Millencolin klubikeikalle Suomeen - päivälleen kahdeksan vuoden tauon jälkeen

Ruotsalaisbändi nousee Tavastian lavalle joulukuussa.

Ruotsalainen skatepunkpoppoo Millencolin heittää klubikeikan Tavastialla 9. joulukuuta, päivälleen kahdeksan vuotta edellisestä keikastaan Suomessa.

Nopeatempoista, melodista ja ska-vaikutteista skatepunkia soittava Millencolin on vuodesta 1992 jatkuneella urallaan noussut yhdeksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä punkpopbändeistä. Laajaa suosiota niin Yhdysvalloissa, Keski-Euroopassa kuin Australiassakin nauttivan ja edelleen samalla alkuperäiskokoonpanollaan kiertävän örebrolaisyhtyeen kahdeksas studioalbumi True Brew ilmestyi keväällä 2015.

Uusimmalla levyllään Millencolin palasi uransa alkuaikojen klassisen soundin pariin. Albumia verrattiin toistuvasti paitsi bändin kakkosalbumiin Life on a Plate (1995) myös esimerkiksi Bad Religionin 90-luvun taitteen kultakauden julkaisuihin.

Millencolin Tavastialla 9.12. Liput Tiketistä alkaen 28,50.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi