Ravintolapäivä korkkaa katukeittiökauden

Maailman suurin ruokakarnevaali valtaa kadut jo 12. kerran.

Puu-Vallilan Puuro ja Pakurin Kaisa Miettinen kauhoo ohrapuuroa Ville Toivaselle marraskuussa 2011.
Puu-Vallilan Puuro ja Pakurin Kaisa Miettinen kauhoo ohrapuuroa Ville Toivaselle marraskuussa 2011.

Suuren suosion saavuttanut Ravintolapäivä järjestetään tulevana sunnuntaina 16. helmikuuta. Vuoden ensimmäiseen ruokakarnevaaliin on tähän mennessä ilmoittautunut 650 pop up -ravintolaa ympäri maailman. Kaukaisimmat osallistujat tulevat Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta asti.

Vuonna 2011 startannut katuruokatempaus on noteerattu jopa kansainvälisissä viestimissä. Muun muassa brittiläinen The Independent kirjoitti tempauksesta jo syksyllä 2012. Ravintolapäivää vietetään sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Järjestäjien mukaan yli 8500 pop up -ravintolaa on ruokkinut kolmessa vuodessa jopa 930 000 asiakasta.

Ravintolapäivän suosio perustuu sen yksinkertaiseen konseptiin: kuka tahansa voi yhden päivän ajan kokeilla siipiään ravintoloitsijana. Osallistujia kehotetaan perustamaan sellainen ravintola tai kuppila, jossa he itse viihtyisivät. Tempauksen järjestäjät tarjoavat ideoita ja vinkkejä oman pop up -ravintolan perustamiseen, mutta toteutuksesta vastaavat ihmiset itse. Toiminnan jatkuvuus lepää aktiivisten kansalaisten hartioilla.

Oman paikkakunnan ravintolatarjonnan voi näppärästi tsekata netistä. Suomen pohjoisin pop up -ravintola löytyy tällä kertaa Inarista, jossa päästään nauttimaan Venäläisen teehuoneen antimista.

Ravintolapäivä 16.2. Lisätietoa tapahtuman Facebook-sivuilta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi