Ravintolauutiset: Helsinki

Scarlett alkoholimannekiinina.
Scarlett alkoholimannekiinina.

Scarlett J. Moëtin keulaan

Yksi syy lisää pitää Moët & Chandonista. Skumppatalo valitsi Hollywood-stara Scarlett Johanssonin uudeksi keulakuvakseen. “Sekä Moët että elokuvat kertovat vastustamattomia tarinoita ja jakavat aitoja tunteita”, Johansson mainosti julkistustilaisuudessa. Jaa-a! Aika paljon sanottu huikkapullosta. Nähtäväksi jää, juoko Scarlett Moëtia myös ensi vuonna ilmestyvässä Iron Man II -leffassa. Scarlettin tähdittämä mainoskampanja alkaa huhtikuussa.

Olutviikot

Kalaravintoloissa
Matkailu avartaa, jopa Helsingin sisällä. Delifoxin Kalaravintoloissa järjestetään jo neljännen kerran eri maiden juomia esittelevät teemaviikot 13.–26.4. Teemaviikkojen huippu on 18.4., jolloin käynnistyy liki legendaarinen Kalakierros, eli kaksi bussia kiertää Kalaravintolasta toiseen klo 14-24 ja kyyti on maksuton. Ja jotta pysyt kartalla: Hilpeä Hauki = USA, Janoinen Lohi = Saksa, Vastarannan Kiiski = Iso-Britannia, Punavuoren Ahven = Suomi, Kaunis Kampela = Irlanti. Mustana hevosena vielä Maltainen Monni = siideri.
http://www.kalaravintolat.fi

Annantaloon uusi kahvila

Helsingin Kulttuuriaisiainkeskuksen tiloihin Annantaloon on saatu vuoden tauon jälkeen kahvila. Uudet yrittäjät, lähinnä tv- ja mainostöistä tunnetut Sanna Tohka ja Krista Jääskö tarjoilevat remontoiduissa tiloissa lounaskeittoa ja leivonnaisia. Kahvila on auki maanantaista perjantaihin.
Annantalon kahvila, Annankatu 30

Paola Cola tulee

IVANAhelsinki sai suunniteltavakseen uuden Coca-Cola Light -pullon. Paola Suhosen bambikuosi-kokis tulee pohjoismaisten kauppojen hyllyille huhtikuun aikana. Viime vuonna IVANAhelsinki suunniteli kokispullon benelux-maihin.

Botta on taas lähes entisensä

Tulipalo tuhosi syksyllä Bottan kabinetteja ja aiheutti muutakin vahinkoa. Kuukausia kestänyt remontti on nyt valmis ja lähes kaikki muu saatiin korjattua paitsi pari palanutta taulua. Palo sai alkunsa polttogeelilämmittimestä.
Botta, Dagmarinkatu 2

Armaksen Iltalypsy

Soittojuomala Armaksen perjantai-iltoihin on rakennettu yhdessä SuomiPopin kanssa Iltalypsy-klubi. Luvassa on ainakin erikoishinnoittelua sekä kilpailuja. Armaksen sisäänkäynti siirtyy Yrjönkadulta Simonkadulle.
Soittojuomala Armas, Simonkatu 8

Italialainen Kallioon!

Kallio, tuo peruspizzerioiden keidas on saanut aitoon italialaiseen ruokaan keskittyvän Ristorante Pitacon. 90-paikkaisen ravintolan listalta saa italialaisen viinin lisäksi pastaa, grillattuja liha-annoksia ja noh – sitä pizzaakin.
Ristorante Pitaco, Hämeentie 31

Soppaa Forumista

Hakaniemen hallissa huippusuosittua Soppakeittiötä vetänyt Marc Aulén luotsaa nykyään maan ensimmäisen keittoihin erikoistuneen ravintolaketjun toimintaa. Kuten arvata voi, Forumin Simply Soppa käyttää Aulénin menestysreseptejä. Cityn koe-eläintä miellytti etenkin paikan Bouillabaisse. Klassikkojen lisäksi tarjolla on päivittäin vaihtuva soppa 7,50 euron hintaan.
Simply Soppa, Forum

Sasso keväilee

15.4. alkaen kahden viikon ajan Sassossa nautitaan viiden ruokalajin kevätmenuta (52 e). Liikkeelle lähdetään parmankinkulla ja kukkakaalipannacottalla, priminä nautitaan tomaatti-kasvisrisottoa ja secondona mureaksi haudutettua vasikkaa. Juustojen jälkeen maitosuklaajäätelöä ja metsämansikkalientä.
Sasso, Pohjoisesplanadi 17

Perho kalassa

Runsas toast skagen (12 e) eli katkarapuleipä on Perhon huhtikuun suositusannos. Houkuttelevaksi huhtitarjouksen tekee juomasuositus, annos lasillisen rapean kuivan eteläaustralialaisen Yalumba Rieslingin kera (16 e).
Perho, Mechelininkatu 7

Klubit

Indie-iltamat

Tätä et kuule radiosta. Tuore School of Life -klubi irrottelee heti pääsiäisen jälkeen koko illan indie-musiikilla. 100-prosenttisesti vaihtoehtoista musiikkia esittelevät Marko Makelove Misf*tsistä, mimmi-deejii Katerina sekä Poika ja hirviö.
School Of Life Kuudennella Linjalla 17.4. Liput 7 e.

Tomcraft kaupungissa

Clinic juhlii saksalaisen Great Stuff -levylafkan viisivuotista taivalta kiirastorstaina. Sen kunniaksi levylautasten eteen astelee kukas muukaan kuin levy-yhtiön perustaja Tomcraft, joka on omien biisiensä lisäksi ennättänyt perustaa pari muutakin levy-yhtiötä sekä remiksata muun muassa Pet Shop Boysia ja Depeche Modea.
UG Clinic Playgroundissa 9.4. Liput 10 e.

Labyrinth & Laserpoint

Vain yksi ilta ja 20 deejiitä. Jep, jättimäiset Labyrinth/Laserpoint-tanssipippalot valtaavat Kaapelitehtaan. Pääesiintyjäksi on buukattu melodisen trancen kehittäjäksi tituleerattu BT Yhdysvalloista ja häntä komppaavat kovat kotimaiset, Orkidea, Proteus ja Alex Kunnarietunenässä. Bileisiin on saatavilla myös eksklusiivinen bilepaketti 990 eurolla, johon kuuluu muun muassa limusiinikuljetus. Ja jatkot Illusionsin aamuklubilla Playgroundissa.
Labyrinth/Laserpoint Kaapelitehtaalla 18.4. Liput 35 e. www.labyrinth.fi.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi