Kuultua

Helsingin klubi- ja ravintolauutiset

Hans Välimäki avaa ravintolan pankkiin.
Hans Välimäki avaa ravintolan pankkiin.

Välimäelle ravintolamaailma

Hans Välimäki isännöi Aktia-pankin paikalla avattavaa ravintolakomeutta. Rahoittajat ovat olleet tukemassa hanketta, mutta omaakin rahaa on mukana. Asiakaspaikkoja tulee eri tiloihin reilut 300. Ravintolat avataan syksyllä, Forumin ja Primulankulman välissä. Chez Dominique jatkaa uusvanhaan malliin.

Mannerheimintie 14

Ostereita Espalla

Osterit ovat pääroolissa FishMarketissa 5.–17.2. Osterilautanen (20 e) sisältää neljää laatua: Fin de Claire, Belon, Tsarskaya ja Green Oyster. Kaikkia saa myös yksitellen.

FishMarket, Pohjoisespalandi 17

Samppanjaolutta Ruoholahdessa

Ruoholahden One Pintin krouvari Markku Korhonen kävi vuoden alkajaisiksi Belgiassa ja Pohjois-Ranskassa hakemassa olutharvinaisuuksia. Hanassa löytyy oud bruin -tyyppistä Chuddea, pullossa esimerkiksi pähkinäistä Flazentoren Saisonia sekä ison pullon samppanjaolutta. Juomien kera tarjotaan mausteista thairuokaa.

One Pint, Santakatu 2

Lappi kohtaa Japanin

Kalevala kohtaa Japanin Ilmattaressa 14.2. alkaen. Markus Maulavirta, Kimmo Jylhä ja Tero Mäntykangas ovat suunnitelleet viiden ruokalajin Japponia-menun (68 e). Listalla löytyy made-dashilientä, poronmaito-munahyydykettä sekä sallalaista villiporon seläkettä, hattivattitempuraa ja soija-kaarnikkavaahtoa.

Ilmatar, Bulevardi 2

Havis palkittiin

Havis on valittu vuoden HelsinkiMenu-ravintolaksi. Mitalisijoille ylsivät lisäksi Torni ja Ilmatar. Haviksen keittiöstä vastaa Jyri Hänninen. Kevään mittaan kaupungin parhaita ravintoloita valitsevat myös lontoolainen Restaurant Magazine, ravintola-alan ammattijulkaisu Viisi Tähteä sekä jo uuden, nyt helmikuun alussa virallisia avajaisiaan viettävän Hans Välimäen Chez Dominiquen katsastanut punakantinen Michelin-opas.

Havis, Eteläranta 16

Raffaello Toscanaan

Raffaellossa vietetään Italianviikkoja. Listalla löytyy esimerkiksi riimihärkää (8,60 e), tattikeittoa (8,40 e) sekä pariloitua vasikanmaksaa (18,80 e). Viinit toimittaa toscanalainen huipputuottaja Banfi. Toscanan ja muun Italian tunnelmissa viihdytään maaliskuun puoliväliin, miltei Messukeskuksen ViiniExpoon asti.

Raffaello, Aleksi 46

Kämp Euroopan paras

Amerikkalaiset liikematkustajat ovat valinneet Hotel Kämpin Euroopan parhaaksi hotelliksi. Kyselyyn osallistui 14 000 Global Traveller -lehden lukijaa. Kämp peri tittelin istanbulilaiselta Ciragan Palace Kempinskiltä.

Hotel Kämp, Pohjoisesplanadi 29

Sinkut Storyvillessä

Sinkut.net järjestää Storyvillessä joka torstai sinkkubileet yli 35-vuotiaille. Pariutumisen lisäksi ohjelmassa on livemusiikkia. 250 ensimmäistä mahtuu sisään. Liput maksavat 5 euroa, ja hinta sisältää alkudrinkin. Bileet alkavat kello 19.

Storyville, Museokatu 8

Luxista sushia

Kaupungin parhaaksi bilepaikaksi valitussa Luxissa panostetaan entistä enemmän ruokapuoleen. Ennakkoon varattuihin looseihin voi tehdä varauksen yhteydessä myös sushitilauksen. Jatkossa DanSanin sushia voi ostaa mukaansa narikan vierestä sushi-tiskiltä.

Lux, Kampin kauppakeskus

Stogiksen hiphop-ilta

Ruotsalainen Promoe, jenkki Zaq Coldly sekä kotimaiset Paleface ja Redrama tähdittävät All Acc3ss -tapahtumaa Stockholm Diskotekissa 16.2. Tarjolla on sekä hiphoppia että reggaeta. Ennakkolippulaisten ikäraja on 20 vuotta, ovelta lippunsa ostaville 22.

Stockholm Diskotek, Simonkatu 8

Kaisla 10 vuotta

Suomen pisimmästä, 25 oluthanan rivistöstä tunnettu Kaisla on päässyt kunnioitettavaan 10 vuoden ikään. Juhlan kunniaksi Stadin Panimo pani ravintolalle oman, suklaisen portterin. Hanaoluiden lisäksi Kaislasta saa pullotavarana 120 erimerkkistä olutta.

Kaisla, Vilhonkatu 4

Tervasaaren Savu

Tervasaaren Aitta on siirtynyt A&S Ravintoloiden omistukseen ja ristitty uudelleen, Savuksi. Savu avataan virallisesti vapuksi, tammi-helmikuun remontin jälkeen tilaa voi vuokrata yksityiskäyttöön. Ravintolaryppään kaikki yksiköt ovat sa-alkuisia. Ketjuun kuuluvat ennestään Saslik, Saari, Savotta ja Saaga.

Savu, Tervasaari

O’Malley’sin uusi lista

Tornin juuressa sijaitseva irkkupubi O’Malley’s on uusinut ruokalistansa. Tarjolla on nyt esimerkiksi perunamakkaraa Karkkilasta. Klassikot, kuten Fish&Chips, ovat pysyneet listalla. Joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina voi opetella irkkujamien yhteydessä myös irkkutanssia Jigien opastuksella klo 20 alkaen.

O’Malley’s, Yrjönkatu 26

[reiv:] x 50

Vajaan kolmen vuoden ikäinen [reiv:]-klubi juhlii viidettäkymmenettä iltamaansa ennakkotiedoista poiketen Ravintola Kaisaniemessä. Alun perin Kaapelitehtaalle suunnitellut kemut siirtyivät muualle tuotantoteknisistä syistä. Juhliin saapuu kotimaisten rave-pioneerien, Orkidean ja Eliot Nessin, lisäksi belgialainen trance-legenda M.I.K.E. a.k.a. Push. Saksa-laisen DJ Scot Projectin [reiv:]-keikka taas siirtyy ke-väämmälle.

[reiv:] 50 Ravintola Kaisaniemessä 3.2. Liput 15 e.

Jack avautuu – taas

Rose Gardenissa ja Kermassa aiemmin toiminut pe-rinteikäs houseklubi palaa pienen tauon jälkeen parrasvaloihin. Nyt Kuudennelle Linjalle siirtyneen klubin avajaisillassa viihdyttävät Orkidea, Mr. A sekä Lil Tony.

Jack – The Grand Reopening 9.2. Liput 7 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi