Opas etnisiin

Etninen ruokakulttuuri hengittää Helsingissä.

Etninen ruokakulttuuri hengittää Helsingissä. Raaka-aineet ja puolivalmisteet lentävät kaupunkiin maailman laidoilta.

Tuoreita thaiyrttejä ja -mausteita saadaan kerran viikossa. Nyt jopa Suomessa viljellään eksoottisia yrttejä. Se jos mikä on parantanut etnisten ravintoloiden toimintaedellytyksiä. Vaikka Helsinki ei ihan San Francisco olekaan, asiat alkavat olla hyvällä tolalla. Maailman maut löytyvät nyt kaupungista. Mutta jotain on ollut tarjolla ennen 80- ja 90-lukujen ravintolaräjähdystäkin.

Kaupungin ensimmäinen aasialainen ravintola oli Helsingin olympialaisten jälkeen Hotelli Torniin perustettu kiinalainen. 1950-luvulla aloitti pitkään toiminut indonesialainen Fen Kuan Eerikinkadulla. Se tarjosi riisipöytää, jollaista ei sen koommin ole kaupungista löytynyt. Samoihin aikoihin kaupunkiin alkoi nousta venäläisiä ja kiinalaisia ravintoloita.

Ensimmäinen japanilainen ravintola Tokio aloitti vuonna 1968 ja toimi yli 20 vuotta. 1960-luvun lopussa avattu Athanasios oli tiettävästi ensimmäinen kreikkalainen. Vanhin edelleen samassa tilassa toimiva etninen ravintola on vuonna 1974 avattu Ravintola China Annankadulla.

Kiinalaiset ja venäläiset ovat jääneet, mutta kreikkalaisen keittiön suosio on hiipunut, kun lähi-idän keittiöiden edustajat ovat vieneet siltä sijaa. Tällä hetkellä kaupungissa näkyy nepalilaisten ravintoloiden minibuumi. Japanilainen keittiö ei ole ainakaan toistaiseksi saavuttanut sellaista suosiota kuin esimerkiksi intialainen.

Vuosien varrella monet kasvissyöjät ovat pelastuneet juuri etnisten ravintoloiden ansiosta. Maailman eri uskontojen langettamat ruokarajoitteet, kuuma ilmasto sekä joissakin tapauksissa köyhyys ovat taanneet, että etnisessä keittiössä syntyy maukkaita ruokia. Liharuuilla on esimerkiksi Japanissa varsin lyhyt perinne.

Toki etnisen ruuan rakastajalla on vielä marisemista. Helsingistä ei löydy ainuttakaan ehtaa pelkästään couscousille omistautunutta paikkaa. Samoin puuttuu kunnollinen vietnamilaisen keittiön edustaja.

Kaiken lisäksi monissa etnisiksi itseään kutsuvissa ravintoloissa on uskottavuusongelma. Kaupungista on paljon pieniä paikkoja, jotka perustavat toimintansa lähikulmien asukkien yllättäviin nälänhätään tarjoamalla myös pizzaa. Tai kun intialaiseksi itseään luokittelevan listalla keikkuu wieninleike. Toisaalta bisnes on bisnes ja mooses on mooses.

Seikkailunhaluinen voi toisaalta tehdä yllättäviäkin löytöjä. Kuten ravintola Poijussa (Jaalaranta 5, puh. 685 6638), jossa saa yllättäen hyvää intialaista ruokaa.

Monet pienistä yksiköistä ovat perhevetoisia, todellisia asialleen omistautuneita yrittäjiä. Taustalla on usein suomalais-ulkomaalainen omistajapari toisen vastatessa keittiöstä.

Yhteistä lähes kaikille etnisille on edullisuus, niin ruuissa kuin juomissa.

Seuraavassa avaamme kaupungin etniset maut keittiöineen. Kaikkia ravintoloita ei oppaastamme suinkaan löydy, mutta otos alansa parhaista edustajista kylläkin.

Jos paikka ei ole sunnuntaina auki, se mainitaan erikseen. Useissa paikoissa löytyy myös valmiiksi mietittyjä menyitä, joista ruokaseikkailu on helppo aloittaa. Miltei poikkeuksetta voi annoksia tilata puhelimitse mukaan. Jotkut ravintolat myyvät take-away -annoksen alennuksella.

Etnisyydellä ei seuraavassa tarkoiteta Välimeren alueen pohjoispuolen keittiöitä tai Venäjää, jotka lienevät suurimmalle osalle tuttuja. Kebab-paikat, joita löytyy joka mutkasta, kuitataan lyhyesti.

Lisäksi esityksestä uupuu väistämättä joidenkin suosikkeja.

Japani

Japanissa syödään uskonnollisista syistä paljon kalaa. Muita avainsanoja ovat soija, merilevä ja äärimmäisen tuoreet raaka-aineet. Niitä tarvitaan, sillä sashimi- ja sushiannosten kala on raakaa. Sushissa kala on riisipallon päällä, ja se dipataan wasabella eli piparjuuritahnalla maustettuun soijaan. Keitoista yleisin on miso, jota syödään aterian aikana, ei alkuruokana.

Pääruuissa tempura on hyvin suosittu ruoka. Friteeratut merenelävät ja kasvikset kastetaan makeaan soijaliemeen. Sukiyaki on pataruoka, joka valmistetaan ruokapöydässä olevassa pannussa. Yakimonolla tarkoitetaan grillattua ruokaa. Tofu on soijamaidosta tehty miedon makuinen juusto. Ruokajuomana toimii sake eli riisiviini, joka on lämmitettynä talvipakkasilla mitä mainioin. Meillä saatava japanilainen olut on nimeltään Kirin.

Japanilainen ruoka on erittäin terveellistä. Esimerkiksi japanilaisilla naisilla esiintyy vähän rintasyöpää. Yhdeksi tekijäksi arveltu ruokavaliota, merilevää etunenässä.

Ravintoloissa voi istua tatamilla, jolloin kengät kuuluu riisua. Sushibaarissa voi tilata paloja mielihalujen mukaisia määriä tai lajitelmina. Paikkaan unohtuu helposti tuijottamaan kokin kätevää käsien käyttöä.

Päivälliskokonaisuudet ovat järkevin lähestymistapa tässä keittiössä.

Kokeile näitä:

KABUKI
Lapinlahdenk. 12,
puh. 694 9446.

Monet asiakkaista ovat tuttuja kasvoja lehtien sivuilta. Etenkin klassisen musiikin taitajat ovat ravintolan vannoutuneita ystäviä. Kanta-asiakkaitaan ravintola on muistanut juhlilla. Ravintolassa toimii myös pieni sushibaari.

Suositus: Sushi Teishoku 129 mk ja Kabuki Special 134 mk.

Hinnat: 13-96 mk, lounaat (15 vaihtoehtoa) 36-90 mk, menyyt 89-160 mk.

Omistaja/keittiömestari Yoshiaki Takayama on toiminut kokkina Suomessa vuodesta 1977, ensin Yokohamassa ja nyt siis omassa ravintolassaan. Hän edustaa ravintolamaailmassa harvinaista jatkuvuutta, kun oma tytärkin on Kabukissa töissä.

KOTO
Kalevank. 21, puh. 646 080.

Edellistä isompi ja suurten japanilaisryhmien suosiossa. Myös sijainti on keskeisempi. Ravintola valmistaa Finnairin Japanin lentojen sushiannokset. Ravintolalla on catering-palvelu.

Suositus: Sabusabu vähintään kahdelle (139 mk.)

Hinnat: 19-139 mk, lounaat 50-80 mk, menyyt 84-179mk.

Keittiömestari Mitsuko Saito.
Suljettu sunnuntaisin.

NORI SUSHI BAR
Vanha Kauppahalli, puh. 260 0027.

Mielenkiintoinen valinta hallin ensimmäiseksi ravintolaksi. Simppeli, pieni, kotimaisista ja tuontikaloista koostuva sushivalikoima sekä sashimia. Ei viinioikeuksia.

Hinnat: 20-60mk, lautaset 39-110 mk.

Omistaja/keittiömestari Kimmo Jylhä.
Suljettu sunnuntaisin.



Karibia & Meksiko

Karibian, Väli- ja Etelä-Amerikan edustajat ovat jääneet vähiin. Mistä johtunee? Matkailutottumuksista varmaankin. Ihan ilman emme kuitenkaan ole. Meksikolaisia on jo kauan ollut, ja tortillat ja enchilladasit ovat tulleet tutuiksi. Ruuanlaitossa on pakko hieman crossata eli yhdistellä kotimaisiin raaka-aineisiin.

Kokeile näitä:

BAHIA
Uudenmaank. 11, puh. 646 442.

Modernin raikas nelivuotias. Keittiö edustaa Karibiaa, Kreolia ja Etelä-Amerikkaa, mutta ei sotke kuvioihin Meksikoa. Ei lounaita toistaiseksi.

Suositus: Zucchini-rullat mango-vuohenjuustokastikkeella (79 mk).

Hinnat: 30-110 mk.

KITCHEN VIVA
Iso Roobertink. 10, puh. 642 276.

Uunituore meksikolainen entisen Budapestin tiloissa. Tarjolla myös klassikkolista nieriöineen. Melkoisen hyvä viinilista. Yläkerrassa tanssitaan jytkeellä.

Suositus: Kokonaisena grillattu kananpoika (97 mk).

Hinnat: 15-112 mk.

MEXICANA
Pursimiehenk. 5,
puh. 666 797.

Pieni ja söpönoloinen vuodesta 1986 toiminut (ja kaupungin ensimmäinen) meksikolainen ravintola. Seinillä Frida Kahloa, pöydillä kynttilöitä ja ruuassa ytyä. Pirut niistä pihveistä, kun kastikkeita voisi juoda elääkseen. Ei auki lounasaikaan.

Suositus: Bistec Grande 92 mk.

Hinnat: 24-89 mk.

LA CABANA
Keskusk. 5, puh. 2709 2690.

Keskeinen sijainti ja paljon eläviä esiintyjiä. Ruokalistalla karibialais-kuubalainen vivahde. Silti baarissa rumpukalvoa rasittavaa Ramazzottia. Ke & su elävää elämöintiä latinon tahdissa. Raivostuttavat puutarhakalusteet vihdoinkin vaihtuneet. After Work & yökerho- meininki. Lounas take-awayta tottuneesti.

Suositus: Strutsinsisäfileepihvi filete de solomillo de avestruz 96 mk.

Hinnat: 38-108 mk, lounaat 39-95 mk.

CANTINA WEST
Kasarmikatu 23

90-luvun alussa startannut texmex-ravintola. Varmat parila-annokset.

11.lokakuuta starttaa maanantainen kolmen ruokalajin menu. Pääruokana lammasta, possu, kalkkunaa. 80 mk.

Suositus: Mexican Fiesta, 125 mk.

Hinnat: 35-125 mk.

Kiina

Kiinalaisten ravintoloiden kohdalla on muutaman mutta sanan paikka. Helsingistä puuttuu todella tasokas, yhteen tiettyyn alueeseen keskittynyt ravintola. Listoihin on koottu annoksia eri puolilta maata kaiken maistuessa yhdeltä ja samalta. Oikeastihan ero miedon kantonilaisen ja tulisen sezchuanilaisen välillä on huikea.

Ravintoloiden kilpaillessa asiakkaista on maut on vesitetty. Utelukierros ravintoloissa vahvisti sitkeän huhun. Jos viet asiakkaaksi aasialaisen, ruoka valmistetaan eri tavalla. Etenkin voimakkaamman ruuan ystävien kannattaa yrittää vaikuttaa ateriaansa.

Kolmas ja isoin mutta koskee MSG:tä (monosodiumglutamaatti). Kyseessä on aromivahvenne eli E621. Sillä pyritään saamaan ruokaan enemmän makua.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntijan Eili Grayn mukaan ravintolat käyttävät sitä mielettömiä määriä. Se saattaa laukaista herkällä ihmisellä migreenin sekä aiheuttaa sydämentykytystä ja käsien vapinaa. Paniikkihäiriöisten kannattaa ainetta visusti välttää. Kyseessä ei ole tahallinen myrkyttäminen. Harva kiinalainen myöntää aineen vahingollisen vaikutuksen. Ravintoloissa voi tiedustella MSG:n käytöstä.

Kokeile näitä:

NORTH GARDEN
Fredrikink. 55, puh. 694 3413.

Ravintola ei kertomansa mukaan käytä MSG:tä. Junamainen tilajärjestely.

Hinnat: 15-89 mk, lounaat 35 mk, menyyt 58-75 mk.

Omistaja Kaj Chan.

HONG KONG
Sallink. 3, puh. 241 7883.

Monet pitävät yhtenä parhaista. Kauan toimineena aavistuksen nuhruinen. Usein kiinalaisia turistiryhmiä.

Suositus: Hong Kongin erikoinen (83 mk).

Hinnat: 17-120 mk, lounaat 38-50 mk, menyy kahdelle á 90 mk, 6:lle yht. 630 mk.

Omistaja William Loo, jolla on myös ravintola China.

JING CHENG CAPITAL RESTAURANT
Et. Hesperiank. 6, puh. 442 189.

Taijiopettaja Zang Fangin mielestä kaupungin aidoin kiinalainen. Pieni ja vaatimaton, ei turistirysä.

Suositus: Kuha hapanimeläkastikkeessa, joka tulee tilata 2 päivää etukäteen (100mk/140 mk).

Hinnat: 16-120 mk, lounaat 35-42 mk, meny 3:lle 255 mk, 4:lle 340 ml.

Omistaja/keittiömestari Wu Jie-Rong.

NEW CHINA GARDEN
Runebergink. 8, puh. 409 535.

Miellyttävä sisustus.

Suositus: Kanaa chilikastikkeella 46 mk.

Hinnat: 23-69 mk, lounaat 28-40 mk, meny kahdelle106 mk.

Omistaja Jianjian Chan.

CHINA
Annank. 25, puh. 640 258.

Nykyinen omistaja William Loo on työskennellyt paikassa vuodesta 1977, ensin kokkina. Hänen omistuksessaan myös Hong Kong sekä Tikkurilassa sijaitseva Oriental House (Unikkot. 5, puh. 8573089). MSG:n puuttumisesta voi esittää pyynnön. Tarjolla on aasialaisille tarkoitettu erityislista, jonka perään kannattaa kysellä.

Suositus: 5 erilaista makua á 69 mk.

Hinnat: 18-125 mk, lounaat 35-50, menyy 85 mk/hlö.

Keittiömestari Kam Shing Yuen.

Intia & Nepali

Naapurimaina Intian ja Nepalin keittiöt eivät pääpiirteissään eroa toisistaan. Valmistustavat ja annosten nimet ovat samat. Mausteiden kirjo on molemmissa mittaamaton. Nepalilainen ruoka on aavistuksen intialaista miedompi. Yhteistä molempien maiden ruuille on niiden täyttävyys. Toisaalta ruokien rasvaprosentti on alhainen.

Uskontojen merkitys ruokakulttuuriin tulee näissä keittiöissä selvästi esille. Hindut ovat kasvissyöjiä, jainit todella tiukkoja vegejä, jotka eivät edes syö juurikasveja siinä pelossa että tappavat hyönteisiä kasvien ylöskiskomisessa. Muslimit eivät syö lihaa, eikä pyhiin lehmiin tietenkään kosketa.

Intiassa alueilla on suuret erot. Entisen Portugalin siirtomaan Goan ruoka poikkeaa hyvin paljon pohjoisintialaisesta. Etelässä syödään kevyemmin, tulisemmin ja enemmän kalaa kuin pohjoisessa.

Thalit ovat usean pienen annoksen lajitelmia, joista on hyvä aloittaa keittiöön tutustuminen. Niihin sisältyy olennaiset osatekijät kuten riisi ja raitha, joka on viilentävä jogurttijuoma. Lisänä pehmeää nanleipää, jolla viimeisetkin kastikkeen rippeet saa suuhunsa. Biryanit ovat risotto-tyyppisiä riisiruokia. Marinoidut tandooriruuat valmistetaan samannimisessä uunissa. Vindaloo-curry on erityisen tulinen ja verrattuna muihin aasialaisiin huomattavasti raskaampi. Lassi on perinteinen suolainen tai makea ruokajuoma. Paikallinen olut on Kingfisher.

Kokeile näitä:

NAMASKAAR
Mannerheimint.100, puh. 477 1940.

Paikkansa vakiinnuttanut ravintola, jonka samosaa voi ostaa Stockalta ja Sestosta. Jos japanilaisia kansoittavat monet klassisen musiikin soittajat, niin intialaisia rockmuusikot ja urheilijat. Lähistöllä asuvilla HIFK:n pelaajilla on tapana tilata take awayta matsien jälkeen. Myös catering.

Suositus: kaikki lajitelmat 92-115 mk. Hinnat: 24-115 mk, buffet 95 mk.

Keittiömestari Sarup Singh.
Ravintola on auki vain iltaisin.

SAMRAT
Et.Esplanadi 22,
puh. 611 001.

Bangladeshilainen ravintola. Hupaisinta paikassa on sisustus. Paikalla toimi joskus aikoinaan egyptiläinen ravintola, ja nykyäänkin huonekalut ovat samoja, Egyptistä asti roudattuja raskaita sohvia.
Suositus: Chicken tikka (84 mk).
Hinnat: 12-125 mk, lounaat 35-45 mk, menyyt 142-304 mk.
Omistajat/keittiömestari Md. Reaz Shahid ja Jiban Krishna Saha.

SATKAR
Lönnrotink. 26, puh. 611 077.

Aavistuksen nuhruinen, uudehko nepalilainen, joka on lyönyt itsensä hyvin läpi. Lounaalla täysi.

Suositus: Satkar Kukhuro (69 mk).

Hinnat: 12-98 mk, lounaat 34- 44 mk, menyyt 99-119 mk.

Omistaja Aryal Ram. Keittiömestari Aryal Nilkanth.

EVEREST
Luotsik.12 a, puh. 622 1996.

Katajanokan nepalilaisen listalta löytyy vegetable kofta eli kasvispallerot (55 mk). Toinen suoraan ruokataivaasta tuleva annos on shahi paneer (55 mk). Vaatimattomat puitteet, mainio ruoka. Kohtuullisen pitkä viinilista.

Suositus: Swadilo Kukhuro (71 mk).

Hinnat: 45-179 mk, lounaat 35-42 mk menyyt 198-398 mk.
Omistaja/keittiömestari Kharel Blotrat.

ANNAPURNA
Fredrikintori 23, puh. 647 847.

Entisen Nostalgian paikalle noussut viimeisin nepalilainen. Hyvä hinta-vatsa-täyteen -suhde. Kaupungin isoimmat nan-leivät ja kestoystävällinen viinuri.

Suositus: Mookhari Kukhura (75 mk).

Hinnat: 26-145 mk, lounaat 36 mk, menyyt 225-439 mk.

Omistajat/keittiömestari Netra & Rishi Kharel.

Thai

Thai-keittiö on aasialaisista voimakkain. Maku muihin aasialaisiin erottuu sitruunaruohon, kalakastikkeen, korianterin, galangalin ja kookosmaidon ansiosta. Thairuoka on silmänruokaa. Kattaukseen kuuluvat haarukka ja lusikka, joista jälkimmäinen toimittaa veitsen virkaa. Virallinen olut on vaalea lager, Singha, jonka ohella kookosmaitoa on tarjolla helsinkiläisissä ravintoloissa. Thaimaassa harva muistaa moista ruokajuomana nähneensä.

Kokeile näitä:

KRUO THAI
Mechelinink. 17, puh. 454 425.

Uusi pirtsakka tulokas, jossa miellyttävä palvelu.

Suositus: Kokonainen kuha (83 mk).

Hinnat: 20-83 mk, lounaat 39 mk, menyyt 90-95 mk.

Omistaja/keittiömestari Nop & Kari Kilponen.

MAITHAI
Annank. 31-33, puh. 685 6850.

Vanha suosikki. Pöytävaraus ehdoton.

Suositus: Vihercurrykanaa kookosmaidossa (63 mk).

Hinnat: 26-84 mk, lounaat 35-45 mk, menyyt kahdesta neljälle 200-400 mk.

Omistaja/keittiömestari Malee & Petri Lapveteläinen.

RYAN THAI
Pohj.Makasiinink. 7, puh. 629 600.

Kompakti ravintola, jolla keskeinen, mutta rauhallinen sijainti.

Suositus: Kana curry-kookosmaidossa 58 mk.

Hinnat: 24-93mk,lounaat,menyyt á 95 mk.

VILLA THAI
Bulevardi 28, puh. 680 2778.

Kallein ja edustavin. Ravintola on satsannut sisustukseensa, jossa käytetty paljon puuta. Samalla omistajalla on Saksassa Sala Thai -nimisiä ravintoloita.

Suositus: Erilaiset hiillostetut vartaat (45-60 mk).

Hinnat: 35-165 mk, menyyt 195-365 mk.

Omistaja Piltti Jantirut.
Suljettu sunnuntaisin.

Lähi-itä & Turkki

Välimeren eteläpuolen ja itärannikon maiden keittiöt ovat vuosituhansien saatossa nekin ottaneet vaikutteita toisiltaan.

Yhteistä on maitotuotteiden puuttuminen ja jogurtin käyttö ruuanlaitossa. Pitaleipä ja riisi perustavat rungon.

Pita täytetään tai sitä käytetään erilaisten tahnojen kuten humuksen syömisessä haarukan tilalla.

Falafel on täyttä kasvisruokaa. Aito kebab valmistetaan lampaanlihasta. Välimeren keittiöiden kasvisruuat ovat raikkaita ja maukkaita olematta liian tulisia.

Kokeile näitä:

ANI
Tehtaank. 2, puh. 622 2797.

19 vuotta toiminut turkkilaisravintola. Pieni ja pimeä mutta suosittu. Erittäin edullinen buffet (38 mk).

Suositus: Pilic dolma (60 mk).

Hinnat: 24-72 mk.

Omistaja/keittiömestari Turhan Ulgucu.

FAROUGE
Yrjönk. 6, puh. 612 3455 & Mannerheimint. 21-23, puh. 454 0123.

Eksklusiivisia libanonilaisravintoloita. Modernin raikas ja pelkistetty sisustus. Erittäin suositeltavia kasvisannoksia.

Suositus: Pähkinöillä ja riisillä täytetty kananpoika 125 mk.

Hinnat: 35-130 mk.

SHAHIN
Liisank. 27, puh. 135 5673.

Pieni mutta pippurinen. Sekoitus Lähi-idän ja välimeren eri keittiöistä. Couscousia. Suositus: Shahin special 186 mk.

Hinnat: 30-89, menyyt 13-186.

Omistaja/keittiömestari Shoshna Sfaradi.

KEBAB CAFE FALAFEL
Caloniuksenk. 2, puh. 495 049.

Todella siisti ja savuton, vuodesta 1982 toiminut falafel- ja kebabpaikka. Ei alkoholitarjoilua.

Hinnat: 26-35 mk.

Omistaja Mughal Saeed.

SHAWARMA
Runebergink. 41, puh. 444 100.

Israelilainen kahvila, jossa alhaiset hinnat ja jonne on helppo tulla. Falafel-lautasella on 11 eri ruokalajia.

Hinnat: 25-40 mk.

1 kommentti

TKT

18.10.2005 09:39

Hei,

olisiko teillä mahdollisesti tietoa, mistä
saisi Indonesialaista ruokaa (syödä/tilata juhliin 30 hlö). Kiinnostaisi kovasti tietää ja en ole vielä löytänyt. Kiitos etukäteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi