Helsingin ainoa raakabrunssi

Ei pelkästään hyvää, ei ainoastaan terveellistä.

Kuumentamaton ja mahdollisimman prosessoimaton raakaruoka on ollut Suomessa pitkään vain blogi-ilmiö, mutta levinnyt pikkuhiljaa raakakakkukahviloiksi ja nyt myös brunssiksi.

Kookosvoita, siemenkräkkereitä, raakamysliä mantelimaidolla, varhaiskaalirullia... Ruokamaailman megatrendeihin kuuluvaa raakaruokaa on saanut Johan & Nyströmistä brunssin muodossa tämän kevään.

Johan & Nyströmissä raakabrunssi ei ole pelkästään hyvää ja terveellistä ruokaa. Se on myös livemusiikkia, lämmintä tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä, joka rakentuu pitkistä pöydistä yhdessä syödystä ruoasta. 

Terveystietoisten keskuudessa valtaisan suosion saavuttanutta Suvi Tikamon loihtimaa raakabrunssia on katettu Katajanokalle nyt kolmesti. Jäljellä on vielä yksi toistaiseksi viimeinen pääsiäisteemainen raakabrunssi, jota päästään nauttimaan 19. huhtikuuta. Sen jälkeen raakakakuistaan ja luomukahvistaan tunnettu Johan & Nyström jatkaa toimintaansa vain kahvilana.

Raakabrunssivastaava Pasi Kokko lupaa, että kesällä raakabrunssit saavat jatkoa uudessa osoitteessa, jota hän ei vielä kuitenkaan suostu paljastamaan. 

Johan & Nyström (Kanavanranta 7c), avoinna ma-pe klo 8.30-18, la-su klo 10-18. Raakabrunssitiedustelut ja varaukset

2 kommenttia

mcd voice survey

9.9.2024 08:14

MCDVoice is an online survey website developed by McDonalds to conduct survey for the customers interested to enter into monthly sweepstakes. McDonalds welcomes you participate in the survey in your preferable language (espanol/english) on the mcdvoice survey site : www.mcdvoice.com within 7 days from date of this purchase and rate as highly satisfied if you were really satisfied with all over experience. As McDonalds very popular food restaurant is USA wants to know customer satisfaction by organising the www.mcdvoice.com surveys. Customer or participant can leave their feedback at end of survey. It's the official that McDonalds survey is conducted only through online at www.mcdvoice.com. Begin the survey with valid receipt & generate validation code. User can redeem validation code and obtain the free sandwich on your next visit to your nearest McDonald’s.
<a href="https://mcdvoice.support/">/mcdvoice.support/</a>;

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mcd voice survey

9.9.2024 08:16

<a href="https://mcdvoice.support/">Mcdvoice en español</a>
MCDVoice is an online survey website developed by McDonalds to conduct survey for the customers interested to enter into monthly sweepstakes. McDonalds welcomes you participate in the survey in your preferable language (espanol/english) on the mcdvoice survey site : www.mcdvoice.com within 7 days from date of this purchase and rate as highly satisfied if you were really satisfied with all over experience. As McDonalds very popular food restaurant is USA wants to know customer satisfaction by organising the www.mcdvoice.com surveys. Customer or participant can leave their feedback at end of survey. It's the official that McDonalds survey is conducted only through online at www.mcdvoice.com. Begin the survey with valid receipt & generate validation code. User can redeem validation code and obtain the free sandwich on your next visit to your nearest McDonald’s.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi