Ravintola Merimakasiinin terassi yllättää

Hietalahdessa sijaitsee meriterassien salainen helmi.

Ravintola Merimakasiini Hietalahdenrannassa ei paljasta parasta salaisuuttaan, jos sen ohi vain sattuu kävelemään. Sen takana piilee suloinen, merihenkinen terassi, jonka olemassaolosta ei moni edes tiedä.

Jo yli 30-vuotias ravintola on kaupungin perinteisimpiä kalaravintoloita. Keittiöstä saa toki muitakin herkkuja, mutta kala ja äyriäiset ovat Merimakasiinin erityinen ylpeys. Sinisimpukoita ja ostereita voi tilata aina, kun on niiden sesonki. Heinäkuun lopussa alkaa sunnuntainen rapubrunssi.

"Kaikki tehdään tuoreista aineksista paikan päällä alusta asti itse", kertoo Reija Penttinen, Merimakasiinin ravintolapäällikkö.

"Kaikkea saa myös tilata terassille", hän lisää. 

Niin, se terassi, Merimakasiinin ehdoton helmi. Suoraan merelle päin katsovalle, suloiselle terassille paistaa aurinko täysin esteettä koko päivän, joten aurinkorasva kannattaa pakata mukaan. Toisaalta meren läheisyydessä terassikävijöitä viilentää aina leppoisa merituuli. Paikan päälle kävelee nopeasti keskustasta tai julkisilla, ja edustalla on iso parkkipaikka, joten terassille voi kurvata myös autolla (kunhan kuluttaa sitten juomia vastuullisesti).

Ulos on pöytiintarjoilu, ja muutakin herkkua on luvassa.

"Meillä on maanantaista torstaihin happy hour kello 15-18, ja keskiviikkoiltaisin akustista livemusiikkia alkaen kello 17", Penttinen kertoo. 

"Lisäksi joka toinen torstai esiintyy vähän isompi bändi."

Merimakasiini, Hietalahdenranta 14. Tämän ja yli sata muuta terassia löydät Cityn legendaarisesta Terassioppaasta

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi