Lepakkomies vaihtaa omistajaa – Keikat jatkuvat remontin jälkeen

Punkpyhättö Lepakkomies siirtyy On The Rocksin alaisuuteen.

Keikkatoiminta Lepakkomiehen kellarissa jäi pitkälle tauolle vesivahingon takia.
Keikkatoiminta Lepakkomiehen kellarissa jäi pitkälle tauolle vesivahingon takia. Kuva: Lepakkomies

Keväällä massiivisesta vesivahingosta kärsinyt Lepakkomies siirtyy On the Rocks Helsinki Oy:n omistukseen.

Kallion Helsinginkadulla sijaitseva baari suljetaan lokakuussa remontin ajaksi, jolloin koko ravintola uudistetaan. Tarkempi avajaispäivä julkistetaan myöhemmin kun remontin aikataulu varmistuu.

Keikkatoiminta tulee jatkumaan aktiivisena. Neljänä iltana viikossa keskiviikosta lauantaihin Lepiksen lavalla nähdään punk-, heavy-, ja indiepainotteisia keikkoja.

Omistajavaihdoksen yhteydessä Lepakkomiehessä aloittaa myös uusi ohjelmapäällikkö, useamman vuoden eri ohjelmatoimistoissa työskennellyt Anssi Tähtinen.

”Itsekin keikoilla käymisen nimenomaan Lepiksestä aloittaneena otan ohjelmapäällikön pestin innolla vastaan. Viime vuosien aikana olen työskennellyt lähinnä isojen bändien kanssa, mutta paluu marginaalimusiikin pariin tuntuu mahtavalta”, Tähtinen sanoo.

“Kun kyseessä on yksi maamme legendaarisimmista klubeista, niin vanhasta ohjelmalinjasta pidetään jatkossakin kiinni. Alakertaa remontoidaan vesivahingon jäljiltä, yläkertaa järjestellään hieman uudelleen, äänentoisto uusitaan sekä muita kauan vaivanneita puutteita korjataan. Puutelistalla on myös kauan kyselty miestenvessan lukko."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi