Paratiisin portinvartijat

Portsareista on tuhat ja yksi tarinaa. Keitä he oikein luulevat olevansa? Keitä he ovat? Jani Saxell ja Esa Mäkinen haastattelivat ravintola-asiakkaita ja miehiä mustissaan.

Oli talvi-ilta, kävelin kohti Rikhard´s Pubia ylämäkeen. Lumihangessa pääkirjaston edessä pyöri mies, joka huusi suoraa huutoa ‘aaaaa’.

Lahjomaton avasi oven ja sanoi: ‘rupesi hankalaksi, piti antaa kaasua’", lehtimies Markku Saksa muistelee portsaria, joka tunnettiin nimellä Lahjomaton.

“Tyypillinen portsari on iso, paljon treenannut, rahanahne eikä ole koskaan päässyt oikeisiin töihin. Sillä on yleensä ammatillisesti keskimääräistä huonompi itsetunto ja älykkyysosamäärän suhde kengännumeroon on kääntäen verrannollinen", näin kuvailee kollegoitaan erään Helsingin keskustan kapakan ovivahti.

Sisäänpääsyn valvojat ovat monien myyttisiä hahmoja, oli sitten kyse baariin pääsystä tai sielun kohtalosta. Jumalaisessa näytelmässä Dante kirjoittaa Kerberoksesta, kolmipäisestä hirviökoirasta, joka vartioi helvetin sisäänkäyntiä. "Punaiset päässä silmät, takkukarva, / käpälä-kynsi, laaja-vatsa peto / tuo repii sieluja ja raataa, nylkee".

Portsarit ovat usein suurin este räntäsateen ja virvoittavien vetten välillä. Siksi he herättävät voimakkaita intohimoja, niin puolesta kuin vastaan. Vaikka monella on kokemuksia pikkusieluisista pomottajista, myös vanhan ajan herrasmiesportsareita löytyy.

Poket ja päihtyneet

“Kaikista huonoin asiakas on sellainen, jonka päihtymys ei selitä sen hölmöyttä", Molly Malonesin portsari Hessu kertoo.

“Eukko on antanut sille kyytiä kotona, se tulee selvin päin kapakkaan ja alkaa ovella käyttäytyä portsaria kohtaan aggressiivisesti".

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana portsareiden arvostus on laskenut tasaisesti ja työ on muuttunut jatkuvasti raskaammaksi. Huumeet aiheuttavat yhä enemmän ongelmia ja monissa paikoissa portsarit pitävät yllään luotiliivejä.

“Ei tämä ole enää yhtä hauskaa", Hessu summaa.

Kaupungilla liikkuu vuodesta toiseen huhuja, että portsareilla käy parempi tuuri naisseuran hankkimisessa. Yleensä roteva, selvä ja siististi pukeutunut portsari saattaa olla houkutteleva vaihtoehto. Hessu kuitenkin toteaa, ettei asiasta ole legendaksi asti.

“Jos humalaisella naisella ei ole käynyt flaksi ravintolan asiakkaiden keskuudessa, hän yrittää ensimmäisenä iskeä baarimikkoa. Jos se ei onnistu, sitten yritetään portsaria ja sen jälkeen taksikuskia. Ei ole kovin mairittelevaa olla jonossa toiseksi viimeisenä."

Tarinoita syntyy kuitenkin lähes jokaisena työpäivänä. Hessu kertoo eräänä iltana estäneensä asiakkaan sisäänpääsyn.

“Selvä", sanoi asiakas ja kääntyi kannoillaan ympäri, kiilasi toiseksi jonoon ja oli hetken kuluttua yrittämässä uudelleen sisälle.

“Ei kuule herra enää tänään, on liian hyvä känni päällä", Hessu toisti. Asiakas nyökkäsi ja pyörähti taas toiseksi jonoon. Samaa jatkui kahden tunnin ajan, kunnes tuli hetki jolloin Molly suljettiin.

“Ei oteta enää tänään asiakkaita", Hessu sanoi.

“Aha, selvä", asiakas totesi ja lähti.

Poket ja uusi työnkuva

Portsareiden työ on muuttunut paljon sitten 60- ja 70-lukujen. Vielä 80-luvun alussa portsareita kunnioitettiin ja pelättiin. Tippien antaminen oli yleistä, suorastaan pakollistakin. Pukeutumissäännöt olivat tiukat, parhaissa paikoissa mustassa puvussa ei päässyt sisälle, jos oli ruskeat kengät jalassa. Taksikuskit myivät hansikaslokeroista kravatteja, joita ilman ei päässyt sisälle.

Jo 1960-luvulla ravintolaelämässä vaikuttanut lehtimies Markku Saksa kertoo, että aikaisemmin juopuneet tunnisti kadulla mustasta kokopuvusta ja kravatista. Saksa arvelee tiukkuuden johtuneen yhteiskunnan selkeämmästä jakautumisesta luokkiin ja yleisesti ottaen ankarammasta henkisestä ilmapiiristä.

“Ylioppilaat niittivät heinääkin lakit päässään ja kunnolllnen puku oli säällisen kansalaisen merkki." Tänä tuulipukumiljonäärien aikana ravintolaan mennään sisälle missä tahansa vaatteissa.

Juomarahan antaminen oli ehdotonta.

“Jos portsarille antoi kolme markkaa, hän sanoi kiitos ja tervetuloa uudestaan, mutta jos vain kaksi markkaa, niin kommentti oli kiitos", Saksa muistelee.

Eräs helsinkiläisessä trendiravintolassa työskentelevä portsari sanoo juomarahakulttuurin rappion olevan portsarien omaa syytä.

“Ovella annettiin ymmärtää liian vahvasti, että tippi on hyvä asia", hän toteaa. Portsarit rahastivat sisäänpääsyllä ja myivät erioikeuksia, muun muassa mahdollisuutta päästä jonojen ohitse. “Kun vapaaehtoisuus poistui, tuli siihen hommaan rahastamisen meininki. Ihmiset kyllästyivät."

Ale-pubissa ja muissa ravintoloissa 30 vuotta vaikuttanut Markku, taiteilijanimeltään Don Marde kertoo Suomen Euroopan unioniin liittymisen olleen portsareille vaikeaa aikaa.

“Ihmiset soittivat jatkuvasti poskeaan ja huutelivat ‘vielä on poket vaikka on EU’."

Don Marde arvioi portsarien roolin muuttuvan tulevaisuudessa. Heistä tulee yhä enemmän markkinoijia ja sisäänheittäjiä.

Poket ja naiset

Naiset saavat portsareilta miehiä hellemmän kohtelun.

“Naiset pitäisi saada puhumalla ulos, ei niitä voi ottaa kiinni", kertoo Juttutuvassa järjestystä valvova Seppo Laukkanen. Vaikka naiset juovatkin runsaasti, he eivät Laukkasen mukaan uhoa yhtä paljon kuin miehet. Tilanteet, joissa nainen täytyy heittää väkisin ulos, ovat aina miespuoliselle portsarille kiusallisia. Asiakkaat nauravat, taputtavat ja tulevat jälkeenpäin kommentoimaan: “Oliko kivaa?" tai “Hyvää ohjelmaa".

Laukkanen kertoo naisesta, joka oli seonnut Juttutuvan vessassa. Hänen raahatessa naista ulos tämä oli huutanut: “Älä käy kiinni, älä lääpi." Naiset yleensä jäävätkin lepertelemään pitkäksi aikaa portsarin kanssa, kun heidät on heitetty pihalle.

“Harvoin on tarvinnut turvautua voimakeinoihin", Laukkanen toteaa.

“Kerran olen tosin joutunut kantamaan yhden vaikean naisen tuolin kanssa pihalle".

Poket ja asiakaspalvelu

Kaarle XII:sta ei ole juuri tarvinnut kantaa asiakkaita ulos. Tors-tai-iltaiseen tapaan jonoa alkaa olla jo yhdeksän jälkeen. Pörssissä on ollut hyvä päivä, mikä näkyy heti Kallen liikevaihdossa. Perinteikkääseen bailausmestaan on kaksi jonoa, joista lyhyempi kanta-asiakkaille.

Antti on aloittanut Kallen jonojen luotsaamisen 1970-luvun lopulla, Eki 1980-luvun puolella. Parivaljakko on ehtinyt palvella kymmeniätuhansia ihmisiä, heillä onkin Kallen kantaporukoissa puolilegendaarinen maine. Paljon on kiinni ystävällisyydestä; Eki myhäilee muistellessaan edellisen illan opiskelijabileissä ollutta seuruetta, jonka jäsenet tulivat kädestä pitäen kiittämään lähtiessään. He olivat kuulemma ensimmäistä kertaa saaneet portsareilta ihmisarvoista kohtelua.

Vaikka pörssin ja rahapiirien läheisyys sekä suomenruotsalaiset opiskelijat osittain määrittävät Kallen asiakaskuntaa, Antin mukaan kantaporukkaan mahtuu monenikäistä ja -näköistä ihmistä.

Kun pyrkii suosittuun ravintolaan, kaikki keinot ovat sallittuja. Kalle on tiettävästi ainoa ravintola, jonka ikkunassa on kalterit liian monien yritettyä kiipeillä ränniä pitkin sisään. Vaikka huhut kertovat menestyvistä nuorista, jotka yrittävät ostaa itsensä kanta-asiakasjonoon tai sen ohi isoilla seteleillä, Antti vakuuttaa, ettei tämä onnistu.

Viime laman aikana monesta keskustan ravintolasta heitettiin ovimieskin ulos. Nousukauden myötä varsinkin nuorisoravintolat ovat palkanneet portsareiksi bodattuja järkäleitä, joiden verbaalinen ulosanti ei välttämättä ole kovinkaan monipuolista. “Toivon alalle kielitaitoista, palvelualtista porukkaa. On ravintolan johdon valitsema linja, korostuuko siellä turvallisuus vai palvelumentaliteetti", Antti pohtii.

Poket ja väkivalta

Mutta joskus portsarista tulee pikemminkin uhka asiakkaiden turvallisuudelle kuin sen tae. Tuukka, 29, muistelee pikkurikollisten lapsuudenkaveriensa kanssa 1990-luvun puolivälissä viettämää vapunpäivää nyttemmin kuopatussa kalliolaiskuppilassa. Kolmikymppinen portsaritarjoilija oli silminnähden nauttinut jotain viinaa väkevämpää ja vahtasi asiakkaita aggressiivisena.

Tuukan ystävä Karhunen meni valittamaan jukeboxin syöneen hänen vitosensa. Portsari sanoi, ettei jaksanut kuunnella tämän piipitystä ja laittoi formulaselostuksen kovemmalle. Karhusen tivatessa edelleen vitostaan portsari alkoi kuristaa tätä. Ote herkesi vasta, kun yksi viisikosta rikkoi hänen selkäänsä tuolin.

“Portsari juoksi takahuoneeseen ja toinen kaverini Mika livahti sillä aikaa tiskin taakse painelemaan kassakonetta. Sitten portsari palasi pamppu kädessään ja mätki Mikaa minkä ehti."

Pojat lähtivät vetäytymään ravintolasta. Kun he työnsivät ovea takanaan kiinni, portsari yritti vielä lyödä sen välistä. Hän kuitenkin menetti pamppunsa ja osat vaihtuivat jälleen. “Portsari liukeni takahuoneeseen, Mika heitti baarijakkaran viinahyllyyn tiskin takana."

Seurue hyppäsi sopivasti paikalle kurvanneen juoppokuskin autoon. Heidän takanaan portsari yritti pysäytellä takseja ja huuteli niitä soittamaan poliisit.

“Taksit vain väistelivät portsaria. Kai nekin tajusivat, ettei sillä ollut kaikki kotona."

Helsingin ravintolaelämässä on vaikuttanut myös nyrkkeilijöitä, kuten Tony Halme ja Simo Rantalainen. Jälkimmäinen päivysti muun muassa edesmenneen Prunnin ovella, Halme mm. Presidentin yökerhon porteilla.

Poket ja rasismi

Jotkut portsarit ovat kunnostautuneet rasisminkin saralla. Takavuosina syrjinnän kohteena olivat romanit, nyttemmin myös maahanmuuttajat. Syrjintätapauksia on paljon, vaikka niistä ei kovasti huudellakaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön raportin mukaan entiseen Nylon-yökerhoon evättiin 1990-luvun puolivälissä pääsy kolmelta pikkutakkeihin pukeutuneelta tummaihoiselta koska vahtimestarin mielestä he eivät ymmärtäneet house-musiikkia - koska olivat pukeutuneet liian siististi. Vahtimestarin mukaan house-musiikin kuuntelijat pukeutuvat yleensä erikoisesti ja musiikkia ymmärtämättömät voisivat aiheuttaa häiriötä ravintolassa.

Ale-pubin portsari (ei kuitenkaan Don Marde) sai puolestaan viime kuun alussa tuomion syrjinnästä. Hän oli estänyt tummaihoista ulkomaalaista muuten vaaleassa seurueessa pääsemästä sisään. Käräjäoikeuden pöytäkirjojen mukaan portsari oli sanonut, ettei kannata tulla sisään, koska muut asiakkaat eivät halua mustaihoista asiakkaaksi.

Erikoisemmin pukeutuvia suomalaisia sorsitaan myös joissain paikoissa. Jarkko, 23, kertoo eräänä lämpimänä kesäyönä olleensa hippihenkisen tyttöystävänsä kanssa kävelyllä. He tallustelivat paljain jaloin, ja päätyivät yrittämään keskustan trendiravintolaan. Portsari sanoi, ettei ravintolaan pääse sisälle ilman kenkiä. Pariskunta meni viereiselle suihkulähteelle istumaan ja laittoi kengät repusta jalkaansa. He yrittivät uudelleen, mutta huonolla menestyksellä. “Valitsemme itse asiakkaamme", oli portsarin kielto.

Poket ja tulevaisuus

Nykypäivänä portsarit ovat uhanalainen laji. Pauli Åkerola Pasilan poliisipiiristä kertoo, että etenkin Kalliossa ovivahdit ovat harvassa. “Yleensä paikoissa, joissa on portsari, on asiat hoidettu muutenkin paremmin", hän luonnehtii.

Åkerolan mukaan portsarit pyytävät poliisilta apua melko harvoin. Yleensä tilanne on livennyt portsarin hallinnasta. Tosin 1980-luvun lopulla portsaripakon poistuttua eräs ravintolaketju ryhtyi käyttämään poliiseja vahtimestareina. “He soittivat poliisin paikalle aina, kun joku häiriköi ravintolassa", Åkerola muistelee.

Portsareilla on oikeus poistaa häiritsevä asiakas ravintolasta ja estää sisäänpääsy. Oikeudet ovat kuitenkin tiukasti rajatut, eivätkä käytännössä ole jokamiehenoikeuksia laajempia.

Aivan kaikki portsarit – tai heidän työnantajansa – eivät lain kirjaimesta välitä. Åkerola muistelee kalliolaista ravintolaa, jonka omistaja oli kieltänyt portsareita kutsumasta poliisia paikalle missään olosuhteissa. Riskinä oli, että ravintolan monet laittomuudet paljastuisivat. Kerran erästä miestä puukotettiin ravintolasalissa ja portsarit kantoivat hänet ulos ennen avun soittamista paikalle.

Poket - kulttuuriväki muistelee

Kirjailija F.E. Sillanpään muhkea hahmo oli ennen sotia hyvin tuttu Helsingin ravintolaelämässä. Voitettuaan 1939 Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän päätti kokeilla, onko vanha porttikielto Konservatorion ravintolaan yhä voimassa. Päinvastoin: maailmankirjailija johdateltiin syvin pokkauksin parhaaseen pöytään. Nousuhumalaan päästyään hän silmäili ympärilleen ja kysyi: “Onkos täällä muuten muita Nobelin palkinnon saaneita?"

Helsingin ravintoloiden historia on väistämättä myös kulttuurihis-toriaa: Leino, Sibelius ja Gallen-Kallela viihtyivät Kämpissä ja Catanissa, Salama, Saarikoski, Ojaharju ja monet muut edelleen taiteilijaravintolana tunnetussa Kosmoksessa.

Tommy Tabermann ehti nuorena runoilijana aistia Kosmoksen 1970-luvun taiteilijaelämää. Ravintolan legendaarinen Matti-portsari oli yhtä aikaa monen luottoystävä, postitoimisto ja puhelinvaihde.

“Kun eteisen bakeliittipuhelin soi, se hiljensi koko kapakan. Jos vaimot soittelivat, Matti sanoi että ‘ei ole paikalla’. Jos kaverit tai kustantajat, silloin oltiin."

Tabermann myöntää nostalgisesti kaipaavansa vanhan ajan portsareita. Toisaalta hän muistaa nuoruutensa menopaikoista monta kersanttimaista pomottajaa, jotka seisottivat jonoja egonsa pönkittämiseksi. Lyhytikäinen Safari Club 1970-luvun alussa vei rahastamisen ääripäähänsä. “Portsareita oli kolmessa aallossa, jokaiselle piti maksaa."

Elokuva-alan sekatyöläinen Nadja Pyykkö on pitkälti samoilla linjoilla. “Nykyään portsarit ovat ladonovia, ennen ne olivat elämää nähneitä herrasmiehiä. On sääli, että kunnon portsarit ovat katoava luonnonvara."

Pyykön puheissa toistuvat Kosmoksen Neka sekä Bulevardian Holkeri. Hänen elämänkumppaninsa Arto Melleri on tehnyt muistorunonkin Vänrikki Stoolin tarinoita ulkoa siteeraavasta ja viskipaukulla helposti lepytettävästä Holkerista.

Pyykköä on kutsuttu suomalaisen elokuvan “näkymättömäksi naiseksi" ja “yhden naisen pelastuspartioksi". Portsareista on ollut valtavasti apua myös silloin kun elokuviin on pitänyt haalia roolihenkilöitä, olivat nämä sitten Ijäksen laitapuolenkulkijoita tai Pölösen maalaisjuntteja.

Vaikka tarjoilijoiden kanssa on ollut välillä rankaakin suukopua, Pyykkö ei muista koskaan tulleensa heitetyksi ulos ravintolasta tai jääneensä alun perin ulkopuolelle. Siis yksin liikkuessaan– Mellerin, Matti Pellonpään ja Tuomari Nurmion seurueessa sisäänpääsy on vaatinut välillä melkoisia sota-suunnitelmia.

“Jos pohjalaiseen runkoon laitetaan stadilainen moottori, sitä ei pysäytä edes turkulainen portsari", kuuluu Mellerin parhaina päivinään toistama motto. Hänen mukaansa todellinen herrasmies ottaa vastaan ainoastaan ikuisia porttikieltoja. Yksi niistä tuli hankittua Turussa, kun hän oli Kari Väänäsen kanssa nauttinut pullon viskiä ja hiukopalaksi psilosybiini-sieniä. Kun portsari epäili herroilla olevan liikaa pohjia, Väänänen teki seisovilta jaloiltaan kokovoltteja taaksepäin.

Pahaa sanottavaa Pyyköllä on portsareista ainoastaan Mellerin kolmen vuoden takaisen päävamman jälkeen. “Jos Artolla on parta, rasvainen tukka ja Andy McCoy -hattu päässä, hänet on monesti selvinpäin käännytetty ovelta. Kerran emme päässeet Intian koneeseen, vaikka Artolla on epilepsiaranneke ja lääkärintodistus."

Pyykön ja Mellerin Töölön aikoinaan suosimissa Elitessä, Kuu Kuussa ja Manalassa riittää edelleen kulttuuriporukkaa, mutta yhtä itsestään selvää taiteilijaravintolaa kuin 1970-luvun Kosmos voi olla vaikea nimetä. Turmiolan Tommi ei ole silti heikentänyt otettaan nykytaiteilijoista; Tehosekoittimen Otto Grundström kertoo muusikkotuttuja löytyvän Helsingin kapakoista iltana kuin iltana.

“Itse en ole mikään bilehile par excellence, viihdyn ennemmin Kallion ‘räkälöissä’ kuin kissanristiäisissä."

Rocktähteydestä Grundström arvioi olevan jonkin verran apua sisäänpääsyssä. Joskus harvoin kun hän “jakkupukupaikkaan" eksyy, muut asiakkaat saattavat olla näreissään pitkätukkarokkarista keskuudessaan.

Grundströmin luonteeseen ei istu julkisuudella brassailu tai jonoissa kiilaaminen. Joskus tulee kuitenkin innostuttua. Hän oli

toimittajapiireissä railakkaista otteistaan tunnetun Ari Lahdenmäen kanssa menossa erääseen asia-kaskunnaltaan heteropainotteiseen homoravintolaan. Tässä vaiheessa Lahdenmäki oli jo sellaisessa vedossa, että kiipeili pysäköityjen autojen yli.

“Sanoimme olevamme bändistä ja ängimme jonon ohi. Kokemattoman oloinen mimmi ovella ohjasi kysymään naulakko-vahtimestarilta. Lahdenmäki antoi sille satasen ja kehotti ostamaan jotain kivaa."

3 kommenttia

Bunuel81

17.12.2005 23:40

No, jos Sörkassa vittuilee tarpeeksi pokelle niin tulee kyllä turpaan aivan saletisti. Poliisia odotellessa ne ojentaa kumihanskoin moran käteen ja näinollen antaa pahoinpitelylle motiivin.
Suomalainen kieltolakikulttuuri takaa portinvartijoille töitä ja paljon, vaikka etanoli tulisi globaalisti muutenkin kieltää. Sanoisinkin portsareille, että kuristusotteiden harjoittelun sijaan opettelisivat ystävällisyyttä ja muutenkin humaania käytöstä. "Olet liian kännissä ja vielä rähiset, voitko poistua", vielä taputus olalle, "kyllä se siitä".
Vaikka asiakaspalveluammatissa poket ovatkin tavallaan poikkeus on asiakas silti kuitenkin aina oikeassa, eikä suinkaan vihollinen. Itse ansaitsin turpaan. Stop.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haapo23

22.9.2006 12:33

Samallaisia kaikki

http://www.jarjestyksenvalvoja.org/jakke/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kepe11

26.3.2007 03:37

Ravintolassa asiakas on 99%:sti väärässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi