Slush on niin iso, että talkootkin vietetään street party -hengessä

Ensin rakennetaan porukalla tapahtuman koristeita, sen jälkeen kuunnellaan Särren ja Niilan keikat.

Slush on iso. Teknologia- ja kasvuyritystapahtuman suuruutta kuvaa hyvin se, että tapahtuman talkoistakin syntyy minifestarit.

Marras-joulukuun vaihteessa pidettävä Slush syntyy tänäkin vuonna isolta osin vapaaehtoisvoimin. Ensimmäiset talkoot, joissa rakennetaan tapahtumaan somisteita, lavasteita ja valaistusta, järjestetään viikonloppuna 27.-28. elokuuta Helsingin Roihupellon Pulttitiellä. Talkootyön ohessa pääsee nauttimaan fiiliksestä street party -hengessä.

Verkostoitumistarpeissa ei siis tarvitse odottaa marraskuun loppua, sillä talkootapahtuma on mainio paikka rakentaa uusia tuttavuuksia hauskanpidon ja käsityön ohessa. Ammattilaisten vetämissä työpajoissa tehdään muun muassa unisieppareita, kootaan olkikimppuja, kasataan heinäseipäitä koristeiksi, valmistellaan kierrätyspisteitä ja rakennetaan tapahtuman valaistusta. Yhteisretkellä Viikin koetilan pelloille kerätään materiaaleina käytettäviä olkia.

”Yhdessä tekeminen on paras mahdollinen tapa oppia uutta. Haluamme tuoda ihmiset yhteen ja antaa heille mahdollisuuksia toteuttaa luovuuttaan. Tulemalla mukaan talkoisiin, kaikki voivat jättää jälkensä tämän vuoden Slushiin”, kuvailee tuottaja Markus Klöf Sun Effects Oy:ltä, joka on yksi talkootapahtuman pääjärjestäjistä.

Kun työt on tehty, alkaa bileet. Pulttitielle nousee esiintymislava, jolle nousevat muun muassa räppäri Särre, Absoluuttinen Nollapiste, Sounds Like Kotibileet sekä Niila. Paikalla on Red Bullin DJ-auto sekä Karaoke Jurtta, jossa pääsee kokeilemaan uutta Singa-karaokepalvelua. Lounge-alueella viihdyttävät DJ Adry ja DJ OMR.

Slush Talkoot ovat kaikille avoin tapahtuma. Tapahtuma-alueena on Pulttitie Helsingin Roihupellossa. Tapahtuman rakentaminen alkaa perjantaina klo 18 jälkeen, jolloin osa Pulttitiestä suljetaan. Street Partyä vietetään lauantaina iltakuudesta yhteentoista ja talkoot jatkuvat tarpeen vaatiessa sunnuntaina.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi