Pariisilaisen supermarketin alta löydettiin joukkohauta

Monoprix kätkee alleen 150 keskiaikaisen ihmisen ruumiit.

Kuvan kaltaisia luurankoja löytyi lähikaupan kellarista.
Kuvan kaltaisia luurankoja löytyi lähikaupan kellarista. Kuva: ymgerman / Fotolia

Kun pariisilaista Monoprix-supermarkettia remontoitiin, tehtiin sen kellarista karmaiseva löytö: kahdeksan joukkohautaa, jotka kätkevät sisälleen 150 ihmisen ruumiit.

Luurangot ovat yhtä lailla aikuisten, lasten, miesten ja naisten luurankoja. Arkeologit eivät tiedä, mistä ruumiit ovat tulleet, mutta kertovat niiden olevan keskiajalta. Mielenkiintoisinta luurangoissa on se, että ne ovat johdonmukaisessa järjestyksessä. Järjestys antaa ymmärtää, että ihmiset kuolivat yhtä aikaa, kenties jonkin sairauden seurauksena. 

"Kyseessä on oltava jokin yhtäkkinen tapahtuma, joka on aiheuttanut näin monen ihmisen kuoleman muutaman päivän tai tunnin sisällä. Kiinnostavaa on se, että luista ei ole löytynyt minkäänlaisia vammoja, joten kuolemien taustalla ei voi olla sota", antropologi Marc Guillon kertoo uutistoimisto Reutersille. 

Monoprox-marketti seisoo paikalla, jolla on 1100-luvulla toiminut pariisilainen sairaala. Kauppa on normaalisti auki, vaikka arkeologit touhuavat kellarissa. Tutkijoilla on aikaa maaliskuun 20. päivään saakka selvittää ruumiiden alkuperää, kunnes supermarketin remontti jatkuu.

Lähde: Reuters

1 kommentti

licence27

13.3.2015 18:39

Veikkaukset. 1 nälkä, 2 ruokamyrkytys, 3 hoitovirhe 4 noituus- tai noituuden pelko tai sitten jos kotomaiseen tapaan potilaat ovat kuolleet odottaessa josko Arevan edeltäjien rakentama sairaala valmistuisi aikataulussa. 6 kolera, rutto, ebola tai ihan vaan pitkittynyt ripuli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi