Old School Karkkikauppa Sweetheart on mitä makein löytö keskellä Helsingin keskustaa

Somasti sisustettu puoti on kuin matka ajassa taaksepäin. Valikoimassa punavuorelaista tuoretoffeeta ja koristeellisia suklaakuulia.

Karkkikaupan edessä tuntee itsensä lapseksi jälleen.
Karkkikaupan edessä tuntee itsensä lapseksi jälleen. Kuva: Jessica Sorola

Helsingin keskustassa, Uudenmaankadulla on pieni puoti, jonka näyteikkunassa koroilee monivärisiä aurinkovarjoja ja kukkasia, sekä makeisia kauniista aseteltuna lasipurkkeihin. Oven vieressä seisoo pieni A-standi, jossa lukee samoin kuin ikkunassa: Karkkikauppa Sweetheart. Puoti on niin soma, ettei sinne voi olla astumatta sisään.

Sisätiloihin astuessa voisi luulla, että on matkannut ajassa taaksepäin. Myymälän molempia reunustoja täyttävät erilaiset vanhanajan makeiset: tikkareita, sokerikarkkeja ja toffeeta. Tilan keskellä on pöytä, jonka päällä on jättimäisiä lasivateja. Puodin päädyssä on tiski ja sen takana hymyilevä myyjä.

"Tämä on minun karkkikauppani. Olen aina pitänyt makeasta ja kun huomasin noin seitsemän vuotta sitten, ettei Helsingistä oikein löydy erikoismakeiskauppaa, päätin perustaa sen itse", kertoo paikan omistaja Marianne Isotalus.

Yksittäiset karkkikaupat alkoivat katoamaan 1990-luvulla, jolloin irtokarkkien myynti yleistyi ruokakaupoissa. Mukaan tulivat videovuokraamot ja leffateattereiden karkkivalikoimat, jotka ruokakauppojen ohella veivät suuren osan karkkimyynnistä.

"Helsingissä on muutamia erikoiskarkkikauppoja, mutta ei monia. Tämä on harmi, sillä näissä liikkeissä on suuri viehätys. Haluan pitää tästä vanhasta viehätyksestä kiinni ja haluan kaupan jo itsessään olevan elämys. Olen aina ollut esteetikko, joten halusin myös myymäläni olevan kaunis ja sillä saralla elämys", jatkaa Isotalus.

Kauneus näkyykin puodin joka kulmassa, pölyn pölyä ei näy ja esillepanoastiat suorastaan kiiltävät. Sisutus on pastellisävyinen ja siinä sekoittuvat yhteen Peppi Pitkätossun ja Pariisin teemat.

Nam, mitä herkkuja!
Nam, mitä herkkuja! Kuva: Jessica Sorola

Puoditar tarjoaa juuri valmistettua toffeeta, joka suorastaan sulaa suussa.

"Saimme juuri tuoretta toffeeta, joka valmistetaan Punavuoressa. Käsintehtyjä tuotteita löytyy sesongittain", Isotalus kertoo.

Kaupan kanta-asiakkaat pitävätkin itsensä ajan tasalla tulevista tuotteista, ja suosittu tuoretoffee katoaa käsistä yleensä nopeasti.

Isotalus kertoo matkanneensa paljon ja hän on matkoillaan maistellut paljon erilaisia makeisia. Isotalus viehättyi näistä herkuista ja halusi tuoda ne mukanaan Suomen markkinoille. Tuliaisiksi puodin perusvalikoimaan jäivät päällystetyt mantelit, kuten mansikka- ja stracciatella-mantelit.

Sesongit ovat karkkikaupalle tärkeitä. Suurimpia sesonkeja ovat pääsiäinen, joulu ja kesien hääkaudet. Paikalta löytyy laajalti kauniisti pakattuja makeispusseja, jotka sopivat lahjaksi lähes mihin tilaisuuteen vain. Osa pakkauksista on niin näyttäviä ja kauniita, ettei niitä edes raaski avata.

"Menemme sesonki edellä, mutta siihen liittyy laadullisia seikkoja, kuten lämpötilat. Helposti sulavia tuotteita emme tarjoa kesällä", Isotalus pitää tuotteiden laadusta kovasti kiinni.

Kaupassa pyörähtäminen on mitä piristävintä ja sieltä poistuu hymy huulilla. Konsepti ja omistaja täydentävät toisiaan, ja näin ollen sinne tekee mieli mennä uudestaan.

Karkkikauppa Sweetheart Uudenmaankatu 32. Avoinna tiistaista perjantaihin kello 11 – 18, ja lauantaisin kello 11 - 15.

Kassatiski on ihanan vanhanaikainen ja simppeli.
Kassatiski on ihanan vanhanaikainen ja simppeli. Kuva: Jessica Sorola

Esillepanossa on hyödynnetty vanhoja piironkeja, jotka luovat hupaisan vaikutelman pikkupuotiin.
Esillepanossa on hyödynnetty vanhoja piironkeja, jotka luovat hupaisan vaikutelman pikkupuotiin. Kuva: Jessica Sorola

Makeisten ohella puodissa myydään kotimaisia käsityökoruja.
Makeisten ohella puodissa myydään kotimaisia käsityökoruja. Kuva: Jessica Sorola

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi