Kakkusotaa Steve Aokin johdatuksella Weekend Festivaleilla

Aokin kakut eivät ole normaaliin tapaan syötäviksi vaan heitettäviksi.

Steve Aoki heittämässä kakkua Ultra Music Festivaleilla.
Steve Aoki heittämässä kakkua Ultra Music Festivaleilla.

Maailman suosituimpiin DJ-artisteihin lukeutuva yhdysvaltalainen Steve Aoki järjestää kakkusodan esiintymisensä yhteydessä Weekend Festivalilla elokuussa. Aoki nähdään yhtenä Helsingin Kyläsaaressa 5.-6. elokuuta järjestettävän festivaalin päätähdistä.

Steve Aoki on tullut tunnetuksi siitä, että hän heittelee yleisöään lavalta kakuilla. Viime vuoden alussa hän ilmoitti, että aikoo rajoittaa kakkujen heiton vain valikoiduille festivaaleille, joihin Weekend Festival tänä kesänä lukeutuu.

Weekend Festivalin järjestäjät ovat saaneet Aokilta tarkat ohjeet siitä, millaisia kakkuja esiintymistä varten on valmistettava. Artistin edustajat korostavat, että kakut tulee tehdä juuri ohjeiden mukaisiksi, jotta ne eivät vahingoita yleisöä. Ohjeissa korostetaan lisäksi, että kakut eivät tule syötäväksi vaan nimenomaisesti heitettäviksi. Kakut eivät saa esimerkiksi sisältää jäätelöä vaan ainoastaan pehmeää kermavaahtoa. Myös kakkujen mitat on määritelty tarkoin.

Kaiken kaikkiaan Weekend Festivalilla nähdään tänä kesänä todellisena harvinaisuutena DJ Mag –lehden Top100-DJ-listan koko kärkiviisikko: Hardwell, Dimitri Vegas & Like Mike, Armin Van Buuren, Martin Garrix ja Tiësto. Kotimaista tähtikaartia festivaalilla edustavat muun muassa Antti Tuisku ja JVG.

Weekend Festival 5.-6 elokuuta Kyläsaarenkatu 12, Helsinki.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi