Shutdown kasvoi klubi-illasta festariksi – Ääniwallin uutuusfestari tuo brittiläiset rytmit Vallilaan heinäkuussa

Last Night in Paris ja Kajo Funds saapuvat Shutdown Festivalin pääesiintyjiksi.

Last Night In Paris
Last Night In Paris

Vallilan Ääniwalli astuu ensistä isommin festarikartalle ensi kesänä ensimmäistä kertaa järjestettävän Shutdown Festivalin myötä. Heinäkuun toisena viikonloppuna järjestettävät kaksipäiväiset bileet tuovat hiphopin ja r’n’b:n ystäville tuhdit bileet isoilla vierailla. Nyt julkaistuihin headlinereihin kuuluvat brittiläiset Last Night in Paris ja Kojo Funds.

Shutdownin taustalta löytyy samalla nimellä operoinut klubikonsepti, joka on nähty Ääniwallissa vuodesta 2017 asti. Nyt bileet ovat paisuneet festareiksi.

“Tuntuu luontevalta liikkeeltä viedä klubikonsepti seuraavalle tasolle pienen festarin muodossa. Shutdown kasvoi nopeasti Suomen isoimmaksi rap-klubiksi, ja tuntuu että haippi kasvaa joka illan myötä lisää. Lisäksi koimme, että Helsingistä ei löydy uudelle rap-musiikille omistettua festaria”, kertoo Shutdown-konseptin järjestäjä sekä HOODWATCH-kokoonpanon DJ Tino Pirttioja.

Last Night in Paris on Lontoossa vaikuttava luova kokoonpano, joka tunnetaan persoonallisen ja tummanpuhuvan soundinsa lisäksi myös vahvasta visuaalisesta ulosannistaan. Taidekollektiiviksi itseään kutsuva Last Night In Paris on julkaissut EP:t Roses ja Pure, joista viimeisimmän tuotannosta on vastannut pitkälti suomalaistuottaja MD$. Last Night in Parisin tuorein single Flex & Finesse julkaistiin marraskuussa 2018, ja lisää uutta musiikkia kuullaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

Kojo Funds
Kojo Funds

Shutdown-festivaalin toisen päivän pääesiintyjänä nähdään lisää briteistä ponnistavaa talenttia, kun Kojo Funds saapuu villitsemään Shutdown-festivaalin yleisöä. Lontoolaisen artistin tyylille ominaista on ottaa vaikutteita erilaisista musiikkikulttuureista. Hänen tuotannostaan on tunnistettavissa musiikillisia vivahteita aina Karibian rytmeistä grimeeen ja dancehalliin.

Kojo Fundsin kappaleet ovat keränneet yli kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja eri suoratoistopalveluissa. Hänen suosituin kappaleensa on Check, jota on kuunneltu pelkästään Spotifyssä lähes 30 miljoonaa kertaa. Kappaleella vierailee brittiläinen r’n’b-lupaus Raye.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi