Saksikäsi lautasella Oulussa

Hugossa jokiravun kanssa nautitaan paahtoleipää ja tilliä tai sokeri-suolattua siikaa.

Mikäli ravut eivät innosta, on usein vaihtuva à la carte lista kalapainotteinen.
Mikäli ravut eivät innosta, on usein vaihtuva à la carte lista kalapainotteinen.

Saksikäsi lautasella

Vaikka Pohjois-Amerikasta Suomeen tuotu täplärapu on käytännössä syrjäyttämässä jokirapua, ravintola Hugo tarjoilee edelleen tätä kotimaista herkkua. Jokiravun kanssa nautitaan paahtoleipää ja tilliä tai sokeri-suolattua siikaa. Jälkkärilistalta löytyy niin ikään kotimaista mustaherukkaa ja mustikkaa eri muodoissa. Menut ovat voimassa ravustuskauden ajan eli lokakuun loppuun asti.
Ravintola Hugo, Rantakatu 4

Haipakkaa keskustassa

Jo kahdennentoista kerran järjestettävä Korttelihaipakka pitää yhden päivän ajan ydinkeskustan kaupat, torit, ravintolat ja kahvilat auki kello 22 saakka. 

"Aiempina vuosina liikkeet ovat olleet auki tunnin pidempään, mutta tänä vuonna liikkeiden pitäjien toiveesta lyhensimme aikaa", kertoo Oulun liikekeskus ry:n assistentti Anni Puikko. Perinteisesti Haipakka on pidetty torstaisin koulujen alkamisen tienoilla, samoin tänäkin vuonna. Siemaillessa iltaolutta jossakin Rotuaarin pubissa tai shoppaussaaliin kanssa kävellessä voi katsella tanssi- tai musiikkiesityksiä Rotuaarin lavalla. Tänä iltana johonkin keskustan kahviloista kannattaa sopia treffit, sillä ne tarjoavat haipakan kunniaksi erilaisia tarjouksia.
Korttelihaipakka Rotuaarilla 16.8. klo 22 saakka.

Vielä lisää kuplivaa

Mimosa-drinkkejä kesän ajan kaupitellut ravintola Puistola jatkaa kuplivalla linjalla. Loppukesää voi juhlistaa esimerkiksi espanjalaisella Vina Cimbron Brutilla. Viini on raikas Verdejo-rypäleestä valmistettu tuote, joka ei kuitenkaan ole cava. Tätä et Alkosta saa. Kuoharin kanssa voi nauttia sinisimpukoita kohtuulliseen hintaan.
Ravintola Puistola, Pakkahuoneenkatu 15

Luomu Pirtti <3 Kofeiinikomppania

Vuoden täyttänyt Luomu Pirtti on jo ehtinyt muuttaa uuteen osoitteeseen. Yhteiselo Kofeiinikomppanian kanssa on alkanut hyvin. Molemmat putiikit kumartavat vihreitä arvoja ja täydentävät siksi toisiaan. Luomu Pirtti on tarjonnut kesän ajan mansikoita sitä mukaa, kun niitä on kypsynyt. Kysyntä on ollut hurjaa. Myynnissä on myös raparperia ja viherpirtelöitä. 
Luomu Pirtti, Pakkahuoneenkatu 5

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi