Night food

Yöruoka a la cartesta maitoon ja makkaraan. Cityn opas kertoo paikat, menut, ajat ja asiakkaat.

Kaupungissa syödään entistä myöhempään. Yhä useampi työpäivä ei ajoitu yhdeksästä viiteen. Yksi venyy pitempään, toisen duuni ajoittuu muutenkin iltaan. Duunin päälle on nälkä - ja kiva rentoutua. Tai kun bisseä on kumottu, runsaat aperitiivit herättävät huikopalan tarpeen. Pienen suolaisen tai vähän isomman.

Usein loppuillasta nykii turhaan suosikkiravintolan jo suljettua ovea tai kuulee pöytään päästyään keittiön vaihtaneen vapaalle, vaikka tuopit täyttyvät salin puolella vauhdilla.

Tilanne ei ole toivoton.

Moni ravintoloitsija on havahtunut yönälän tarpeisiin. Nakkikioski ei enää ole ainoa vaihtoehto, päinvastoin snackarien lukumäärä on vähentynyt ja palvelu parantunut kiristyvässä kilpailussa.

Vilkkainta tarjonta on viikonloppuisin, kun väkeä on eniten liikkeellä. Mutta valinnanvaraa on myös viikolla. Todellinen yön ruoka-Helsinki on keskittynyt eduskunnan naapuriin Etu-Töölöön. Ostrobotnia ja Storyville ruokkivat samassa korttelissa täyspainoisesti vielä aamukolmen jälkeen, niiden naapurissa legendaarinen Jaskan grilli vähintään aamuviiteen.

Jotkut ovat olleet yöruuassa liian varhain liikkeellä ja kaatuneet ennen kysynnän kasvua, kuten jo edesmennyt kiinalaisen ruuan noutopiste Ateneuminkujalla. Keskustan yössä sukkuloiva voi kohdata myös liikkuvia yllätyksiä, kuten uuniperunoita kauppaavat kärryt Mannerheimintien jalkakäytävällä.

Burgerhimon tyydyttää nykyisin vaivatta ympäri vuorokauden, varsinkin jos on omat tai lainatut pyörät alla. Useilta huoltoasemilta löytyy 24 tuntia vuorokaudessa laajat elintarvikevalikoimat kotikokeille.

Bensa-asemat tyydyttävät stadissa nykyisin olutjanoa joka päivä klo 07-20, myös sunnuntaisin. Mutta kaupungissa elämä on edelleen maaseutua holhotumpaa: Espoossa ja Vantaalla huoltikset myyvät keskiolutta mukaan klo 22:een asti.

Tässä Cityn ruokaopas kantakaupungin pimeille tunneille. Hyvää yötä.

Yökahvilat

Kahvila Yökyöpeli

Fabianinkatu 17.
Avoinna 24 h.

Jos taksikeskus jättää puhelimessa jonoon ja ydinkeskustan taksiasemat ammottavat tyhjyyttään, kannattaa koettaa onneaan ja suunnata kulku Kasarmitorille. Yleisradion vanhan radiotalon kivijalan Yökyöpeli on suharien suosiossa, joten onnekas nappaa kyydin kahvilta palaavalta kuskilta. Täysi hukkareissu ei missään tapauksessa ole kohtalona, sillä huono-onnista Yökyöpeli lohduttaa kuuman kupillisen lisäksi vuorokauden ympäri sämpylöillä (12-18 mk), makkaraperunasalaatilla (18 mk), tuhtiin nälkään lämpimällä porsaanfileleivällä (27 mk) tai vähemmän rasvaisesti munakkaalla (22 mk). Kuulostaa hyvältä hinta-laatusuhteelta vai kuinka - ja sisällä on lämmintä. Epäilemättä kyyti sekin ajan myötä järjestyy, täydellä vatsalla.

Suosikkiannos: pyttipannu (18 mk)
Kanta-asiakkaat: taksikuskit.
Erikoista: siisti kahvilaympäristö.

Café Socis

Kaivokatu 12.
Avoinna klo 09-05.

Seurahuoneen sisääntulo luo juhlavuutta, samoin klassiset vessat. Atmosfääri jatkuu lennokkaana korkeassa kahvilasalissa, jonka suosio kaupungin pikkutuntien keskuksena on rapistunut kilpailun myötä. Isoa nälkää Café Sociksessa ei sammuteta, mutta jatketaan jutustelua kahvikupin ääressä syöden pikkunälkään lämmitettäviä piirakoita tai poimien vitriinistä valmiita voileipiä. Jälkimmäisissä suosituin lämmin vaihtoehto on metsästäjänleipä (35 mk).

Suosikkiannos: katkarapuleipä (34 mk)
Kanta-asiakkaat: vapaa-ajan yöelävät kotimatkalla ravintolasta.
Erikoista: ensimmäinen yökahvila.

Drive-in:it

Rock'n'Roll McDonald's

Mannerheimintie 53.
Drive-in avoinna 24 h, ravintola suljetaan pe-la klo 02, su-to klo 24.

Hampurilaisravintolat panevat yleensä pillit pussiin kunniallisen perheravintolan varhaisillan kellonlyömillä, mutta Töölön Rock'n'Roll McDonaldís on toista maata muutenkin kuin sisustuksensa (jees, Sakke taas) osalta. Viikonloppuisin tämä burger joint rokkaa aamukahteen ja drive-in -puolen palveluluukulla syke ei sammu lainkaan vaan Big Macit saavat kyytiä vuoden ynnä kellon ympäri. Hampurilaisten hinnat ovat kympistä ylöspäin, hampurilaisateriat noin kolmekymppiä. Lihaa kaihtavalle löytyy vaihtoehtona kalahampurilainen (14,90 mk).

Suosikkiannos: Big Mac -ateria (29,90mk).
Kanta-asiakkaat: laidasta laitaan autolla ja jalan.
Erikoista: naapurin Harley Davidson Shop.

Carrols Express

Ruskeasuo. Drive-in avoinna 24 h.

Mannerheimintie pohjoispää on ympärivuorokautisen burgerinpurijan luvattua maata, varsinkin jos autokyydissä löytyy. Carrolsin drive-iniin voi tallata jalan Pikku Huopalahdesta, mutta muuten on kyyti tarpeen. Perushampurilainen irtoaa kymmentä penniä vaille kympillä, burger-aterioista saa pulittaa kahdesta kolmeenkymppiä. Jos ajatus hampurilaisesta ei sytytä, Carrols ei jätä vaihtoehtoruokailijaa pulaan edes aamuviideltä. Valita voi kolmesta salaatista, esimerkiksi katkarapusalaatti maksaa 24,90 mk.

Suosikkiannos: Club burger (19,10 mk).
Kanta-asiakkaat: autoilevat yli 18-vuotiaat.
Erikoista: parkkitilassa löytyy.

Snacky Leppäsuo

Pohj. Rautatiekatu 25.
Drive-in avoinna 24 h.

Leppäsuon koordinaatit ovat sellaiset, että Snackyn drive-inin luukulla käydään joko omalla autolla, porukan selvimmän kyydissä tai taksin kuskaamana. Ulkoruokailua ei suositella varsinkaan kuluvaan vuodenaikaan eikä sisätiloja tarjota. Snackyn hampurilaisilla on puhtaan kotimaiset nimet, ison poliisihampurilaisaterian voi selättää 35 mk:lla. Kansainvälisten hampurilaisten lisäksi tarjolla on snackarien perinteisiä grillituotteita (10-39 mk).

Suosikkiannos: poliisihampurilainen (25 mk).
Kanta-asiakkaat: taksikuskit ja autokyydillä ravintolasta tulevat 20-25 -vuotiaat.
Erikoista: tuo oma ruokailupaikkasi.

Á la carte

Ostrobotnia

Dagmarinkatu 2.
Keittiö suljetaan joka ilta klo 03.30.

Manala kerää bailaajat joka yö aamuneljään, mutta pitkän, siiderin ja kuivan valkoviinin lisäksi tarvittaessa myös ruokkii janoiset kurkut. Koko ruokalistan annin on saanut pilkkuun asti jo kolmen vuoden ajan. Yösuosikkeja ovat pikkuannokset ja pizzat (34-54 mk), viime mainituissa voi valita 11 erilaisesta ja niitä voi pöytäseurue ilman eri veloitusta jakaa keskenään. Pyttipannu (38 mk) vastaa perinteisestä huikopalasta, listan kalleimman annoksen parillapihvin (89 mk) voi huuhtoa kurkusta alas vaikka Dom Pérignon -samppanjan (1 002 mk) vauhdittamana. Oluen kyytipojiksi sopivat croque monsieur (32 mk), kinkkubratwurst lämpimällä perunasalaatilla (28 mk), St. Urhon pannu (65 mk) ja rydbergin pihvi (65 mk).

Suosikkiannos: kylmäsavulohella tai aurajuustolla täytetty uuniperuna (28 mk).
Kanta-asiakkaat: rockväki, bailaajat, taiteilijat.
Erikoista: täällä voi iskeä alkuillan klubikeikan suosikkisoittajan.

Storyville

Museokatu 8.
Keittiö suljetaan joka ilta klo 03.30.

Aika juoksi ohitse hotellien kellarien pimeistä yökerhoista, mutta ei pikkutuntien ravintolaistunnoista. Storyvillen kellari on hämyisä ja ikkunaton, mutta tunnelma ei yhtä epätoivoisen viimeisten lasillisten humalahakuinen. Voittopuolisesti perinteinen elävä jazz sekä laaja, cajun-tyyppinen ruokalista vetävät väkeä paikalle jo aikaisemmin illalla. Koko ruokalista on voimassa illan päätteeseen asti. Täällä voi firman kortilla panna pöydän komeaksi hummerilla (100 mk) tai cajun-pihvillä (90 mk). Bayou-katkaravut (40 mk) tyydyttävät pikkunälän, jambalaya (70 mk) on talon vastine pyttipannulle. Ja jos vielä aamukolmelta haluaa makeanhimoon louisianalaista suklaakakkua (30 mk), niin täältä pesee. Suosikkiannos: lampaankyljykset (110 mk).

Kanta-asiakkaat: varhais- ja täyskeski-ikäiset liikemiehet.
Erikoista: kaikki muutkaan eivät välitä jazzista tuon taivaallista.

Zetor

Kaivopiha.
Keittiö suljetaan joka ilta klo 02.30.

Kun lähiöiden traktorikuskit pääsevät kaupunkiin, valoja ei sammuteta heti puoli yhdeksän uutisten jälkeen. Jos lähikorttelien pikaruoka ei miellytä kulmapubin suljettua ovensa, Zetoriin voi poiketa vaihtoehtoiselle suomalaiskansalliselle huikopalalle jäljittelemättömän maalaisliittolaisen (Sakke Järvenpää) sisustuksen keskellä. Zetorin tempauksissa isommankin loppuillan laskun on saattanut kuitata menestyksekkään kullanhuuhdonnan saaliilla. Zetorin keittiö palvelee oluthanojen tavoin valomerkkiin asti. Pohjoisen miesten makuaistia hivellään á la cartesta lyhennetyllä yölistalla muun muassa lohi- ja pororieskoilla (30/32 mk) sekä hieman nykyaikaisemmin ja ravintola-arkisemmin sieniruukulla uuniperunan kera (42 mk).

Suosikkiannos: HK:n sininen, perunasalaattia (35 mk).
Kanta-asiakkaat: nuoret lähiöiden miehet kehän pohjoispuolelta.
Erikoista: ruokajuomaksi Lammin sahtia.

Mikado

Mannerheimintie 6.
Keittiö suljetaan ti-la klo 02.30, ma 01.

Jippii, juppii. Siipipyörä sijoitti edellisen laman kynnyksellä kahdeksannumeroisen summan Mikadon ostamiseen ja remonttiin. Rahaa on tullut takaisin mutta ei tarpeeksi. Uusi väki pohtii nyt pääkonttorissa Mikadon tulevia niksejä - paljon S.I.B.E.R.I.A:sta, jotain Lontoosta, hyppysellisen omaa veikkaamme. Mikadon keittiöstä on pyritty lyömään muita Hyviä Ystäviä kovempaa rumpua, aiheesta eli ei. Anyways, yöruokailijan valinnanvara on Manskun alkupäässä rajoitettu, joten ovesta sisään ja portaat ylös, jos mustan peilipinnan kokoomusedustajineen sietää. Vuorokauden vaihtuessa keittiön miehitystä vähennetään ja ruokailijoita palvellaan á la cartelta valikoidulla yölistalla. Blini siianmädillä (49 mk) kuulostaa oikein hyvältä, kiitos. Onko vorschmack (69 mk) tänään poliittisesti korrekti?

Klassinen, oikea suomalainen yöruoka se joka tapauksessa on. Talon tapaan juomavalikoima on runsas, hintahaitarin yläpäähän asti.

Suosikkiannos: etanaruukku (52 mk).
Kanta-asiakkaat: kauniit vaan ei kainot keski-ikäiset.
Erikoista: täältä voit löytää elämäsi miehen, mutta tsekkaa tämän pankkisaldo.

Casino RAY

Et. Rautatiekatu 4.
Keittiö suljetaan joka ilta klo 02.

Hotelli Ramada Presidentin toisen kerroksen pääravintola ei tule ensimmäiseksi mieleen jatkopaikkaa mietittäessä, mutta kasinoravintolassa voi samppanjapullojen poksauttelun lisäksi loppuun asti syödä listalta vaikka illallisen täydet kolme ruokalajia. Valikoima edustaa klassista suomalaista hotelliravintolaa ja näin myös hinnoiltaan kallista kaavaa.

Koska sisäänkäynti tapahtuu kasinon kautta, yrittää ei kannata aivan asussa kuin asussa tai mahdottoman korkein promillein, joskin jälkimmäinen lienee matalampi kynnys. Ruokalistan edullisemmasta päästä löytyy kana provencale (38 mk), poron puolukkakastikkeella (102 mk) voi syöttää petteripunakuonoa kaihtamattomalle ulkomaiselle liituraidalle.

Suosikkiannos: pippuripihvi (88 mk).
Kanta-asiakkaat: voittaneet pelurit.
Erikoista: väännä illallisen hinta yksikätiseltä rosvolta.

Cotton Club

Pohjoisesplanadi 2.
Keittiö suljetaan joka ilta klo 01.30, sunnuntaisin suljettu.

Pori Jazz sai pääkaupunkiin etäispäätteen, jonka ohjelma on kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti laadittu bisnesvieraiden ruokailua häiritsemättömän harmittomaksi. Parina iltana viikossa hupaillaan Svenskanin toimesta toisella kotimaisella. Konseptin yleisilme on cajun-henkisine keittiöineen enemmän kuin vähemmän sukua Storyvillelle. Yöruokailijan silmissä Töölön alkuperäinen versio vetää pitemmän korren, sillä siellä ruoka kiitää pöytään kaksi tuntia myöhäisempään. Happy Daysin pitkään tilausravintolana toimineen toisen kerroksen Cotton Clubin koko ruokalista on voimassa niin pitkään kuin keittiössä ollaan töissä. Yönälkään voi kokeilla äyriäisgumboa (42 mk) tai jos Lapin Kullan korvaa valkoviinillä, tarjolla on jättikatkarapusalaattia (45/65 mk) ja paahtopaistisalaattia (38/49 mk).

Suosikkiannos: kissakala (75 mk).
Kanta-asiakkaat: jazzsponsorit liiketuttuineen.
Erikoista: jazz ei soi joka ilta.

Cantina West

Kasarmikatu 23.
Keittiö suljetaan pe-la klo 01.45, su-to klo 00.45.

Texmex-fiesta siivittää Cantina Westin illanviettoa pikkutunneille. Monen lähdön kestosuosikin menestys on jatkunut jo viisi vuotta. Koko ruokalista on tarjolla yllämainitusti, nachosia saa valomerkkiin asti, samoin kanansiipiä alakerrassa. Pöytään kiidätetyn tarjottimen antimista täytetyt fajitat (68-98 mk) ovat Cantinan suosikkeja.

Slammer-tyttöjen kauppaamat tequila-shotit virittävät ruokailuun vaihtoehtoinaan hillitymmät margeritat. Keittiön tasaisen varma ote ja selkeä linja ovat osaltaan vaikuttaneet Cantinan menestyksen jatkotarinaan, niin myös yläkerran menoa vauhdittavien oman maahantuonnin jenkkibändien eloisa poljento.

Suosikkiannos: grande fiesta (198 mk, kahdelle).
Kanta-asiakkaat: farkkurotsista liituraitaan.
Erikoista: vaihtuvat jenkkibändit.

Hamlet

Vilhonkatu 6.
Keittiö suljetaan pe-la klo 03.15.

Hamlet on viikonloppuisin avoinna aamuneljään. Kun kantajengiin iskee muutaman tuopin jälkeen armoton nälkä, apua ei tarvitse hakea rautatientorin nakkikioskilta. Normaalista á la cartesta supistettu yömenu astuu voimaan puoliltaöin ja on keväisen lanseerauksen jälkeen otettu innokkaasti eli ahkeralla kulutuksella vastaan. Jos yönälkä ei ole kovin raavas, se lähtee fetajuustosalaatilla (43 mk). Vaativammassa tilanteessa voi hakea helpotusta pippuripihvistä (75 mk). Chiliruukku (53 mk) kohottaa alaspäin painuvia silmäluomia.

Pizzoja on illan päätteeksi tarjolla kaksi, kinkkupeperone (54 mk) ja savulohi (60 mk). Ja sitten yhdet vielä ynnä yöbussiin tai taksijonoon.

Suosikkiannos: katkarapupaistos (50 mk).
Kanta-asiakkaat: sporttisia.
Erikoista: avokeittiön ison uunin pizzat.

Yögrillit

Ykkösjaskan Grilli

Dagmarinkadun puisto.
Avoinna joka päivä klo 19.30-05.

Asiaa omalle tai vaikka naapurivaalipiirin kansanedustajalle? Voit tietysti tarttua puhelimeen ja naputtaa eduskunnan numeron, mutta varmuudella sekä epämuodollisesti vallanpitäjien kanssa pääsee juttusille Jaskan grillillä. Sijainti eduskunnan varjossa tuo arvovaltaa, naapurikorttelin Ostrobotnia ja Storyville henkilökuntineen lisää kanta-asiakkaita. Snackarien klassikko on myös McDonaldísin vuoropäällikön suosiossa oman työpäivän jälkeen. Hinnat vaihtelevat hot dogista (12 mk) teekkarin erikoiseen (30 mk).

Kasvissyöjille Jaskan munanen (15 mk) ja kasvishampurilainen (16 mk).
Ennakkotilaukset mahdollisia.
Suosikkiannos: Jaskan special (23 mk).
Kanta-asiakkaat: puhemies ja herra Uosukainen, ministerit.
Erikoista: suljettu vain joulu- ja juhannusaattoina.

Tuomas Burger

Iso Roba 9.
Avoinna joka päivä klo 19-05.

Olutravintoloiden keskellä löytyy kivijalan kioskin ikkunasta helpotusta suolaisen puutteeseen. Pitaleipä täyttyy paistijauhelihamuhennoksella, juustolla sekä peperonipihvillä - ja nälkä lähtee. Kasvissyöjille Susannan kasvisherkku (26 mk), salaateissa fetasalaatti (32 mk) ja tonnikalasalaatti (30 mk). Suosikkiannos: herkkumössö-pita (26 mk).

Kanta-asiakkaat: ravintoloista kotiutuvat, kulmakunnan asukkaat.
Erikoista: joka aamu klo 05:een.

Tuomas Burger

Kasarmitori.
Avoinna to-la klo 20-05.

Kasarmitorin pohjoislaidan kioski sammuttaa nälkää supertuhdilla eli kahdella jauhelihapihvillä täytetyllä puolikkaalla ranskanleivällä. Kyytipojiksi löytyy alkoholittomia yöjuomia, joissa cokis on sivuuttanut maidon suomalaisten snackarien ykkössuosikkina.

Pitoja löytyy moneen lähtöön, kasvissyöjille Susannan kasvispihvi (14 mk).
Tonnikalasalaatti (28 mk) on kevyempi ja vähärasvaisempi vaihtoehto yöpalaksi.
Suosikkiannos: supertuhti (35 mk).
Kanta-asiakkaat: ravintoloista poistuvat, taksikuskit.
Erikoista: avoinna vain loppuviikon öinä.

Hampuris

Sörnäisten rantatie.
Avoinna ma-to klo 09.15-01.15, pe klo 09.15-02, la klo 11-02, su klo 11-01.

Hampuris-autogrilli starttasi kaupungin ensimmäisenä drive-in -ruokapaikkana Sörnäisten rantatiellä 11 vuotta sitten. Kesän katurata-ajojen sydämessä, Nesteen huoltamon kupeessa toimitaan edelleen ja provinsseihin on avattu kaksi paikkaa lisää. Tukevat ruoka-annokset pitävät kanta-asiakkaat kirjaimellisesti tiellä. Pyttipannun (24 mk) ja porsaan ulkofilepihvin (33 mk) ystävät eivät pelkää lääkärilausuntoja annoksen terveellisyydestä. Hampurilaisten (10,50-23 mk) lisäksi löytyy perinteistä nakkikioskitarjontaa (3-16 mk) sekä lämpimiä patonkeja (21-23 mk). Paikalle eksyvä kasvissy^jä tyytyy kasvishampurilaiseen (13,50 mk).

Suosikkiannos: BIG-hampurilainen (17 mk)
Kanta-asiakkaat: ammattiautoilijat, yötyöläiset.
Erikoista: stadin vanhin drive-in.

Pizza & kebab

Stadin Kebab

Kaivokatu 8.
Avoinna joka päivä klo 10-02.

Kaupunkilaisen kioskiruuan maku on hilautunut tasaisen varmasti porilaisista ja lihapiirakoista kohti kansainvälisempiä hampurilaisia ja kebabeja. Viime mainituista on muodostunut osa täyssuomalaista ruokakulttuuria. Stadin Kebab tarjoaa omaa lihavarras- ja leipätaskukirjoaan Makkaratalon Citykäytävän katutasossa, Monetaarion naapurissa. Jos kebab ei innosta, mukaan saa myös fetasalaattia (39 mk) ja tonnikalasalaattia (34 mk). Pikaruokailu onnistuu viimalta suojassa käytävän sisäterassilla.

Suosikkiannos: kebab pita (28 mk)
Kanta-asiakkaat: rautatieasemalta tulevat ja sinne menevät.
Erikoista: Citykäytävän sisäterassi.

Arkadian Kebab

Fredrikinkatu 65.
Avoinna joka päivä klo 10-02.

Tennispalatsin Fredan sivustalla saa pitkin päivää ja iltaa pikapalaa kebabeista hampurilaisiin, hinnat 15-37 mk (kebabit 28-37 mk). Kebabliha pyörii sisällä, rasvankäry on melkoinen mutta pienet pöydät tarjoavat pakkasella huomattavasti katua tai linja-autoaseman pysäkkilaitureita suojaisemman ruokapaikan.

Suosikkiannos: Iskender kebab (37/39 mk).
Kanta-asiakkaat: hik, mikhä nälkä.
Erikoista: viimeinen iskupaikka Arkadian jälkeen.

Kotipizza

Iso Roba 13.
Suljetaan pe-la klo 04.

Kävely-Roban noutopizzeriasta haetaan päivisin pizzoja lähikorttelien työpaikoille ja iltaisin vastaavasti koteihin. Viikonloppujen iltoina asiakkaiksi tulevat kadunpätkän ravintolaryppäistä kotimatkoille purkaantuvat asiakkaat, sillä pikaruokailu on mahdollista myös Kotipizzan sisätiloissa. Normaali pizzavalikoima, arkisin pizzauunit viilenevät jo iltakymmeneltä joten ehdottomasti viikonloppupaikka.

Suosikkiannos: mexicana pizza (37 mk).
Kanta-asiakkaat: Roban ravintoloista poistuvat.
Erikoista: ennakkotilaukset puhelinnumerosta 648 150.

Pizza Slice

Keskuskatu 6.
Avoinna pe-la klo 09-05, ma-to klo 09-24.

Palapizzat saivat oman kioskinsa Makkaratalon Keskuskadun puolella aivan ravintola Omenapuun sisäänkäyntiä vastapäätä. Kun sisällä istutaan aikaisemmin illalla siististi pöytien ääressä, Pizza Slice tarjoaa pystiksenä hätäapua kotimatkan bussipysäkille tai junaraiteelle suuntaaville. Valikoima on pelkistetty: tonnikala-, kinkku- ja salamipizzaa. Pala maksaa kympin, kokonainen pizza 45 mk. Viikonloppuisin avoinna aamuviiteen, ei hassumpaa. Arkisinkin ehtii myöhäisleffan jälkeen.

Suosituin annos: kinkkupizza (10 mk).
Kanta-asiakkaat: ravintoloista kotiutuvat yökulkijat.
Erikoista: lämpimämpää kuin snackarilla

Huoltamot

Esso Leppäsuo

Pohj. Rautatiekatu 25.
Avoinna 24 h.

Leppäsuon Esso mainostaa olevansa avoinna "25 tuntia vuorokaudessa". No jos tätä ei aivan täytetä, niin valintamyymälän hyllyiltä löytyy joka tapauksessa pari tuhatta eri tuotetta. Niistä huomattava joukko lämmitettävää valmisruokaa tai aineksia kotikokeille.

Maitotuotteiden lisäksi löytyy pizzoissa ja muissa pakasteissa, eineksissä, pastoissa, mausteissa, kastikkeissa, öljyissä, mehuissa, jauhoissa jne. Valikoima on isompi kuin monessa korttelikaupassa.

Suosikkiostos: mikroruoka.
Kanta-asiakkaat: 25-40 -vuotiaat juhlijat, bussikuskit.
Erikoista: kissan- ja koiranruuat.

Esso Sörnäinen

Sörnäisten rantatie.
Avoinna 24 h.

Haluatko kokata katkarapupastaa keskellä yötä? Kotikaapissa ei löydy tuon taivaallista? Ei hätiä, apu löytyy vuorokauden ympäri Sörnäisten Esson elintarvikemyymälässä. Kuivaa pastaa, öljyä, tomaattimurskaa tai valmista kastiketta, mausteita, pakastekatkarapuja makua antamaan... täältä pesee. Jos pasta ei kiinnosta, pataan löytyy kellonaikaan katsomatta pakastebroileria, mikroon tai uuniin pizzaa. Jälkiruuaksi on tarjolla makeisia, juomaksi sallittuina aikoina olutta, aina maitoa, mehuja sekä limsaa. Ai niin, samalla voi tankata auton.

Suosikkiostos: lämmitettävät pikaruuat.
Kanta-asiakkaat: Palacen ravintolapäälliköstä lähtien.
Erikoista: kotileipureille valmista voitaikinaa.

Shell Tullinpuomi

Mannerheimintie 116.
Avoinna 24 h.

Tullinpuomin Shellin huoltoaseman Select-myymälän elintarvikkeet houkuttelevat autolla liikkuvien lisäksi ohikulkijoita, HYKS:issä asioivia ja työskenteleviä sekä Taka-Töölön asukkaita. Maitotuotteiden ohella käyvät parhaiten kaupaksi makkaran ja leivän kaltaiset peruselintarvikkeet. Säilykkeineen, eineksineen, pizzoineen ja muine pakasteineen valikoima on varsin identtinen kantakaupunkiin laajemmin levittäytyneiden Esson huoltisten Snack & Shopien kanssa.

Suosikkiostos: maitotuotteet.
Kanta-asiakkaat: nuoret, taksikuskit.
Erikoista: keskiolutta mukaan joka päivä klo 07-20, ei vielä öisin.

Esso Mannerheimintie

Mannerheimintie 78.
Avoinna 24 h.

Piskuisesta tilastaan huolimatta Mannerheimintien Esso tarjoaa vanhan ratikkahallin vieressä lähes tuhat elintarvikenimikettä kaupan hintaan. Maito, makkarat, juusto, leikkeleet ja makkara ovat omien leipomotuotteiden ohella kävijöiden vakio-ostoksia tultiin sisään sitten tankkauksen yhteydessä tai jalkamiehinä. Pakastepizzoissa ja eineksissä l^ytyy mutta niin myös tuoreissa hedelmissä. Autottomalle sopivasti ratikkapysäkin vieressä - niin kauan kuin skurut yöllä kulkevat.

Suosikkiostos: oma tuore leipä ja leivonnaiset.
Kanta-asiakkaat: nuoret, yötyöläiset.
Erikoista: hampurilaisia mukaan kahviosta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi