Kuultua

Helsingin ravintola- ja klubiuutiset

Könäri remonttiin

Kaikkien iskupaikkojen äiti König uudistuu. Remontti alkaa 18.9. ja valmistuu lokakuun aikana. Paikkaan tulee kaksi tanssilattiaa, tilan molempiin päihin. Musiikkimaailmoja tulee ravintolaan niin ikään kaksi. Königin kohderyhmäksi määritellään edelleen +30-vuotiaat.

Selloon 17 ravintolaa

Leppävaaran Kauppakeskus Sellon laajennus on valmis ja keskukseen on avattu 17 ravintolaa ja kahvilaa, joukossa muun muassa Chico´s ja Wrong Noodle Bar. Selloon avautui myös monitoimiravintola Base, jossa on tarjolla aamiaisen ja lounaan lisäksi kattava à la carte ja viinilista. Iltaisin Ratsutorilla sijaitsevan ravintolan ohjelmassa on Suomi-popia ja stand upia. Kauppakeskuksesta kodin löysi myös 750-paikkainen yökerho Fennia, joka tarjoaa viikonloppubiletyksen lisäksi live-musiikkia keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Fennia on avoinna ke-su aamuneljään. Fine diningia tarjoaa Palace Hotelin yhteyteen vuoden vaihteen jälkeen avautuva ravintola. Kaiken kaikkiaan Sellossa on nyt 160 liikettä.

Firmakaraokea Vantaalla

Sokos Hotel Vantaalla käynnistyy 6.10. Firmakaraoke-kisa jonka pääpalkintona jaetaan voittajajoukkueelle 1000 euron lahjakortti hotelliin. Arvosteluissa pääpaino annetaan esiintymiselle. Lisätietoja kisoista löytyy osoitteesta www.hertas.fi

Vltavat makkaraviikot

Elielinaukion Vltavan makkaraviikot jatkuvat 25.9. saakka. Tarjolla on viittä erilaista kokolihamakkaraa: Cajun Kolbasaa, Gyros-bratwurstia sekä villisika-, lammas- ja maalaismakkaraa. Kaikkien annosten hinta on 12 euroa.

At Seven jatkaa Uniqissa

At Seven after work club palaa kesätauon jälkeen Uniqin ohjelmistoon. Klubi-ilta on torstai, show time luonnollisesti klo 19. Club Bundolon taru on sen sijaan paikassa ohi. Aika näyttää löytääkö klubi jostain uuden kodin.

Wayne´s Coffeen yhteyteen sisustusliike

Wayne’s Coffee yhdistää jo toistamiseen kahvilakonseptinsa life styleen. Aleksanterinkadun kahvilan yhteydessä toimii Stage 11 -kampaamo, nyt Kaisaniemenkadun Wayne´s Coffeen yhteyteen on avattu sisustusliike Moko. Liike on konseptiltaan ja tuotevalikoimaltaan tuttua värikylläistä Mokoa.

Kovat kannet

Kolmisenkymmentä kaupungin johtavaa ravintolaa esittäytyy kovissa kansissa kirjassa Helsinki à la Carte. Annos ja ravintola ynnä Manne Stenroosin upea valokuva. Veden nostaa kielelle vaikkapa Oasiksen Henri Jansonin sokerihimon tyydyttävä kauden raparperi brûlée, raparperisorbet ja pieni salaatti.

Madonnan vesi tuli

Ensin Madonna, sitten kulttihotelli 60 Thompson Streetin yöpöytä New Yorkin alakaupungin trendikkäässä SoHossa. Nyt Helsinki, Mecca ja Kämp. Maailman maineikkain lähdevesi on saapunut kaupunkiin, sekä kuplilla että ilman. Siis, tietysti, norjalainen Voss. Vain ravintoloissa.

Pehmeä portteri

Suuri kotimainen panimo on pitkästä aikaa kehittänyt mielenkiintoisen uuden oluen. Hartwall Porter on pehmeän sulava tumma olut. Syksyn pähkinäisen toffeinen Hartwall Oktoberfest on suorittanut comebackin. Molemmat löytyvät sekä ravintoloissa että ruokakaupoissa.

Sundmans merellä

Huh! Tähtiravintola G.W.Sundmansin chef Jarmo Vähä-Savo on loihtinut syksyn kunniaksi kuuden ruokalajin äyriäismenun (85 €). Ranskalaishenkiseltä listalta nautitaan esimerkiksi graavia kampasimpukkaa ja tryffelivinaigrettea sekä juustona normandialaista Camembertia.

Jääviiniä Nokassa

Suomalainen omenajääviini? Kyllä! Kanadalaisen Niagaran alueen esimerkin mukaan valmistettu Lepaan viinitarhan Makea Omenatarha löytyy nyt Nokassa. Sen kera Nokan keittiöön palannut Matti Lempinen tarjoaa padasta haudutettuja atlasomenoita kanelivaahdon ja calvadossorbet’n kera.

Aasian makuja

Wok-pannu löytyy nyt melkein jokaisesta kotikeittiöstä, ja sushia vääntää moni Japaniin hurahtanut kaupunkilainen. Muutkin kuin muusikot, klassiset ja rokkarit. Terry Tanin kirja Aasian keittiö johdattaa beginnerit ja pitemmälle päässeet harrastajat eri maiden makuihin Intiasta Kaakkois-Aasiaan, Japaniin ja Koreaan.Herkullisten kuvien kera.

Aamubileet Stockiksessa

Yrjönkadun Stockholm Diskotek ei ole vieläkään saanut jatkoaikalupiaan, mutta sen ei ole annettu haitata menoa. Nyt Stockis on lanseerannut joka sunnuntaiset aamubileet, ovet aukeavat jo aamuyhdeksältä. Sisäänpääsymaksua ei peritä ja alakerta pysyy auki niin pitkään kuin aamuvirkkuja riittää. Ainakin viime sunnuntaina meno oli railakasta. Stockholm Diskotekin alakerrassa viihtyi aamusta alkaen 150 asiakasta ja open decks -periaatteella toimivan musiikkipuolen hoitivat yllättäen paikalle saapuneet Ihana-klubin Weekid, Stede ja Stefu.

Pika-Chico’s Forumiin

Chico’s-ketju laajenee pikaruokapuolelle. 14.9. avattiin Forumin pohjakerrokseen uusi Chico’s Quick&Easy, jossa ruoan tilaaminen (ja pöytään saaminen) onnistuu normaalia nopeammin. Listalle on valittu 20 suosituinta Chico’s-annosta, kuten hampurilaisia, fajitaksia ja tortilloja. Hinnat on hilattu hieman muita Chico’seja edullisemmiksi. Asiakaspaikkoja uudessa pikaruokalassa on 190.

Uusi live-klubi

Muutama vuosi sitten Kurkiklubilla toiminut Jan Simonsin luotsaama live-klubi saa vihdoinkin jatkoa ravintola Fridayn estradilla. Toimivaa konseptia ei ole tarvinnut muuttaa, vain nimi on vaihtunut Live Club GULDiksi. Epäsäännöllisesti kolmisen kertaa kuussa järjestettävässä illassa kuullaan syksyn aikana ruotsalaisten huippumuusikoiden lisäksi muun muassa Ville Pusaa ja Sami Pitkämöä. Avajaisissa teema on r’n’b, joten valmistaudu kuulemaan covereita esimerkiksi Kelisin ja Brandyn tuotannosta. Ja merkintä kalenteriin: Lenny Kravitz -tribuutti-ilta on luvassa 19.11.

Live Club GULD Fridayssa 30.9. Liput 5 e.

404 täyttää neljä vuotta

Kurkiklubilta aloittannut house-klubi 404 täyttää syyskuun lopussa kunnioitettavat neljä vuotta. Klubilla on takanaan yli sata tapahtumaa, joissa on kotimaisten deejiiden lisäksi vieraillut 84 ulkomaista tiskijukkaa. Proge-painotteisessa 4v-juhlassa musiikista vastaa englantilainen tuottaja John “Quivver” Graham, jolla on yksi erikoisuus cv:ssään. Graham on nimittäin soittanut Sydneyn olympialaisten aikaan urheilijoiden kisakylässä. Puikkoihin astuvat illan aikana myös Orkidea ja OlliS.

404 Helsinki Clubilla 30.9. Liput 10/11 euroa.

Proteuksen levyjulkkarit

DJ Magazinen äänestyksessä maailman 90. parhaaksi deejiiksi äänestetty Proteus on saanut aikaiseksi ensimmäisen oman vinyylinsä. Proteus – The EP -nimeä kantavaa tuotosta juhlistetaan julkaisupäivänä Helsinki Clubilla tiukasti viiden deejiin voimin. Nimimiehen lisäksi dekeissä heiluvat Sebastian, Friik, Octan ja Lulu.

Proteuksen EP-julkkarit Helsinki Clubilla 21.9. Liput 5 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi