Factory Kampin terassi keskellä yhteyksiä

Alkuvuodesta avattu ravintola on Factory-ketjun uusin aluevaltaus.

Helsinki on täynnä ihania kesäterasseja, eikä Kampin Autotalon kyljessä sijaitseva Ravintola Factory Kamppi ole poikkeus. Vuoden alussa avatun raflan terassimukavuuksiin kuuluu pehmustetut sohvat, isot aurinkovarjot sekä tietenkin kesän maukkaat drinkkikannut. Lämpöäkään ei tältä terassilta puutu, sillä aurinko paistaa alueelle kello 11-18 välisenä aikana.

Lounasbuffettinsa ansiosta mainetta keränneen Factoryn herkkuja voi nauttia myös sen aurinkoisella terassilla. Aamiaista on tarjolla jo aamuseitsemästä lähtien ja lounas tarjoillaan arkisin kello 10:30-15. Mikäli kiireinen päivä pakottaa jättämään lounaan väliin, ravintola ruokkii mattimyöhäisiä ruokaisalla salaattibaarilla arkisin kello 20 asti. A la Carte menu on tarjolla jopa kello 23 saakka, poikkeuksena sunnuntait ja maanantait, jolloin menu on voimassa yhdeksään asti.

Keskeisen sijaintinsa ja monipuolisten liikenneyhteyksien ansiosta Factoryn terassille on helppo eksyä matkan varrella minne tahansa. Mikä sen mukavampaa kuin viettää kiireetön hetki huurteisen kesädrinkin ja ystävien kera. Nelijalkaiset ystävät ovat myös tervetulleita terassille, joten pysähdyspaikka löytyy koiranulkoiluttajallekin. Kunhan muistaa tarjota karvaiselle kamullekin juotavaa (vettä), koska on epäkohteliasta juoda yksin.

Viikonlopun alkaessa Factory tarjoaa edullisen paikan, jossa voi käydä nauttimassa afterworkit. Perjantai- ja lauantai-iltapäivisin terdellä saa talon skumppaa ja viinejä kolmen euron hintaan. Cosmopolitanin saa kuudella eurolla.

Factory Kamppi, Runeberginkatu 3. Terassi avoinna ma 10-21, ti-pe 10-22, la 12-22 ja su 11-21. Tämän ja yli sata muuta terassia löydät Cityn Terassioppaasta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi