Tampereen von Trappe -ravintolan terassi on tämän kesän paras paikka

August von Trappen kesäterassilla keskellä Mansea saa myös ruokaa.

Kuva: Jonathan Melartin

Tampereen terassikesä sai kaipaamansa lisän, kun Hans Välimäen luotsaaman ja suuren suosion saavuttaneen August von Trappen yhteyteen avattiin kaupungin keskeisimmälle paikalle tänä kesänä valtaisa terassi. Nyt tunnelmallisen Augustin bistron ja baarin puolelta tuttuja belgiherkkuja voi nauttia myös ulkona.

Välimäen belgialaisravintola August von Trappen kesäterassi avattiin Verkatehtaan rantaan vapun kynnyksellä auringonpaisteessa, ja avajaisia vietettiin viime viikolla. Matkailutalon kupeessa sijaitseva terassi jakaantuu kahteen kokonaisuuteen: Ilveksen puoleinen terassi soveltuu seurusteluun virvokkeiden äärellä ja Verkarannan suuntaan aukeava päätyterassi on ruokailua varten. Yhteensä asiakaspaikkoja on jopa yli 300.

Restamaxin ruokaravintoloiden linjajohtaja Saija Mattilan mukaan terassin parhaita puolia ovat erityisesti sijainti sekä ruoka- ja juomatuotteiden monipuolinen valikoima.

"Augustin terassin valttikortti on ehdottomasti lokaatio: keskeinen sijainti kaupungin ytimessä, mutta kuitenkin kiireeltä suojassa takaa oman tunnelmansa. Samoin Verkatehtaan rannan koskimaisemat ovat vertaansa vailla ja aurinko paistaa tähän läpi päivän", Mattila kertoo.

Plussaa Augustin terassi saa myös siitä, että terassimenu on yhtä monipuolinen kuin bistrossa. Ulkona voi nauttia bistron tapaan esimerkiksi simpukoita, burgeria rotukarjan pihvillä, kananpoikaa sekä vohveleita eri täytteillä. Lisäksi ravintolassa tarjoillaan spesiaaliannoksia läpi kesän – uutuutena listalta löytyy vaihtuva kolmen ruokalajin menukokonaisuus.

"Juomapuolelta belgialaiset ja hollantilaiset oluet, kuohuvat sekä erilaiset viinit ovat kesätarjontamme keskiössä", Mattila jatkaa.

Ravintolan terassialueella vietetään kesätorstaisin Summer Thursday’s DJ von Trappe -tapahtumaa, jolloin terassikansaa hemmotellaan jazz- ja bossanovatyylisellä musiikilla. DJ aloittaa joka torstai klo 17.

August von Trappe – Belgian Bistro & Bar
Verkatehtaankatu 2, Tampere

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi