Kun sovellus korvaa tarjoilijat – Pincho Nationissa asiointi hoidetaan kännykällä

Pohjoismainen ravintolaketju Pincho Nation avasi uuden ravintolansa Helsinkiin.

Pincho Nationissa tilaukset tehdään kännykkäsovelluksella.
Pincho Nationissa tilaukset tehdään kännykkäsovelluksella. Kuva: Pincho Nation

Pincho Nationissa ei tarjoilijoita juurikaan tarvita, sillä kaikki asiointi hoidetaan kännykkäsovelluksen avulla.

Sovelluksen kautta voi hoitaa kaiken aina pöytävarauksesta laskunmaksuun asti. Menut ja annosten kuvat löytyvät mobiilista, ja jopa juomatilaukset voi tehdä kännykällä. Tilaukset noudetaan itse keittiön luukulta ja baarista.

Pincho Nationissa tarjoillaan tapastyylisiä pieniä annoksia, joita suositellaan tilaamaan jopa viisi tai kuusi annosta kerrallaan. Menulta löytyy muun muassa miniburgereita, pieniä pihvejä ja bbq-lihaa, kalaa, paellaa ja kasvisruokia. Tarjolla on myös muutama vegaaninen annos.

Espanjalaistyylisten tapasten lisäksi vaikutteita annoksiin on saatu myös muualta Euroopasta sekä aasialaisesta keittiöstä.

Ruotsalaislähtöinen Pincho Nation toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Suomessa. Suomen ensimmäinen Pincho Nation avattiin viime vuonna Turkuun. Helsingin ensimmäinen Pincho Nation avattiin heinäkuussa Iso-Roballe.

Pincho Nation, Iso Roobertinkatu 10

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi