Yksiavioisuus on tarina, jota haluamme uskoa
Yksiavioisuus on kuin vanha satu, jota toistetaan sukupolvelta toiselle, vaikka kukaan ei oikeasti elä sen mukaan.
Meidät opetetaan jo varhain siihen, että se oikea odottaa jossain ja kun hänet löydämme, loppuelämä sujuu kuin Disney-elokuvassa. Totuus on kuitenkin kaukana Tuhkimosta.
Nykyihminen vannoo yksiavioisuuden nimeen, mutta elää jatkuvan vaihtoehtojen aikakaudella.
Moni puhuu uskollisuudesta, mutta viestittelee samalla “vain kaverina” jonkun muun kanssa. Me haluamme näyttää moraalisilta, mutta toimia vapaasti. Ja juuri tuo ristiriita tekee yksiavioisuudesta nykypäivän suurimman roolileikin.
Pettäminen on helpompaa kuin koskaan ennen
Pettäminen ei ole enää salainen seikkailu hotellin takahuoneessa. Se on vain muutama pyyhkäisy ruudulla ja hymy työpaikan kahviautomaatilla.
Teknologia on tehnyt uskottomuudesta niin vaivatonta, että monelle se ei edes tunnu pettämiseltä. “Ei se ollut mitään, me vain juteltiin”, kuuluu tuttu lause.
Sovellukset, jatkuva yhteys ja sosiaalisen median rajattomat flirttailukanavat tekevät uskollisuudesta vanhanaikaisen konseptin. Kiusaus on taskussa, aina valmiina ja käsittämättömän helposti saavutettavissa.
Ja ehkä siksi uskottomuudesta on tullut arkipäivää, sillä se ei ole enää skandaali, vaan elämäntapa, jota peitellään yhtä huonosti kuin väsymystä Teams-palaverissa.
Nykyihminen haluaa kaiken – turvallisuuden ja jännityksen
Me haluamme kodin, yhteisen Netflix-maratonin ja sen, joka kysyy, onko villasukat jalassa. Mutta me haluamme myös sen, joka saa sydämen pamppailemaan ja kädet hikoilemaan.
Moderni rakkaus on ristiriita: haluamme samaan aikaan varmuuden ja vaaran, rutiinin ja rakkaushuuman.
Moni ei petä, koska ei rakasta puolisoaan, vaan koska kaipaa tunnetta, jota pitkä parisuhde harvoin enää tuottaa.
Uuden ihmisen katse palauttaa hetkeksi sen illuusion, että olemme yhä kiinnostavia, haluttuja ja eläviä. Me emme ehkä etsi uutta rakkautta vaan vain todisteen siitä, että vanha minuus on yhä olemassa.
Pettämisen todelliset syyt eivät aina ole halussa
Pettäminen ei aina ole seksiä. Se on usein epätoivon hetkellä tapahtuvaa heikon itsetunnon kohottamista ja hyväksynnän hakemista. Moni hakee sivusuhteesta jotakin, mitä ei ole koskaan saanut edes itseltään: hyväksyntää, ihailua ja tunnetta siitä, että kelpaa.
Yksi pettää tylsyyteen, toinen todistaakseen, että homma on edelleen hanskassa. Kolmas siksi, ettei uskalla myöntää olevansa onneton.
Yksiavioisuus tuntuu kauniilta periaatteelta, kunnes se kohtaa todellisuuden: jatkuvan paineen olla täydellinen kumppani, kiinnostava ja saatavilla ikuisesti. Ja kun oma epävarmuus kasvaa liian suureksi, moni hakee helpotusta sieltä, mistä saa nopean palkinnon.
Pettämisestä tulee tapa korjata itseään hetkeksi ja rikkoa toista pysyvästi.
Silti kaikki vannovat rakkautta ja uskollisuutta
Yksiavioisuus on sosiaalista valuuttaa. Se näyttää hyvältä Instagramissa ja tekee ihmisestä vakavasti otettavan.
Meidän yhteiskuntamme ei pelkää pettämistä, se pelkää sen myöntämistä. Siksi moni rakentaa kaksoiselämän, jossa julkinen minä on kunnollinen, mutta yksityinen minä etsii jatkuvasti pakoreittiä todellisuudesta.
Paradoksaalista tästä kaikesta tekee se, että pettäminen salaa on hyväksyttävämpää kuin eläminen avoimessa suhteessa, jossa kumpikin tietää missä mennään. Uskottomuus on anteeksiannettavaa, mutta rehellinen halu elää toisin herättää paheksuntaa.
Ehkä ongelma ei ole uskottomuus vaan rehellisyyden puute
Pettämisen normalisoituminen ei välttämättä kerro siitä, että olemme moraalittomia. Se kertoo siitä, että yritämme edelleen mahduttaa itseämme rakkausmalliin, joka ei sovi useimmille.
Yksiavioisuus on kulttuurinen sopimus, ei biologinen pakko. Silti me roikumme siinä, koska se tuo meille turvallisuuden tunteen, vaikka tiedämme, ettei kukaan pysy aidosti uskollisena edes ajatuksissaan.
Ehkä olisi aika lopettaa teeskentely ja alkaa puhua rehellisemmin siitä, mitä rakkaus, halu ja uskollisuus oikeasti tarkoittavat.
Ehkä yksiavioisuus ei olekaan moraalin mittari, vaan ihmisen tapa yrittää hallita kaaosta. Ja ehkä rehellisin rakkaus ei ole sitä, ettei koskaan petä, vaan sitä, että uskaltaa lopulta olla aito itsensä.
Lähde: Psychology Today
