SYÖ! on entistä monipuolisempi

Uutuuksina muun muassa Lie Mi ja Sun Smoothie Bar.

Cityn legendaariset SYÖ!-viikot starttaavat perjantaina ja yhteensä ravintoloita on tällä kertaa mukana peräti 42.

SYÖ-ravintoloissa syöt kahden viikon ajan tasan kympin annoksia. Kohtuuhintaisen ravintolaruoan puolesta käydään taistelua useammassa ravintolassa kuin koskaan aiemmin. Uusina mukaan lähtivät muun muassa ravintola Siltasen yhteydestä Helsingin Kalliosta löytyvä vietnamilaisherkku Lie Mi sekä Hakaniemen ja Hietsun halleissa vaikuttava terveellisen maukas Sun Smoothie Bar. Ihmisten vaatimukset ravintolaruoan suhteen muuttuvat ja siksi SYÖn pitää muuttua mukana. Erilaiset ruokavaliot otetaankin tänä vuonna huomioon entistä paremmin, kun tarjolla on muun muassa ravintola Päivänsäteen tarjoama gluteeniton blinibuffa mäteineen, savulohimousseineen ja munakoisokaviaareineen.


Tsekkaa kaikki SYÖ!-ravintolat


Ravintoloiden keittiöt käyvät kuumina SYÖ!-viikkojen aikana. Esimerkiksi rautatieaseman vierestä löytyvässä Woolshedissä urakoitiin yli 4000 ja Sports Bar Casino Helsingissä parisen tuhatta burgeriannosta viime vuoden viimeisillä SYÖ-viikoilla.

Kampanja järjestetään tänä vuonna kolmesti. Seuraavat SYÖ!-viikot pyörähtävät käyntiin 8. toukokuuta ja syksyllä herkutellaan kaksi viikkoa 2. lokakuuta alkaen.

Tuoreimmat uutiset liittyen kampanjaan löydät SYÖ Helsinki Facebook-ryhmästä. Liity myös tämänkertaiseen SYÖ Helsinki -tapahtumaan.

Instagramissa

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi