Ilmainen raha toi kodin kodittomille Lontoossa

Millainen rahamäärä riittää muuttamaan elämän?

Kuva: Gina Sanders - Fotolia.com

Talouselämä kertoo sivuillaan kiinnostavasta kokeilusta, joka toteutettiin Lontoossa vuonna 2009. Testissä kolmelletoista kodittomalle jaettiin massia, kullekin 3 000 puntaa. Rahat tulivat täysin ilman vastiketta eli sen eteen ei tarvinnut tehdä duunia lainkaan. Tulokset olivat hämmentäviä: yksikään kolmestatoista ei tunkenut rahojaan alkoholiin, huumeisiin tai uhkapeleihin. Peräti 11 kokeiluun osallistuneesta ei ollut vuoden kuluttua enää koditon.

De Correspondentin alkuperäisessa artikkelissa perustellaan vakuuttavasti sitä, että ilman työtä saatu raha ei passivoikaan ihmistä laiskuuteen. Jutussa luetellaan esimerkkejä, joissa 'ilmainen raha' on tuottanut hedelmää.

Mielipiteet erilaisten sosiaalietuuksien ympärillä polarisoituvat helposti ja mediassa esiin nousee helposti tapaukset, joissa niitä etuuksia käytetään räikeästi väärin. Tästä tuoreimpana esimerkkinä nuorukainen, joka myi huuto.netissä huonekaluihin saamaansa sossun maksusitoumusta.

De Correspondentin haastattelema Simon kertoo päässeensä eroon 20 vuoden heroiinikoukusta saamansa rahan avulla.

"Ensimmäistä kertaa elämässäni kaikki vain klikkasi. Nyt tuntuu siltä, että voin tehdä elämälläni jotain", Simon sanoi.

Pitää muistaa, että kokeilussa oli mukana vain 13 henkilöä, joten elämää suurempia johtopäätöksiä sen tuloksista ei kannata tehdä.

5 kommenttia

shiwan8

8.1.2014 16:22

Niin siis passivoivaa on se, että kaikki tulee ilmaiseksi mutta sitä ei tule tarpeeksi jotta sillä voisi ponnistaa ylös kuopasta. 3k puntaa, nelisen tuhatta euroa riittää suoraan vuokraan, takuisiin ja ruokiin parille kuukaudelle tässä maassa, hyvällä tuurilla kolmelle. Siinä ajassa saa itsensä helposti ok kuosiin ja töitä hankittua jos töitä oikeasti haluaa. Eihän ongelma ole ollut tässä maassa koskaan (nykyisten kolmekymppisten sukupolven aikana) kaupungeissa se, ettei töitä ole, vaan se, ettei ne työt ole välttämättä just sitä mitä halutaan tehdä. En minäkään halua olla siivooja, mutta jos nyt hommat loppuisivat ja jollakin olisi itsensä elätettävä niin melko varmasti olisin se siivooja ainakin sen kuukauden kun etsisin parempia töitä ja niitä saisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HupiX

9.1.2014 01:53

Töitä kyllä voi olla mutta millä palkalla ja ehoilla. Pitää muistaa että työpanos on yleensä ihmisen ainoa pääoma. Jos sitä alkaat tappiolla myymään, kaikki tietävät ettei se kannata. Jos kokopäivätyön palkka ei riitä peruselämään, kannattaako töissä käydä? Jos halvalla aletaan tekemään saahan sitä tehdä ilmaiseksi. Työharjoitteluissahan ne työttömät ovat.
Ja jos joku, niin se passivoi, kun toimelias kaveri laitetaan narkkareiden kanssa samaan paikkaan.
Jos olet sitä mieltä, niin miksei kauppa myy tappiolla tavaroitaan?

Kaverini tytär menetti luottotietonsa, koska oli kokopäivä työssä, mutta ei uskaltanut pyytää vapaata sosiaalitoimistoa varten, kun pelkäsi potkuja.

Arvot voi olla mitään vaan mutta puhtaalla järjellä on mentävä.

Raskassa, Espanjassa jne on satoja tuhansia nuoria, jotka olivat eämänsä alussa pari vuotta sitten. Perhe, omakoti ja asuntolaina. Nyt pankkien vuoksi ovat kadulla, perhe hajonnut, pankki otti asunnon pilkkahinnalla ja velkaa jäi vaikka kuinka. Siitä on aika katkera lähteä enää veroja ja pankin voittoja makselemaan.
Ei se ole aina laiskuutta, ettei kaikkea tehdä alipalkalla. Se on järkeä.

Kannattaisi ihan oikeasti kysellä töitä ja mennä pariin paikkaan hommiin, niin tiedät mitä nuoret joutuvat kokemaan. Suoranaista kiritystä ja uhkailua.
Harjavallassa on tuöllistyspaikka josta ei saa smainita hakiessaan oikeita töitä. On kuulemma miinusta sanoivat työ- ja elinkeinotoimistossa.
Miksi vanki suorittaa yhdyskuntapalvelua samassa paikassa tunnin ja saa vuorokauden pois rangaistuksesta. Työtön saa tunnista tunnin. Ja sama homma. Onko niin, että työtön on rikollistakin alhaisempi, koska ainakin työmäärä on. Puolen vuotta pakollista työharjoittelua (3 x7h) vastaa täten 1½ vuoden vankilatuomiota.
Kyllä nuorilla tiukkaa tekee että vähällä pääsin nuorena.Kun vielä koulutuspaikkoja vähennetään, pätkätöitä siellä täällä jne. Suomella on aika ammattitaidoton tulevaisuus ja fiksu nuori lähtee sinne missä voi olla töitä ja palkkakin, pois tääältä. Silloin voi elääkin.
On ihan aivopesua että Suomessa on asiat hyvin. Se on vain tilastovale.

shiwan8

11.1.2014 01:39

Mikään ei passivoi niin kuin toimettomuus. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kauppa ei myy tuotteitaan tappiolla...varsinkin kun helvetin moni kauppa myy sälää joko nollatuotolla tai pienellä tappiolla vain voidakseen kilpailla hinnoilla ja luottaa että saa omansa takaisin muiden tuotteiden kautta. Ihan normaalia kaupankäyntiä. Se on vain nykyihmisen narsismia kuvitella, että se oma oleminen on jotenkin niin erinomaista että sitä ei voi rahoittaa rahvaan töillä vaan heti pitäisi saada toimarin pesti vähintään miljardin vuotuisen tuloksen tuottavassa yrityksessä kun pääsee koulussa.

Kaverisi tyttären uskaltamattomuus ei myöskään liity asiaan mitenkään. Niitä tapoja järjestää sitä vapaata löytyy kyllä.

Tämä on Suomi, ei (vapaavalintainen muu maa jossain päin maailmaa). Ei ole mitään pakkoa tehdä typeriä valintoja. Voi esimerkiksi ostaa asunnon joka ei maksa liikaa. Voi myös säästää -> pystyy pari kuukautta olemaan ilman töitä ja etsiä uusia (joita myös saa jos haluaa).

Olen itse matalapalkka-alalla. Kyse on ammatinvalinnasta. Ei niin etten voisi tehdä "parempia" töitä, koulutuksia löytyy neljään ammattiin joissa on jokaisessa parempi palkka kuin tässä. Haluan tehdä tätä joten teen tätä. Jos en haluaisi tekisin jotain muuta. Jos ei ole ketään joka palkkaa voi ruveta yrittäjäksi. Näitä mahdollisuuksia on niille joita huvittaa toimia.

Mikä tämä harjavallan paikka on ja miksi sitä ei saa mainita?

Miten se, että lain rangaistusmallit ovat säälittäviä liittyy mitenkään siihen, että ihmisen on hyvä pysyä aktiivisena jos meinaa olla vajoamatta pohjalle? Rikollinen tekee töitä koska on pakko suorittaakseen sanktionsa. Työtön, pois lukien ne jotka ovat diagnosoitavissa työkyvyttömiksi, on työtön joko laiskuttaan tai asennevammaisuuttaan. Minä tiedän työttömiä joista jokainen haluaisi töitä, mutta heidän fysiikkansa/kuuppansa ei kestä. Tiedä myös ihmisiä joilla ei ole töitä koska "miksi tehdä kun ei ole pakko". Arvaa kumpi näistä kahdesta työttömien ryhmästä kuuluu rikollisen yläpuolelle ja kumpi rikollisen alapuolelle arvostusasteikossa....

Fiksu ihminen iästä riippumatta tekee sen mitä täytyy voidakseen elää ihmisarvoista elämää.

Suomessa on asiat hyvin verrattuna moneen muuhun paikkaan vaikka täälläkin on omat osa-alueet jotka ovat pitkin helvettiä. Kaksi suurinta mokaa ovat se, ettei ihmisille aseteta vastuuta omasta hyvinvoinnistaan josta päästäänkin sitten kohtuuttomien kustannusten kautta siihen ettei saada enää panostettua ihmisten työkykyisiksi saattamiseen tarpeeksi. Raha sijoittuu väärin.

ttttttttqwq

9.1.2014 19:41

Ennen kuin tästä vetää mitään poliittisia päätöksiä koskevia johtopäätöksiä, pitää muistaa, että jos tuollainen summa annettaisiin esim kaikille kodittomille kerran vuodessa, tai kerran kymmenessä vuodessa, ko. rahan saavat ihmiset osaisivat tietysti odottaa sitä - ja luultavasti lainailisivat muilta rahaa vähitellen tuota tiettynä ajankohtana tulevaa suurta summaa vastaan.

Eli suuri vaikutus tässä hyvinkin saattoi olla sillä, että kaikki saivat rahan yllättäen. Mutta mikään valtion tai kunnan virasto ei voi päättää, että antavat asunnottomille tai muuten huonossa jamassa oleville samantyyppisesti suuren summan rahaa, jonka vastaanottajat arvotaan tms. Eli kiinnostava tutkimus, mutta sen pohjalta ei voi vetää mitään johtopäätöksiä koskien esim. sosiaaliturvaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

11.1.2014 01:16

Tapauksen uutisointihan on kuraa. Kannattaa kaivaa se pruju tuosta. Pitäisi löytyä PDF muodossa. Muistaakseni yksikään noista ei saanut mitään oikeasti aikaan sillä rahalla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi