Muutos lähtee Piritorilta!

Viikonloppuna nostetaan itsetekemisen ilosanomaa Citizen-festareilla.

Kysymys kuuluu: Mitä jos maailman ongelmia ei ratkoisi pelkästään firmat ja valtiot, vaan myös ihan tavalliset kansalaiset? Vastauksia pyritään antamaan kansalaislähtöisen tekemisen Citizen-festareilla tänä viikonloppuna Helsingin Kallion legendaarisella ”Piritorilla” eli Vaasanaukiolla.

Tarkoituksena on ensin paikantaa kipukohdat ja lähteä sen jälkeen kehittämään niihin yhteistuumin timanttisia ratkaisuja. Tapahtuman ideana on demota päämäärätietoisten projektien toteutusta. Järjestäjät näkevät näissä projekteissa kansalaisten vastineen startup-yrityksille. Kun halutaan muuttaa maailmaa, yrityksen ei pitäisi olla ainoa vaihtoehto.

”Suomalaiset voivat luoda oman, maailmaa muuttava to-do -listansa ja ryhtyä yhdessä hommiin”, tapahtuman Facebook-sivulla kerrotaan.

Ideoita tuodaan festareilla esiin turnausmuodossa. ”Kansalaisturnaukseen” voi osallistua ennakkoon tai paikan päällä.

Musiikillisen lisämausteen festareiden perjantai-iltaan tarjoilevat Shava ja Balkan Feverin DJ Borzin.

Tapahtuman järjestävät mm. Made in Kallio, Innovaatiomestarit, Stadi.tv (livelähetykset paikan päältä), Oikeusministeriö, Innokampus ja Sirkus Magenta.

Lauantain ja sunnuntain aikataulut eivät olleet vielä tätä kirjoittaessa vahvistuneet, mutta perjantaina marssijärjestys on seuraavanlainen:

  • 10:00 Apps4Finland-kilpailun osallistumisohje
  • 11:00 Talkootalous/Päämäärätietoiset Projektit intro
  • 11:30 Kansalaisturnaus alkaa
  • 12:00 Helsinki School of Systems Designin perustamistilaisuus/Citizen Käyttöliittymä
  • 13:00 Kalasataman väliaikaiskäytön suunnittelusta ja sen tulevaisuudesta
  • 13.30 Yleisökeskustelu Kaupunkisuunnittelusta
  • 14:00 Agora keskustelu: Omavarainen ja kestävä – Helsingistä siirtymäkaupunki?
  • 15:00 Agora keskustelu: Rajapinta – Miten kansalaiset, kaupunki ja valtio kohtaavat jatkossa? - Mukana apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä
  • 16.00 TBD
  • 16:30 Agora keskustelu: Tyhjät tilat kasvun mahdollisuutena
  • 17:30 Päivän yhteenveto (kilpailu päättyy)
  • 18:00 Suohon laulu & Grillinyyttärit/Will Code 4 BBQ
  • 19:00 DJ Borzin (Balkan Fever Helsinki)
  • 20:00 Shava
  • 21:00 Grillinyyttärit jatkuvat

4 kommenttia

Arsk-A

27.9.2013 13:44

Toimittajalle tiedoksi että Piritori sijaitsee Alppiharjun kaupunginosassa, ei Kalliossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-Sp

27.9.2013 16:02

Ihanaa kun jaoit tämän meidän kanssa...

Piritorilainen

27.9.2013 15:09

Mutta mihin se menee?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Panu Jansson

27.9.2013 15:50

Itikseen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi