MC Taakibörstä tekee paluu Tavastian lavalle

Davo, Kehäkettu ja Setä Koponen löivät hynttyyt viimeksi yhteen viisi vuotta sitten Flow´ssa.

Suomalaisen hiphopin legendaarisiin kulmakiviin kuuluva MC Taakibörstä tekee paluun Tavastialle 11. marraskuuta. Davo Ukin, Setä Koposen ja Kehäketun kolmikko on lyönyt hynttyyt lavalla yhteen viimeksi Flow Festivaleilla 2011, kun yleisö äänesti bändin lavalle äänivyöryllä. Bändi hajosi alun perin 2000-luvun alussa vedetyn tehokkaan parivuotisen päätteeksi.

MC Taakibörstä porautui monille suomalaisille tajuntaan ensimmäisenä suomenkielisenä rap-musiikkina, etenkin niille, joita kulttuurimuoto kiinnosti, mutta Elastisen ja Iso-H:n Fintelligens ei jostain syystä kolahtanut. Espoon Olaria ja vahvaa rata- sekä pajakulttuuria edustaneet kaverukset tulivat tutuksi muun muassa MoonTV-esiintymisistään sekä kieli poskista tehdyistä videoistaan.

Kukin räppäreistä on jatkanut tekemisiään omalla sarallaan Taakibörstän jälkeen. Kehäkettu on julkaissut pari soololevyä ja Koponen vaikuttanut muun muassa Reilukerho-yhtyeessä. Davon virallista soolodebyyttiä odotellaan edelleen. 

MC Taakibörstä Tavastialla 11. marraskuuta.

1 kommentti

TaakiBörje

15.10.2016 12:30

Flown jälkeen on ollut ainakin keikka Haaviston tueksi presidentinvaaleissa 2012.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi