Pizzan, burgerin ja wingsien ohella maistuu poke – Tsekkaa vuoden 2018 Wolt-suosikit

Wolt listasi vuoden suosituimmat annoksensa.

Siipiweikkojen wingsit maistuvat etenkin Tampereella, mutta suosio on noussut myös muissa kaupungeissa.
Siipiweikkojen wingsit maistuvat etenkin Tampereella, mutta suosio on noussut myös muissa kaupungeissa. Kuva: Omer Levin / Wolt

Vuonna 2018 suomalaisille on maistunut kotiinkuljetettuina erityisesti burgerit, pizza ja wingsit, kerrotaan Woltin tiedotteessa. Näiden pikaruokaklassikoiden lisäksi havaijilaistyylinen poke bowl on noussut uutena ruokana suosikkiannosten kärkikastiin.

“Pizza ja burgerit säilyttävät vuodesta toiseen valta-asemansa varmaankin osittain ainakin siksi, että ne kestävät useimmiten kuljetuksen erinomaisesti, ja maistuvat lisäksi suurimmalle osalle ihmisiä“, Woltin Suomen-maajohtaja Henrik Pankakoski sanoo.

“Tänä vuonna näiden lisäksi listalle on noussut ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti myös sushi sekä trendikkäät poke bowlit, jotka koostuvat pääasiassa riisistä, kasviksista ja kalasta.”

Eat Poken Salmon Avocado Bowl on noussut uutena tulokkaana Woltin 10 tilatuimman annoksen joukkoon.
Eat Poken Salmon Avocado Bowl on noussut uutena tulokkaana Woltin 10 tilatuimman annoksen joukkoon. Kuva: Omer Levin / Wolt

Tänä vuonna Woltin kautta ylivoimaisesti tilatuin annos on ollut Akseli Herlevin luotsaaman Naughty BRGR:n nimikkoannos Naughty, eli burgeri, jonka välistä löytyy muun muassa cheddaria, sinihomejuustoa, pekonihilloa ja aiolia. Viime vuonna se oli kuudennella sijalla.

Wingsit maistuvat Mansessa ja muuallakin

Kaupunkikohtaisia eroja suosituimpien annosten listoilta ei kovinkaan paljoa löydy, vaan samat ruoat maistuvat pitkälti ympäri Suomen.

“Suurin havaittavissa oleva ero on varmaankin se, että Tampereella syödään edelleen eniten wingsejä koko Suomessa. Tampereella suosituimman kymmenen annoksen listalla on jopa kolme eri wings-annosta”, Pankakoski sanoo.

Tänä vuonna siipiannokset ovat kuitenkin nousseet suosituimpien annosten joukkoon myös Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Espoossa, Vantaalla, Oulussa ja Porissa.

McDonald’sin juustohampurilaiset maistuvat etenkin pienemmissä kaupungeissa. Ne löytyvät suosituimpien annosten listoilta Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Vaasassa ja Porissa.

Koko Suomen suosituimmat annokset Woltissa vuonna 2018:

  1. Naughty BRGR - Naughty (Helsinki)

  2. Lie Mi - Shanghai Tacos (Helsinki)

  3. Putte’s Bar & Pizza - Salami (Helsinki)

  4. Siipiweikot - Iso ateria ristikkoperunoilla (Tampere)

  5. Fafa’s - Halloumi (Helsinki)

  6. Pizzeria Finlandia - Omavalintainen Pizza (Oulu)

  7. Fuku - Y. Sushisetti (Helsinki)

  8. Tortilla House - Sweet Barbacoa Pork Burrito (Helsinki)

  9. Eat Poke HKI - Salmon Avocado Bowl (Helsinki)

  10. Kuningas Kebab - Kebab Ranskalaisilla (Turku)


Akseli Herlevillä on syytä hymyyn, sillä hänen burgerinsa nousi Suomen suosituimmaksi Wolt-annokseksi.
Akseli Herlevillä on syytä hymyyn, sillä hänen burgerinsa nousi Suomen suosituimmaksi Wolt-annokseksi. Kuva: Jiri Halttunen / Naughty BRGR

Suosituimpien annosten listaukset kaupungeittain:

Helsinki

  1. Naughty BRGR - Naughty

  2. Lie Mi - Shanghai Tacos

  3. Putte’s Bar & Pizza - Salami

  4. Bites Vallila - Standard

  5. Fafa’s - Halloumi

  6. Fuku - Y. Sushisetti

  7. Tortilla House - Sweet Barbacoa Pork Burrito

  8. Eat Poke HKI - Salmon Avocado Bowl

  9. Siipiweikot - Iso Ateria

  10. Just Vege - Burger Meal


Tampere

  1. Naughty BRGR - Naughty

  2. Siipiweikot - Iso Ateria ristikkoperunoilla

  3. Fafa’s - Halloumi

  4. Pancho Villa - Juustohampurilainen

  5. Sticky Wingers - 21. Original Sticky Wings

  6. Sitko Pizza &. Bar - salami

  7. Etelän Kebab House - Fantastico

  8. Hook Tampere - 12 kpl wingsejä

  9. Purebite - Phad Thai

  10. Söpö Himalaya - Butter Chicken


Turku

  1. Naughty BRGR - Naughty

  2. Kuningas Kebab - Kebab ranskalaisilla

  3. Kiinanmuuri - Friteerattua kanaa

  4. Milan kebab & pizzeria - Fantasia

  5. Kawaii - Sushisetti A

  6. Hook - 12 kpl wingsejä

  7. Siipiravintola - Buffalo Bill

  8. Baan Thai - Pad Thai

  9. Sushi Panda - Philadelphia

  10. Lone Star - Basic Wings


Jyväskylä

  1. Fafas - Halloumi

  2. McDonald’s - Juustohampurilainen

  3. Jyväskylän Kebab - 27. Omavalinta (normaali)

  4. Naughty BRGR - Naughty

  5. Hanko Sushi - Medium

  6. Shalimar - Palak Panir

  7. Subway - Kana Teriyaki

  8. Hualong - 26. Friteerattua kanaa

  9. Taikuri - Iso (L)

  10. Bar Red Neck - Siivet


Kuopio

  1. McDonalds - Juustohampurilainen

  2. Subway - Kana Teriyaki

  3. Dragon Sheng - Friteerattua kanaa

  4. Bierstube - Hot Wings 16 kpl

  5. FitWok - Oma wok

  6. Pancho Villa - Pekonihampurilainen

  7. Amarillo - Amarillo Big Burger

  8. Ehta - Ehta

  9. Ravintola Galata - Fantasia Pizza


Lahti

  1. Hello! American Diner - New York

  2. Siipiravintola Lahti - Original Wings

  3. McDonald’s - Tuplajuustohampurilainen

  4. Subway - Kana teriyaki

  5. Fafas - Halloumi

  6. Arnolds - Original 2-pack

  7. Pikku Makalu - Butter Chicken

  8. Domino - Philadelphia

  9. Fresno American Diner - Fresno Burger

  10. Thai Kitchen Trio - Keskikokoinen annos


Espoo

  1. Siipiweikot - Iso Ateria

  2. Fafas - Halloumi

  3. Mount Nepal - Butter Chicken

  4. Yuzu Shushi Bowl & Burrito - Salmon Bowl

  5. Hanko Sushi - Iso

  6. Fuku - F. Lohilajitelma 15 kpl

  7. Fat Lizard - Margherita

  8. Pasta Box - Carbonara

  9. Pizza Hut - Pepperoni

  10. Ju Xiang Lou / Futo - Friteerattua kanaa hapanimeläkastikkeessa


Vantaa

  1. Fafa’s - Halloumi

  2. Siipiweikot - Iso Ateria

  3. Bistro Liekki - Talon Burger

  4. Taco Bell - Crunchwrap Supreme Meal

  5. Koseli - Butter Chicken

  6. Subway - Italian B.M.T

  7. Sagarmatha - Butter Chicken

  8. Picnic - Uuniperuna omavalintaisilla täytteillä

  9. Tamarin - Gaeng Ped - Red curry

  10. Grande Parilla - Parillan Special 


Oulu

  1. Pizzeria Finlandia - Omavalintainen pizza

  2. Da Max - Oma valinta kebab-pizza

  3. Wok’s Valkea - Oma annos

  4. Sticky Wingers - 21. Original Sticky Wings

  5. Hanko Sushi - Iso

  6. Pizza Romeo - Oma valinta

  7. Hai Long - Friteerattua kanaa hapanimeläkastikkeessa

  8. Burger King - Mix Box

  9. Picnic - Uuniperuna

  10. New Mumbai - Kana Korma


Vaasa

  1. McDonald’s - Juustohampurilainen

  2. Subway - Kana Teriyaki

  3. Himas - The Esplanaden

  4. Amarillo - Amarillo Big Burger

  5. O Sole mio - Artista

  6. Kaavya Cuisine - Butter Chicken

  7. Burger King - Double Steakhouse -ateria

  8. Arnolds - Original 2-pack

  9. Pancho Villa - Melted Double Cheese & Bacon


Pori

  1. Turo’s Heavy Kebab - Kebab Ranskalaisilla

  2. McDonald’s - Juustohampurilainen

  3. Amarillo - Amarillo Big Burger

  4. Pikku X - Kanataco

  5. Subway - Italian B.M.T

  6. Burger King - Mix Box

  7. Ten Wings - 15 siipeä + valitsemasi perunat

  8. Long Gong - paistettuja nuudeleita

  9. Blind Burger - Manhattan

  10. Picnic - Uuniperuna


Rovaniemi

  1. Torikeidas - Kebab ranskalaisilla ateria

  2. Subway - Italian B.M.T.

  3. Kauppayhtiö - Cheese Burger

  4. Da Zhong Hua - Valkosipulikanaa

  5. Rosa Street Bistro - Possuhässäkkä

  6. Pizzeria Turkinpippuri - Fantasia neljällä täytteellä

  7. Pure Pizza - Salami

  8. Cafe & Bar 21 - Funky Chicken

  9. Pancho Villa - Juustohampurilainen

  10. Bull Bar & Grill - The Bull Burger


Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi