Kuultua

Helsingin ravintola- ja klubiuutiset

Baarifestivaalit tulevat

City-lehden Baarifestivaalit järjestetään 10. ja 11. elokuuta. Espan lavalla esiintyvät muun muassa Dingo ja PMMP. Festivaaliravintoloissa nautitaan edullisia festivaalidrinkkejä ja nähdään Stand Up –koomikoita Pekka Jalavasta Ismo Leikolaan. President of karaoke –kilpailun voittaja lennätetään lajin emämaahan, Japaniin. Lisää festareista toisaalla tässä lehdessä.

Onnelalle uusi isäntä

Aiemmin Giggling Marlin –ketjua vetänyt Timo Nyyssönen on palkattu Helsingin Onnelan isännäksi. Onnelaa aiemmin luotsannut Marko Räsänen siirtyy Onnela-ketjun markkinointipäälliköksi.

Stockholm Diskotek vihdoin auki

Aktia-salin tiloihin, Yrjönkatu 31:een avataan lähipäivinä kolmikerroksinen bilepaikka. Tilalla on suojelukohde-status, jonka vuoksi radikaaleja muutoksia tilaan ei ole voitu tehdä. Ravintolaa vetävät monessa liemessä keitetyt Niko Hallamäki ja Mehdi Younes. Areena-palsta lehden alkuosassa kertoo paikasta enemmän.

Raffaello kesän hitti

Kuuman kesän suurin asiakasmagneetti on ollut eittämättä Raffaellon terassi. Kolmelta kadulta asiakasvirtoja imevä piha on ollut koko kesän tupaten täynnä tiistaista lauantaihin. Bileet jatkuvat syyskuulle saakka.

Syntymäpäiviä

On the Rocks vietti männäviikolla nelivuotissynttäreitään The Flaming Sideburnsin tahdittamana. Etelä-Espan intialainen Samrat on ehtinyt jo kymmenen vuoden ikään ja se on yksityiselle ravintolalle hatunnoston arvoinen saavutus.

Napoli maistuu Pörssissä

Napolin maut kukoistavat, kun keittiömestari Giovanni Mariconda tiimeineen kokkaa viitenä iltana Pörssissä. Campania-viikolla tarjotaan illoittain vaihtuvaa viiden ruokalajin menuja (48 e). Pääruuissa löytyy mm. perunasoseella täytettyä mustekalaa, pinjansiemenillä ja rusinoilla maustettuja lihapullia sekä tomaatti-valkoviiniliemessä kypsytettyä kalaa vuosisataisella kalastajareseptillä. Etelä-Italiaa nautiskellaan 9.-13. elokuuta.

Dominiquelle catering

Kesälomalta palannut Hans Välimäen Chez Dominique on startannut catering-palvelun. Kahden Michelin-tähden luksusta luvataan erikokoisiin tilaisuuksiin niin kotiin kuin firman juhliin. Jokapaikan Välimäki toimii myös Helsinki Beer Festivalin Original Oktoberfestin creative chefinä syyskuussa Kaapelilla.

NJK:lla rapuennätys

Saariravintola NJK myy Suomessa eniten rapuja, noin 40 000 saksiniekkaa kaudessa. Tänä vuonna Valkosaaren villassa kohotetaan saksiniekkojen maljalauluja valtakunnan laajimmaksi kehutulla snapsivalikoimalla. Listalla löytyy mm. kotitekoisia tilli-, minttu-, hunaja- ja salmiakkisnapseja. NJK:n nimikkosnapsi syntyy vodkasta, ginistä, kuivasta vermutista ja akvaviitista.

Kämpin Barille kunniaa

Kämpin baari on valittu maailman 40 parhaan baarin joukkoon. Ihan syystä. Jenkkiläinen matkailulehti Forbes plokkasi 40 parasta hotellibaaria yhtä monessa kiintoisassa kaupungissa eri puolilla tellusta. Vuodenvaihteen jälkeen Kämpin kulmaravintola est. 1887:n ilme kevenee helpommin lähestyttävän brasserie-henkiseksi.

Kokkimaajoukkue koossa

Keittiömestarien maajoukkue täydentyi kolmella kaupungin taiturilla kymmenenhenkiseksi. Tiimin uudet miehet ovat La Cocinan Mikko Martikainen, est. 1887:n Mika Palonen sekä suut makeaksi paneva Café Ekbergin Toni Raitala. Joukkueen päätavoite on kokkiolympialaiset Saksassa 2008. Ensi vuonna osallistutaan Maailman Kokkien Liiton kisoihin.

Huippulaatikko Argentiinasta

Alkon laatikkoviinien valikoima on kasvanut kärkipään tulokkaalla Cityn alkukesän testin jälkeen. Punainen argentiinalainen Graffigna Malbec on grilliviini vailla vertaa veristä punaista lihaa rakastavalle tosinaiselle ja –miehelle. Runsasta hedelmäisyyttä piisaa maussa paahtunutta lihaa piristävän hapokkuuden kera (87/100 pistettä, 25,90 e, 3 litraa).

Baarifestivaaleilta Koneistoon

Cityn Baarifestareiden jälkeen ei ole lupa hengähtää, sillä pohjoismaiden suurin ja kaunein elektronisen musiikin festivaali pyörähtää käyntiin perjantaina. Tänä vuonna kuudetta kertaa järjestettävässä Koneistossa esiintyy kahden päivän aikana yli 50 artistia. Tsekata kannattaa etnkin Kevin Saundersonin deejii-setti sekä Funky Elephantin kekkerit Pannuhallissa, jossa esiintyy muun muassa Giant Robot ja ranskalainen TTC.

Koneisto Kaapelitehtaalla 12. ja 13.8.

Liput 30/35 e,/pv, 55/60 e/2 pv.

Unity Uunisaaressa

Kesän viimeisissä Unity-saarikemuissa on luvassa aarteen etsintää, samppanjaa, mansikoita, neppiskilpailuja sekä Orkidea, Indigo ja Mr.A. Kesän loppumisen kunniaksi dresscodena on valkoinen. Pukeutumiseen kannattaa panostaa. Mielikuvituksellisimpaan asuun pukeutunut saa itselleen ja seuralaiselleen sisäänpääsyt seuraavan viiden vuoden ajan kaikkiin Unity-tapahtumiin. Lipun saaminen onkin sitten ongelmallisempaa.

Unity The Island Uunisaaressa 6.8. klo 16 alkaen. Loppuunmyyty.

Players Clubille koti

Houseen keskittynyt Players Club on löytänyt uuden majapaikan aiemmin opiskelijabileistä tunnetusta Kaivopihan Heartbreakersista. Tupaantuliaisissa vieraana soittaa tallinnalainen house-maestro Dj Widenski. Levylaukkujaan kaivavat myös klubin uudet deejiit, Tomoya Yamamoto, DJ Fine sekä Lionel Tiger.

Players Club – Soul Experiment Heartbreakersissa 5.8. Liput 12 euroa.put 0-16 euroa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi