Ravintolauutiset: Turku

Denniksen terassi jatkaa perinteistä linjaa.
Denniksen terassi jatkaa perinteistä linjaa.

Denniksen terassi avattu

“Denniksen perinteikäs kattoterassi on laitettu kesäkuntoon ja on taas avoinna säiden mukaan. Kattoterassimme on kaupungin ensimmäisiä kesäterasseja ja palvelee entiseen tyyliin. Terassi ei ole niinkään olutterassi, vaan tarkoitettu ensisijaisesti ruokailua varten. Myös katuterassimme on muutettu viihtyisämmäksi. Aiemmin Linnankadulla oli pelkät puistonpenkit, mutta asiakkailta tuli sen verran toivomuksia, että hankimme katuterassille kunnon pöydät ja tuolit missä voi myös ruokailla”, kertoo Denniksen toimitusjohtaja Kim Rafkin.
Pizzeria Dennis, Linnankatu 17

Onnelan uudet tuulet

Onnela on profiloitunut uudestaan ja muuttanut ikärajojaan. Uusia asiakkaita tavoitellakseen ravintola avaa ovensa joka päivä kaikille kahdeksantoista vuotta täyttäneille. Samalla Onnela myös käynnistää kaksi uutta klubia. Perjantaisin pidettävä Onni Klubi tarjoaa juhlijoille ihmisystävällisiä hintoja. Viikonloppu kannattaa aloittaa ajoissa, sillä parhaat juomatarjoukset loppuvat puoliltaöin. Keskiviikkoisin Onnelassa viihdyttää Summer Club keskiviikkoklubi, joka tuo ravintolaan live-esiintyjiä, tiskijukkia ja muuta ohjelmaa.
Onnela, Aurakatu 14

Puolukkainen Koulu

Jo vuosien ajan Ravintola Koulun kesien suosikki on ollut lahtelaisen Teerenpelin, Lempi mustikkasiideri. Nyt Koulu on ottanut valikoimaansa myös saman valmistajan puolukkasiideriä. Uuden kesäjuoman tarjoilu aloitettiin vappuna.

”Mustikka on ollut meillä hyvin suosittu, joten päätimme kokeilla myös puolukkasiideriä. Luulen, että siitä tulee vähintään yhtä suosittu. Puolukkasiideri on erittäin raikas ja kesäinen, vaikka puolukka usein mielletään syysmarjaksi”, sanoo Koulun myyntipäällikkö Diana Paatero.
Panimoravintola Koulu, Eerikinkatu 18

Killan terassiaamiainen

Jos terassireissun jälkeen huomaa heräävänsä Naantalista, ei kannata hätääntyä. Kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien ravintola Uusi Kilta tarjoaa terassillaan munakasaamiaista. Tarjolla on kymmenkunta erilaista vaihtoehtoa, joista voi valita omelettiin haluamansa täytteet. Sen jälkeen kokki paistaa tuoreen munakkaan asiakkaan silmien edessä. Aamiainen tarjoillaan säävarauksella, mutta kauniilla ilmalla ei ole parempaa tapaa aloittaa kesäpäivää.
Ravintola Uusi Kilta, Mannerheiminkatu 1, Naantali

Lipunmyynti muuttaa

Turun Konserttitalon, Kaupunginorkesterin ja Kaupunginteatterin lippujen ennakkomyynti keskitetään syksystä alkaen Turun Kaupunginteatterin lippumyymälään. Vaikka lippujen ennakkomyynti keskitetään yhteen paikkaan, konsertti-iltoina lippuja saa jatkossakin sekä konserttitalolta että muilta tapahtumapaikoilta aina tuntia ennen konserttia. Ennakkolippujen myynti muuttaa 11.8. Turun filharmonisen orkesterin ja konserttitalon lippuja voi jatkossakin ostaa myös kaikista Lippupisteen toimipaikoista, puhelin- ja verkkopalvelusta.
Turun kaupunginteatteri, Itäinen Rantakatu 14

Ravintoloiden ALV-lasku?

Suomi voi halutessaan laskea ravintolapalveluiden arvonlisäveroa. Kesäkuun alussa voimaan astuvan EU-direktiivin mukaan kukin jäsenmaa saa itsenäisesti päättää halutaanko alennukseen ottaa mukaan myös alkoholijuomat. Suomessa ravintoloiden arvonlisävero on tällä hetkellä 22 prosenttia. Ravintola-alalla on toiveita arvonlisäveron laskusta, sillä elintarvikkeiden alv laskee lokakuussa 12 prosenttiin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi