kuvassa) ohjaaja, käsikirjoittajat ja keskeiset näyttelijät ovat kaikki naisia. Draaman on ohjannut Laura Schroeder, joka on myös käsikirjoittanut sen yhdessä Marie Nimierin kanssa. Kolme pääosanäyttelijää ovat vieläpä samaa perhettä, sillä elokuvassa nähdään kolme sukupolvea Hupperteja. Isabelle Huppert on Elisabeth, jonka tytär Catherine palaa vuosien jälkeen takaisin kotiin äitinsä ja oman tyttärensä Alban luo. Catherinen roolissa nähdään Huppertin tytär Lolita Chammah ja tämän tytärtä näyttelee Chammahin oma lapsi, Themis Pauwels.

Carlos Marques-Marcetin Goya-palkintoja kahminut Anchor and Hope on esimerkki festivaalilla nähtävistä komedioista. Perinteisiä romanttisen komedian konventioita ravisteleva elokuva kertoo pitkään yhdessä olleesta pariskunnasta Evasta (Oona Chaplin) ja Katista (Natalia Tena, Game of Thrones, 10 000 km), joiden suhde joutuu koetukselle Evan alkaessa haaveilla lapsesta. Tukena ja apuna naisilla on heidän häikäisevän komea ystävänsä Roger (David Verdaguer, 10 000 km).

Tämänvuotisen festivaalin ohjelmisto on hieman edeltäjiään tiiviimpi: ”Tiukan valintaseulan läpäisseiden pitkien elokuvien rinnalla festivaalilla tullaan näkemään aiempaa enemmän uusia ja kiinnostavia lyhytelokuvia muun muassa Ciné kylässä -tapahtuman ansiosta”, ohjelmistopäällikkö Suominen avaa.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty, suuren suosion saavuttanut Ciné kylässä tuo lyhytelokuvanäytöksiä espoolaiskoteihin 16.–29.4.

”Viimevuotinen tapahtuma onnistui yli odotusten”, tapahtuman tuottaja Johanna Vanttaja iloitsee.

”Tänä vuonna tulemme järjestämään koti-iltojen lisäksi myös erikoisnäytöksen yhteistyökumppanimme kanssa”, hän jatkaa.

Ilmoittautuminen Ciné kylässä -näytöksiin avautuu Espoocine.fi -sivustolla 4.4. Samalla tiedotetaan tarkemmin elokuvantekijävieraista ja erikoisnäytöksestä.

Lapsille ja nuorille suunnattu Junior Ciné järjestetään tänä vuonna 4.–9.5. "Tapahtuman teemoja tulevat olemaan koulumaailma, ystävyys ja suvaitsevaisuus", Junior Cinén tuottaja Maria Lehtonen kiteyttää.

"Nostaisin ohjelmistosta kaksi hauskaa ranskalaiselokuvaa: Oscar-voittaja Michel Gondryn Mikrobi ja Gasoliini kertoo kaveruksista, jotka lähtevät road tripille halki Ranskan itse rakentamallaan asuntoautolla. Se uus tyyppi (ohj. Rudi Rosenberg) on riemastuttavan samaistuttava kertomus 13-vuotiaasta pojasta, joka tulee uuteen kouluun ja alkaa haparoiden etsiä paikkaansa sieltä”, Lehtonen kuvailee.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi