Mene: Hoop Olympics 2016

Vannetanssiyhdistyksen järjestämä tapahtuma valtaa Kaisaniemen heiluvien lantioiden voimin.

Hulavanne, toiselta nimellään lannevanne, on Suomessakin tuttu väline pihaleikeistä, voimistelusta ja sirkuksesta. Villitys alkoi jo 1950-luvulla, jolloin ensimmäiset muoviset vanteet valmistettiin. Vannetanssia eli huuppausta Suomessa tukee voittoa tavoittelematon Vannetanssiyhdistys, joka sai alkunsa innokkaista harrastajista. Yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia, jameja ja opetuksia vannetanssiin liittyen. Yhdistyksellä on oma esiintymisryhmä Valosirkus Spektri. Viime syksynä Alppipuistossa järjestettiin Valokarkelot, jossa pyöritettiin ledvaloilla varustettuja vanteita.

"Huuppaus on laji, joka sopii ihan kaikille ikää ja sukupuolta katsomatta. Vannetta voi pyörittää vapaamuotoisesti, eikä sääntöjä ei ole. Kun vanteenpyöritys yhdistetään rytmivoimistelun ja sirkuksen tuomiin vaikutteisiin, syntyy vannetanssilaji", kertoo Vannetanssiyhdistyksen viestintävastaava Tea Malmström.

Tässä kuussa lanteita keinutetaan yhteisvoimin, kun vuorossa ovat Suomen ensimmäiset vannetanssiturnajaiset. Hoop Olympics 2016 on leikkisä ikärajaton tapahtuma, jossa voitonhalu jää hauskuudelle kakkoseksi. Tapahtuma järjestetään 14. elokuuta kello 18:30-20 Kaisaniemen isolla hiekkakentällä ja osallistuminen on maksutonta.

"Mietimme hallituksen kokouksessa, mitä hauskaa voisimme järjestää ja keksimme turnajaiset. Tarkoituksena on Valokarkeloiden tavoin saada aikaan uudelleen järjestettävä tapahtuma", Malmström sanoo.

Valokarkelot Alppipuistossa syksyllä 2015
Valokarkelot Alppipuistossa syksyllä 2015 Kuva: Mikael Lavi

Olympialaiset koostuvat eri lajeista, joita ovat muun muassa kaulapyöritys, vannejuoksu, heittovieritys ja huuppitaistelu Hoop Warrior. Kärkikolmikolle on luvassa palkintoja sekä 50 ensimmäiselle jaetaan osallistumispalkkiot.

Pisteitä saa suorituksen onnistumisesta, mutta myös tyylipisteitä jaetaan. Joten mitä parempi show, sitä paremmat pisteet. Yhdistyksen jäsenet palkitsevat myös parhaan pukeutujan, joten nyt jos koskaan on aika kaivaa vanhat sähkönsiniset jumppatrikoot ja hikipannat esiin.

Urheilullinen pyöritys on mainio aerobinen liikuntavaihtoehto. Tavaratalojen valikoimista löytyy vanteita, joihin on lisätty painoa tekemään suorituksesta rankempaa.

"Vannetanssi on kasvava urheilullinen laji, ja sen ammattilaisena voi esiintyä ja järjestää opetusta. Kuka vain voi liittyä yhdistyksemme jäseneksi ja saada etuja. Jäsenenä voit päästä vaikuttamaan Suomen sisällä kehittyvään vannetanssin toimintaan sekä liittyä esiintymisryhmään", Malmström motivoi.

Turnajaiset ovat oiva paikka tutustua lajiin. Kevyttä urheilullista toimintaa ohjataan myös tarvittaessa englanninkielisenä. Vannetanssiyhdistys järjestää sunnuntaisin jameja, joihin on aina vapaa pääsy. Ajankohtaiset tapahtumat ja uutiset löytyvät yhdistyksen nettisivuilta.

Hoop Olympics 2016 sunnuntaina 14. elokuuta kello 18:30-20 Kaisaniemen iso hiekkakenttä. Tapahtuma on maksuton.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi