Harvinaista teeherkkua Mansessa

Pieni Kilpikonna on Tampereen ainut pelkästään teetarjontaan keskittynyt paikka.

Teehuoneen omistaja Miia Suominen näyttää, ettei maukkaan teen keitto ole ihan yksinkertaista.
Teehuoneen omistaja Miia Suominen näyttää, ettei maukkaan teen keitto ole ihan yksinkertaista.

Harvinaista teeherkkua

Teehuone Pieni Kilpikonnan omistaja Miia Suomalaisen Kung Fu -harrastuksesta lähtöisin oleva teeinnostus kehittyi ammatiksi tänä kesänä, kun Suomalaisen omistama Teehuone Pieni Kilpikonna avasi ovensa. Teehuoneesta löytyy pieni ja tunnelmallinen teennautiskelutila, ja lisäksi sieltä voi ostaa teetä kotiin.

Pieni Kilpikonna on Tampereen ainut pelkästään teetarjontaan keskittynyt paikka. Erikoistumisen ja tietämyksen taso näkyy liikkeen valikoiman laajuudessa ja laadussa. Liikkeessä on myynnissä useita pientilatuottajilta tilattuja teelajeja, joita ei saa mistään muualta Suomessa. ”Yksi asiakas kertoi, että on viimeksi saanut lähes yhtä hyvää teetä Kiinan-suurlähetystössä”, Suomalainen kertoo.
Teehuone Pieni Kilpikonna, Tuomiokirkonkatu 21

2-vuotias Tiikerihai

Erityisesti karaokebaarina paikkansa tamperelaisten sydämissä lunastanut Tiikerihai täyttää 2 vuotta elokuun 25. päivä. Synttäreiden kunniaksi Hämeenkatu 5:n yläkerrassa sijaitsevassa ravintolassa esiintyy Aimo Pamaus & Luodinkestävät Liivit.
Tiikerihai, Hämeenkatu 5B

Chiliä ympäri Tamperetta

Chilifest Finland valtaa Keskustorin lisäksi myös monet Tampereen keskustan ravintolat. Gringos Locosissa, Jack The Roosterissa, Roastissa, Aleksanterinkadun Kotipizzassa, Colorado Bar & Grillissä ja Coyote Bar & Grillissä on tarjolla tulisia erikoisannoksia.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi