Pubijätti kaupunkiin

Suuri, suurempi, Schönes Fräulein. Valtakunnan kookkain oluttupa avaa.

Meine Damen und Herren, Hullu Kukko ja Stockholm Diskotek ovat historiaa. Tilat on nielaissut saksalaishenkinen oluttupa Schönes Fräulein, joka käsittää neljä kerrosta ja noin tuhat asiakaspaikkaa.

Kierros kaupungin ja koko Suomen suurimmassa pubissa alkakoon katutason olutbaarista.

“Meillä on 15 eri olutta pullossa sekä seitsemän hanaolutta. Saksa on edustettuna laidasta laitaan”, kertoo Schönes Fräuleinin ravintolapäällikkö Thomas Möller.

Kerrosta korkeammalla sijaitsee viinibaari.

“Listalla on 50 valkoviiniä ja saman verran punaisia. Pariakymmentä saa myös laseittain ja valikoima vaihtelee kausiluoteisesti. Ihmisten pitää saada maistella helposti eri viinejä.”

Samassa kerroksessa saa pään lisäksi halutessaan täyteen myös mahansa.

“Ruokasalissa on saksalaishenkinen lista. Tarjolla on salaatteja, kala- ja liharuokia sekä tietysti erilaisia makkaroita. Pyrimme suosimaan kotimaisia tuotteita aina, kun vain mahdollista.”

Portaat ylös ja kolmanteen kerrokseen. Massiivisten puupöytien ympäröimä esiintymislava on istutettu keskelle salia. Live-musiikkia ja litran tuoppeja on tarjolla päivittäin.

“Tyyliltään puoliakustista bluesia ja rockabillya, vanhaa 60-luvun bilemusiikkia. Musiikki soi vain kolmannessa kerroksessa, muut tilat on pyhitetty seurustelulle”, Möller kertoo.

Schönes Fräulein – SK Ravintoloiden ensimmäinen pubi – kosiskelee etenkin 20–50-vuotiaita afterworkkaajia.

“After work -kulttuuri kasvaa voimakkaasti. Töissä ei aivan kaikista asioista voi puhua, joten on luonnollista, että päivän päätteeksi käydään lasillisella paikassa, jossa ei musiikki häiritse jutustelua”, Möller uskoo.

Eikä edes takkia tarvitse jättää pakolla Schönes Fräuleinin narikkaan. Mutta miten kaupunkilaiset osaavat ottaa omakseen tällaisen nimihirviön?

“Nimi jää mieleen. Tai voi sanoa, että nähdään siellä paikassa, jota en osaa lausua.”

Eiköhän Schönes Fräuleinillekin joku lempinimi keksitä. Miten olisi Shötikka, SF-baari tai Froikkari?

“Jaah. En uskalla lähteä vielä veikkaamaan.”

Schönes Fräulein, Simonkatu 8, avaa 10.4. www.schonesfraulein.fi www.helsinkibeerfestival.com

6 kommenttia

Mussepossu

10.4.2008 23:01

Kävimme 4 hengen seurueella teatterin jälkeen katsastamassa paikan. Melko autiosta avajaisillasta huolimatta emme saaneet viiteen minuuttiin menua pöytään. Erään meistä haettua menuja pinosta omatoimisesti tämä sai kehotuksen istua pöytään, jonne menut tuotaisiin pian. Ei tuotu. Kun vihdoin 15 min päästä saimme menut, ei kysytty, haluammeko juotavat. Koska menussakaan ei kerrottu edes mitä oluita on tarjolla, teimme Sampopankit ja lähdimme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

11.4.2008 09:37

Sedula on sedula, vaikka olisikin puettu siisteihin vaatteisiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leena R.

11.4.2008 12:16

Kävimme eilen ruokailemassa täällä. Pöytiinohjausta ei ollut joten olimme ensin hieman eksyksissä salissa tietämättä minne mennä ja mitä tehdä, lopulta vain istuimme lähimpään tyhjään pöytään ja ruokalistat tuotiin meille odoteltuamme viitisen minuuttia. Palvelu kangerteli alkuun hieman, mutta henkilökunnan ystävällisyys pelasti paljon. Oluet tosiaan puuttuivat listalta, mutta saimme tietää koko valikoiman tarjoilijalta, joka nouti meille toivomamme erikoisoluet alakerran baarin puolelta. Gulashia ja makkarasaslikia saimme odottaa suurin piirtein puoli tuntia, mutta olimme itse ruokaan lopulta erittäin tyytyväisiä sillä annokset olivat reilun kokoisia ja maukkaita. Jälkiruokajäätelö oli annoksena varsin tylsä ja väritön ja se tarjoiltiin tavalliselta keittolautaselta eikä kahvi vaikuttanut aivan tuoreelta, mutta kaikenkaikkiaan tämä oli ihan hyvä kokemus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Helmeri Hurjasalo

13.4.2008 10:23

Joo kyllä tääs haukkasi Sedu paskaa tässä ravintelissa. Joppe toi oman Rymy Eetunsa jo aiemmin markkinoille ja ei sekään mikään kultakaivos ole. Aika mielenkiintoista millä tavalla ravintolakulttuurin trendejä pyritään luomaan - tämä afterworkkaaja oli kaikkein hauskin. Kyllä kun duunit on saatu tehtyä niin matka suuntautuu harrastuksiin ja kotiin puuhastelemaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sönkka

15.4.2008 16:13

Sönkkahan tästä paikasta tulee ihan varmasti, ja lieneekin juuri sopiva kutsumanimi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jimeneste

28.4.2008 20:21

Sössö tietenkin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi