Kuultua

Helsingin ravintola- ja klubiuutiset

Neidot valtaavat Savoyn

Savoy juhlii naisia ja viiniä huhtikuussa. Viinit tulevat kauniimman sukupuolen viinintekijöiltä Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Kuuden ruokalajin menun (uh, 225 e!) suunnitteluun ovat päässeet osallisiksi myös Savoyn keittiön miehet. Viikot korkataan Helena Lindgrenin johdolla gaalaillallisilla 5.4., ja riemu jatkuu 22.4. asti.

Mango on kevään siideri

Mango on Golden Capin kevään siiderimaku. Rutikuiva Golden Cap Go ei ole, mutta jättää kitalakeen kuivan jälkimaun. Kaloreita juomassa löytyy 30 kcal/dl. Eri tavoin maustetut siiderit ovat nousseet Suomessa markkinajohtajiksi ohitse päärynä-perryjen ja omenasiiderien.

Tähdet tallessa

Chez Dominique säilytti kaksi Michelin-tähteään kevään punaisessa ravintolaraamatussa. G.W. Sundmans ja George ovat puolestaan edelleen yhden tähden ravintoloita. Suomen Gastronomien Seura valitsi Georgen Vuoden Ravintolaksi. Rengasukon tiedetään kierrelleen kaupungin kuppiloita, mutta ilmeisen konservatiivisella silmällä. Eli viime aikojen näyttöjen perusteella: miksi Savoylla tai Sassolla ei ole tähteä?

Omenan makuja Mikonkadulla

Hapokas omena kirpaisee Michellessä. Keittiömestari Mika Mertens on hakenut inspiraationsa Pohjois-Ranskan Normandiasta. Tarjolla on mm. omenalla maustettua simpukkakeittoa (9,30 e) ja paahdettua ankkaa (21,80 e). Baarissa maistellaan calvados-pohjaisia drinkkejä ja kuumia omenatoteja.

Rumbaa Nuevossa

Ravintola Nuevo omistaa huhtikuun latinokeittiölle ja Aasian mauille. Tarjolla mm. aasialaista paellaa (19 e) ja chilipaahdettua maissikanaa (18 e). Tanssijat Tuomas Nylund ja Katariina Lantto esittävät lattaritansseja 12.4. ja 26.4.

Ensi-illat olutjuhlilla

Tätä et maista muualla! Belgialainen viininmarjaolut saa maailmanensi-iltansa Helsinki Beer Festivalilla. Ja viime vuoden hetkessä loppuunmyyty hitti tyrniolut suomalaista marjoista suorittaa paluun. Olut kuohuu, siideri pirskahtelee ja viski lämmittää Kaapelitehtaalla perjantaina ja lauantaina 1.–2.4. Bändien kera.

Erottajalla pastattaa

Vespassa vietetään pastaviikkoja 9.4. asti. Myös veget on huomioitu mustekalanmusteella värjätyllä spagetilla (minne se on kadonnut Stockan Herkusta?). Lopuksi suun vetää makeaksi Erottajalla vaniljalasagne. Kuka kaupungissa kokkaa ensimmäisenä avoimia lasagneja? Viinit toimittaa toscanalainen Frescobaldin aatelissuku.

Heviä Ale-pubissa

Pohjoisen Rautatienkadun Ale-pubissa raikaa hevi joka kuun viimeisenä torstaina. Avajaisissa 31.3. klubilla soittaa Starhags. Sisäänpääsy on ilmainen ja juomia myydään kevyeen hintaan. Myös Kallion hotelli Olympiaan on avattu hevidisko.

Sen seitsemät soossit

Joskus vaatimattoman makuisen ruoan pelastaa kastike. Esimerkiksi lihapullat, joiden seurana on kerma-soija-ketsuppi-kastike maistuvat jumalaisilta, kun taas pelkissä lihapullissa harvoin maistuu mikään muu kuin jauheliha.

Kolmen Michelin-tähden ravintoloitsijan Michel Roux’n kastikekirja on keittiön ihmeidentekijä.

Kirja opastaa liementeon maailmaan, pikaisten arkikastikkeiden saloihin ja maustevoiden tekoon. Pikakastikkeista kiinnostaa eritoten yrtti-voikastike ja rosmariinilla maustettu vuohenjuustokastike. Jos se ei pelasta ruokaa, niin ei sitten mikään.

Michel Roux: Kastikekirja 26,90 e (Otava).

VIAn viinit asiakkaiden valitsemia

VIAn talonviinit valitiin asiakkaiden tasting-tilaisuudessa. Listalle nousivat sisilialaiset Fiorile Rosso ja Fiorile Blanco. Jyrki Sukulan kehittämät VIA-tuotteita – kastikkeita, keittoja ja liemiä on nyt myynnissä jo Keski-Eurooppassa.

Tshekkibaari Annankadulle

HOK-Elanto on avannut Annankatu 27:ään OlutHuone Hostinan. Hostina kuuluu samaan Pivnice-perheeseen Hadánkan, Milenkan ja Poseidonin kanssa. Valikoimista löytyvät lähes kaikki Suomessa myytävät tshekkioluet.

Ruotsi alentaa olutveroa, miksei Suomi?

Ruotsin alkoholipoliittinen selvitysmies esittää olutveron alennusta 30 prosentilla vuoden 2006 alusta. Taustalla ovat panimoteollisuuden vaikeudet halpatuonnin vuoksi. Suomen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on huolissaan, mikäli Suomi ei seuraa esimerkkiä. Olutverotus on jo nyt naapurissa kevyempi.

Turkkilainen Hämeentielle

Hämeentie 13:een on avattu turkkilainen ravintola, jossa on lähes 200 asiakaspaikkaa. Ravintolasta saa turkkilaisten perinneruokien lisäksi myös muita itämaisia ruokia. Ravintoloitsijat ovat Turkin kurdeja.

Onnela-ketju laajenee

Fredrikinkadun Onnela saa kovaa vauhtia sisarravintoloita ympäri Suomea. Helmikuussa avattiin Onnela Valkeakoskelle ja uusin vastikään Tampereelle. Myöhemmin keväällä ovat vuorossa Imatra ja Kouvola.

Laserpoint palaa juurilleen

Kaikki tiet vievät Kaapelitehtaalle. Ainakin silloin, kun luvassa on vuoden suurimmat rave-kemut, Laserpoint 2005. Nimensä mukaisesti paikka on sullottu täyteen laservaloja ja muita valoefektejä. Jos ne eivät tarpeeksi häikäise, esiintyjät sen tekevät. Lavalle nousee muun muassa Matt Hardwick Gatecrasherista sekä M.I.K.E. eli Plastic Boy. Mukana ovat myös isänmaan toivomme Proteus, Orkidea, Darude sekä Tab.

Laserpoint 2005 16.4. Liput 23 euroa. Ennakot Tiketti ja Street Beat.

Bundolo uuteen kotiin

Kun Mocambo vaihtui pari kuukautta sitten Sohoksi, jäi funk-klubi Bundolo ilman majapaikkaa. Tästähän orgaanisen musiikin diggarit hermostuivat. Eipä hätää. Neljä vuotta toiminut Bundolo palaa takaisin pienen tauon jälkeen. Uutena alustana on Yliopistonkadun UNIQ.

Vaikka paikka vaihtuu, Bundolon musiikkilinja pysyy samana. Sen todistaa aprillipäivän avajaisissa Casio ja Anna S. Tulevaisuudessa vieraita tulee niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Ja Bundolo siis huhtikuusta alkaen joka perjantai.

Club Bundolo UNIQissa 1.4. Liput 5 e.

[reiv:]-klubin synttärit

Kermassa aloittanut vaihtoehtoiseen oldschool-houseen ja -teknoon omistautunut [reiv:]-klubi täyttää vuoden. Syytä onkin juhlia, keskiviikkoklubi keräsi ihan kiitettävästi kävijöitä. Synttärit ovat Hesarilla ja fanfaareista vastaa Eliot Nessin lisäksi New Yorkin hitti-ihme Todd Terry. Deejii-tuottaja on remiksannut muun muassa Björkiä ja George Michaelia. Ja on Terry päässyt Grammy-ehdokkaaksikin.

[reiv:]-klubi 1 vuotta Helsinki Clubilla 8.4. Liput 15 e.

6 kommenttia

lisuke1

2.4.2005 02:18

Aina vaan jaksan ihmetellä että ketkä oikein "keksii" näitä juttuja näille palstoille...?
Ei voi puhua ruoka-alan ammattilaisesta jos joku"toimittaja" ihan tosissaan ihmettelee miksi Sassolla ei ole Michelin tähteä....Hei,herätkää jo ja käykää nyt hyvät ihmiset syömässä muuallakin kuin Helsingissä ja ehkä jopa Tukholmassa..Näin teistä voisi ehkä joku päivä tullakkin ammattilaisia.
Puhumattakaan siitä että olisitte näissä paikoissa ehkä myös oikeassti töissä.
Ja toinen asia mikä pisti ihan vähän silmään....toimittajat ihmettelivät jotain vege-lasagnea...Hhmm....Maustettu/värjätty mustekalan musteella.....Mikä vege se semmonen on mihin on käytetty mustekalan mustetta,kysynpähän vaan.
Olis kiva jos ihmiset oikeasti miettisivät mitä kirjoittavat.
Terkuin,nimimerkki:Espanja rules

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SamiXyZ

4.4.2005 18:18

Ja voi jeesuskristus kun olen kyllästynyt näihin besserwissereihin ja pilkunnussijoihin jotka käy täällä kommentoimassa jokaista kirjoitettua juttua! Vege on arkikielessä ihan yleinen nimitys vegetaristista eli kasvissyöjästä (muna, maito, hunaja ja miksei mustekalan mustekin silti kelpaa), joka on eri asia kuin vegaani, joka ei syö mitään eläinperäistä.

Ja kun ruoasta puhutaan, niin suhteellisiahan nuo makuasiat ovat. Eiköhän Sasso voisi olla tähdenkin arvoinen, jos joku toinen ihminen olisi tuomarointia tehnyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PaskaaKokoLeht

7.4.2005 00:01

No on se aika amatöörimäistä sanoa mustekalaa kasvikseksi.. Toisaalta onhan sitä sillon tällön kalat ja kanatkin vegeruokaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Samixyz

10.4.2005 20:45

Ei antakee armoo... Siis vegetaristit/kasvissyöjätkin saattavat käyttää jotain eläinperäistä tuotetta kuten kananmunaa, liivatetta, hunajaa, mustekalanmustetta, maitoa. Ei mustekalan musteen nauttiminen ole sen ihmeempää kuin maidon käyttäminen ruoassa, ja monet kasvissyöjät hyväksyvät sen. Kuinka rautalangasta tämä pitää vääntää!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

summerblink

14.4.2005 10:55

Vegetaristi on henkilö joka ei syö eläinperäisiä tuotteita. Laktovegetaristit syövät vielä maitotuotteita. Lakto-ovovegetaristit syövät kananmunia ja maitotuotteita.

Maitoon ja mustekalan mustetta ei oikein voi verrata toisiinsa ruoka-aineina koska mustekala kuolee aina kun muste kerätään. Tai sitten mielestäsi olisi luonnollista että lehmän lypsäminen tapahtuisi utareet silpomalla.

Suomessa on erittäin yleistä sanoa "olen kasvissyöjä mutta syön kyllä kalaa". Ja kalathan ne tunnetusti kasvavat kalapuussa. Suomi on edelleen kasvissyönnin takapajula, mutta nyt kasvava nuori sukupolvi tullee muuttamaan asiaa parempaan suuntaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Samixyz

14.4.2005 17:24

No vittu entä liivate?! Kyllä kasvissyöjä - anteeksi ovolaktovegetaristi - ystäväni ainakin voivat popsia karkkia jossa edellä mainittua ainetta on mukana. Ja käyttävät nahkakenkiä. Lehmä niissäkin on lahdattu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi