Kuultua

Helsingin ravintolauutiset.

Pravda on nyt Sir Eino
Center-Inn -ryppäälle siirtynyt Pravda on ollut suljettuna remontin takia. Vanha liikeidea ja nimi on nyt kuopattu ja tilalle on rakennettu olutravintola Sir Eino. Paikassa nähdään myös live-musiikkia. Ravintolapäälliköksi on kutsuttu ketjun sisältä Hanna Jankkari.

Nokan vankilasta hotelli
Katajanokan vankila on vuokrattu Omena Hotellit Oy:lle. Omena-ketjun ns. pilottihotelli on toiminut Rukalla puolentoista vuoden ajan. Nokalle tulee ensi vaiheessa 90 huonetta. Huoneet varustetaan mm. keittomahdollisuudella ja kohderyhmänä ovat ensisijaisesti perheet ja ryhmät. Omena aukeaa vuoden 2004 alussa.

Tigeriin keskiviikkoklubi
SK-ravintolat pyörittää kuudessa kaupungissa yhtäaikaisesti klubia, joka on nimetty Freestyleksi. Klubilla nähdään mm. kikkapyörillä taiteilevia jonglöörejä, popkaraokea sekä sinkkubilekiertue. Bilepaikkana Helsingissä on Tiger joka toisena keskiviikkona.

Sofrassa uusia makuja
Korkeavuorenkadun Sofran uudella listalla on mm. yhdeksän alkupalaa sisältävä Meze-lautanen. Asiakkaalla on myös mahdollisuus koota oma ateriansa kasvis-, kala- tai grillipääruoista. Itäisen Välimeren makuihin erikoistuva Sofra London toimii Helsingin lisäksi myös Lontoossa, Dubaissa, Ankarassa ja Istanbulissa. Iltaravintola aloittanut Sofra on nykyisin avoinna myös lounaalla maanantaista lauantaihin sekä sunnuntaisin klo 14:stä eteenpäin. Oman ravintolan ulkopuolelle Sofra on käynnistänyt cateringpalvelun.

Elannon Juhlapidot on nyt Kartano
Yli kolmekymmentä vuotta toiminut Elannon Juhlapidot tunnetaan nyt nimellä Kartano Catering. Uuden dynaamisemman nimen myötä kohderyhmänä on entistä selkeämmin yritykset. Kartanon käytössä ovat myös kartanot Vantaalla ja Sipoossa.

Tervasaari auki koko talven
Kesäravintolana tunnettu Tervasaaren Aitta on historiansa ensimmäistä kertaa auki koko talven. Ravintolassa syödään brunssia sunnuntaisin ja jazzaillaan torstaisin. Paikka on tunnettu myös samppanjoistaan.

Bulevardi 2 aloitti lounaat
Aikaisemmin vain iltaravintolana toiminut Bulevardi 2 on aloittanut lounaat. Arkilounas on tarjolla klo 11-14. Valita voi kolmesta pääruokavaihtoehdosta, jotka kaikki kustantavat alle kymmenen euroa. Ainakin alkuun pastat ovat vahvasti esillä, sillä saman talon Tony’s Deli on remontissa. Tonyn uusi ilme kuoriutuu esiin marraskuun alkupäivinä.

Espanjan brunssi Töölönrannassa
Töölönrannan sunnuntaibrunssilla nautitaan Espanjan ja ennen muuta Katalonian makuja. Almuerzo-brunssi (23,50 e) koostuu tapas-pöydästä, viikoittain vaihtuvista pääruuista sekä jälkiruokabuffetista. Tarjolla on mm. katkarapuja valkosipuliöljyssä, sardelleja ja sinisimpukoita. Pääruuissa löytyy myös kasvisvaihtoehto. Brunssi katetaan sunnuntaisin klo 12-16 joulukuun puoliväliin asti.

Edullisempi Pasta Express
Pasta Expressin uudella listalla löytyy seitsemän pastaruokaa. Samalla hinnat laskivat hieman: pieni annos maksaa nyt 4,50 e ja iso 6 e. Suosikkiannos kana-aurajuustopasta pysyy listalla ja saa rinnalleen toisen kanapastan. Viinit myydään nyt 25 cl:n pikkupulloissa. Pasta Express toimii City-käytävän lisäksi Isossa Omenassa Espoossa sekä Jumbossa Vantaalla.

Savoy sai nimikkosikarin
Ravintola Savoy on saanut omalla sikarivyöllään varustetun sikarin (30 e). Robusto-mallinen sikari on kääritty käsin Agion tehtaassa, Dominikaanisessa tasavallassa. Sisus on peräisin Dominikaaneista ja päällyslehti Brasiliasta. Sikarin kumppaniksi suositellaan portviiniä tai Islayn saaren mallasviskiä.

Elite ja Bulevardia metsällä
Eliten riistaviikkojen karhunliha tulee keittiön pomon Heikki Kunnarin kotikulmilta Sallasta. Sitä on tarjolla mm. karhunmakkaran muodossa. Listalla löytyy myös taikinoitua hirvenfileetä, peuraa suolakuoressa, jänispaistia, villihanhi-fasaaniterriiniä sekä riekonrintaa. Syksyn riistaherkkuja nautitaan myös Bulevardiassa, jossa lista vaihtuu päivän metsästysonnen mukaan.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi