Mustangilauma kokoontuu Tahkolle

Suomen Ford Mustang -harrastajat ulkoiluttavat silmäteriään tulevana viikonloppuna.

Kuva: Minna-Liisa Mathalt

Suomen Mustangkerhon kesän 2013 kokoontumisajo, FunRun2013, kerää Tahkolle yli 100 Ford Mustangia kuusikymmentäluvun klassikkomalleista uusimpiin vuosimalleihin. Tapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna 26.-28.7.2013.

Autoja saapuu Tahkolle pitkin viikkoa, mutta varsinainen FunRun2013 kestää perjantaista sunnuntaihin. Autokunnat yöpyvät Tahkolahdella, jossa Mustangeja on helpoin nähdä. Ohjelmaa on Tahkon lisäksi myös Kuopiossa ja Iisalmessa.

Perjantai-iltana osa Mustangilaumasta käy maisemalenkillä Kuopiossa kiertäen Puijolla, Vänärillä, ja Saaristokadulla, joten autoja on mahdollista bongata Siilinjärvi–Pitkälahti välillä noin klo 20-21.

Lauantaina autoletka suuntaa Iisalmeen, jossa nähtävää ja kuultavaa on runsaasti torin nurkilla klo 13-16 välisenä aikana. Päivän ohjelmaan kuuluu mm. Paras Soundi -kisa ja taitoajoa. Letkan menoreitti Tahkolta Iisalmeen kulkee Varpaisjärven kautta ja paluureitti Siilinjärven kautta.

Lauantai-iltana pidetään Tahkolla, Tahkolahden pysäköintialueella, klo 19 alkaen autonäyttely, jolloin Mustangeja pääsee ihastelemaan lähietäisyydeltä.


Katso koko ohjelma ja aikataulut FunRun2013-nettisivuilta.

Kuva: Minna-Liisa Mathalt

Kuva: Minna-Liisa Mathalt

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi