Ravintolauutiset: Helsinki

Taatusti tuoretta! Kotimaista lihaa ja kalaa tulee Anton&Antonin  tiskille päivittäin.
Taatusti tuoretta! Kotimaista lihaa ja kalaa tulee Anton&Antonin tiskille päivittäin.

Oikea lähikauppa

Porvoossa kaksi vuotta sitten toimintansa aloittanut ruokakauppa Anton&Anton on avannut uuden liikkeen Töölöön. Anton&Anton ei ole luomukauppa, vaan tuotteiden päävalintakriteerit ovat maku ja kotimaisuus. Lihatiskiltä saa muun muassa kokonaista kukonpoikaa, ja  syksyllä asiakkailla on mahdollisuus varata kokonaisia tai puolikkaita   karitsoja. ”Kaikkia tuotteita ei tarvitse olla koko ajan saatavilla. Tuoreita mansikoita syödään kesällä, nyt kaali on parhaimmillaan”,  Andrea Hasselblatt valottaa korttelikaupan ideaa. Lähituotteiden lisäksi Anton&Anton maahantuo muun muassa englantilaista Pollen-luomusarjaa.
Anton&Anton, Museokatu 19

Cocktail Battle

Parhaat baarit kamppailevat Ravintola Teatteri Cocktail Battlessa. Kisassa arvioidaan drinkkien makua ja ulkonäköä sekä tiimin viihdyttävyyttä ja nopeutta. Hauskuutta lupaa juontaja, stand-up-koomikko, Sami Hedberg. Tuomaristoa johtaa Tuomas Vimma, mutta myös  yleisöllä on valtaa vaikuttaa tulokseen. Koko maa on edustettuna aina Maarianhaminaa ja Loimaata myöten. Kisa etenee joka toinen tiistai kohti finaalia, joka vietetään 23.11.
Ravintola Teatteri, Eteläesplanadi 2

Pikkusuolaista!

Töiden jälkeen on hyvä mennä drinkille tai kahdelle. LeBonkin Afterwork tarjoaa asiakkaille ilmaista pientä suolaista naposteltavaa juomien kylkeen. Aikaa on keskiviikosta perjantaihin kello 16-21. Perjantaisin paikalla on myös pianisti viihdyttämässä.
LeBonk, Yrjönkatu 24

Isojen kissojen apuna

Alkon tilausvalikoimasta löytyvä Wild Africa Cream -kermalikööri on mukana Leopard Conservation Project -suojeluhankkeessa. Etelä-Afrikassa Polokwanen alueella asustavat leopardit Mvumba ja Shindi ovat Wild Africa Creamin suojatteja, ja niille on muun muassa hankittu  jäljityspannat. Suojeluhankkeessa kerätään ja tuotetaan tietoa leopardien tutkimustyöhön.
http://www.alko.fi/tilattavat

Ranska viinimessuilla

Ranska on tämänsyksyisen Viini, ruoka & hyvä elämä -ta-pahtuman erikoisteemana. Rhônen laakson viinien ja Moët & Chandonin samppanjan lisäksi pääsee tutustumaan ranskalaiseen leipään, öljyihin, hunajaan sekä ravintola Lyonin etanarisottoon. Omat osastonsa löytyy myös Espanjan, Etelä-Afrikan ynnä Kalifornian viineillä. Lisäksi maahantuojat esittelevät osastoillaan loppuvuoden uutuuksiaan. Mukaan viiniä ei voi ostaa mutta messujen ruokatuotteita kylläkin. Sisäänpääsy kustantaa 13 e, ja samalla piletillä pääsee myös kirja- ja musiikkimessuille. Festarien näytöskeittiössä tekijät esittelevät syksyn kotimaisia viini- ja ruokakirjojaan. Lasipantti on 8 e, maistelulipukkeet 1,80 e/kpl.
Viini, ruoka & hyvä elämä, Messukeskus 28.–31.10.

Alko panostaa olueen

Vahvan oluen vähittäismonopoli velvoittaa Alkoa satsaamaan oluenmyyntiin. Salomonkadun, Heikintorin ja Sasson myymälöissä vallitsee uusi järjestys, jonka mukaan mallasjuomat ryhmitellään maajaon sijasta kahdeksan pääoluttyypin mukaan. Ensi vuoden loppuun mennessä olutosasto siirtyy keskeisemmälle paikalle 80 myymälässä.

Dompan joulutivoli

Hans Välimäen jouluravintola sijaitsee tänä vuonna Chez Dominiquen naapurissa klaus k:n Rake-salissa. Joulupöytä katetaan karuselliin, jonka keskellä sijaitsee toimiva jukeboksi. Runsas alkuruokabuffet maksaa 59 e, koko menu pää- ja jälkiruokineen 79 e. Joulutivoli on avoinna reilun kuukauden 19.11.–21.12.
Chez Dominiquen Joulutivoli, Rake-sali, Bulevardi 2-4

Argentiinalainen viini-ilta

Klaus K:n viiniklubi palaa kesälomalta syksyn herkkujen sekä argentiinalaisten viinien kera. Triventon pääviinintekijän Federico Galdeanon vetämän kolmen viinin tastingin jälkeen nautitaan syksyisä neljän ruokalajin illallinen. Perjantai-iltana 22.10. luvassa on mm. maa-artisokkakeittoa sekä sorsaa kahdella tavalla. Lysti kustantaa 55 e per sieppo.
Ilmatar, Bulevardi 2-4

Syksyn maut Salvessa

Täyteläisiä vuodenajan makuja tarjoaa Syksyn satoa -menu Salvessa. Sen antia nautitaan seitsemänä päivänä viikossa 12.11. asti. Tarjolla on mm. kantarellikeittoa (9,62 e), metsäkaurispyttipannua (18,48 e) sekä hirvihöystöä (25,68 e).
Salve, Hietahdenranta 11

Klubit

Jukebox

  1. Actress: Hubble
    “Suosikki elektronisen musiikin kappaleeni, sillä se on syvä ja abstrakti, äänirakenne on loistava kappale on pehmeä ja voimakas samanaikaisesti.”
  2. Niño Ricardo: Toques flamencos de Guitarra
    “Voimakkain kuulemani flamenco-kitarakappale. Tässä vuoden 1958 levytyksessä itämaiden ja Arabian vaikutus on selkeä: hyvin keskittynyt tunnelma suurella jännitteellä.”
  3. Julee Cruise: Floating into the Night
    “Tällainen tunteikas kitch vaikuttaa minuun heti: pidän kappaleista, joissa pehmeys muuttuu yhtäkkiä todella vahvaksi.”

Isolée Club YK:lla 16.10. 8 e.

Punaisesta huoneesta Neoon

Neossa Säde & Fury sekä International Hard Dance Sessions. Kovissa tansseissa hollantilainen Fausto sekä Phil York Briteistä. Suomalaisista Proteus & Galrav ja Neon.
Neo 15.10. 15 e.

Paul Jackson Suomeen

FADE starttaa syksyn Jenny Woossa Ministry of Soundin Paul Jacksonin kanssa. Myös suomalainen tarjonta on vaikuttava: pääsalissa  Mr. A, Milla Lehto ja Oded Peled; baarissa Casper ja Boy Jorge.

Vaihtoehtojuhlat Kaapelilla

Avaruusteemaiset vaihtoehtojuhlat ovat demoja ja digikultturia. Musiikkina Muffler ja Aavikko, puhujana Mars-tutkija Sini Merikallio. Yöpyminen mahdollista Xenon Megablaster -erikoislipulla.
Kaapelitehdas 22.–24.10. Alkaen 25 e/ vkl.

Wahoo!

Vesa Yli-Pelkosen ja Sampsa Vilhusen luotsaama Wahoo!-klubi täyttää kunnioitettavat yhdeksän vuotta. Synttäreiden kunniaksi kansaa  tulee tanssittamaan norjalainen dj Johnny Hazard.
Kuudes Linja 22.10. 7 e.

Sean Paul Helsinkiin

Reggae ja dancehall-supertähti Sean Paul saapuu Helsinkiin 
mittailemaan lämpötiloja marraskuussa. Keikan support-artisteina kuullaan muun muassa Jukka Poikaa, Norlania ja Pouta Soundia.  Viralliset jatkot Club Neossa klo 05-13.
The Circus 27.11. 48 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi