Totuus kebab-kohusta

Eviran musta lista ehkä saastunutta lihaa myyneistä kebab-paikoista sai aikaan paljon pahaa.

Monen paikan väitettiin myyneen Agalin saastunutta lihaa. Maine meni, eikä sitä voi enää korjata.
Monen paikan väitettiin myyneen Agalin saastunutta lihaa. Maine meni, eikä sitä voi enää korjata.
Hasan Jahantabin toisessa pizzeriassa käytetään oikeasti turkulaisen Well Kebabin kebablihaa.
Hasan Jahantabin toisessa pizzeriassa käytetään oikeasti turkulaisen Well Kebabin kebablihaa.

Tammikuun 12. päivä elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi sivuillaan tiedotteen. Se kielsi Lihaliike Agali Oy:n valmistamien elintarvikkeiden myynnin ja määräsi ne käyttökieltoon sekä hävitettäviksi. Eviran määräys koski myös sellaisia elintarvikkeita, joihin oli käytetty Agalin toimittamia tuotteita. Siis suurta osaa Turun alueen kebab-pizzerioista, joiden nimet julkaistiin tiedotteen yhteydessä.

Muutamaa päivää myöhemmin Uittamolla sijainnut kebab-grilli Friendly sulki ovensa. Päivämyynti oli laskenut useasta sadasta eurosta pariin kymppiin tai jopa sen alle.

"Miten on mahdollista, että Agalin tekemät virheet kaadetaan nyt muiden pienyrittäjien niskaan?" ihmettelee Friendlyn omistaja Hasan Jahantab.

Friendlyssä ei ole koskaan käytetty Agalin lihaa. Agali toimitti koe-erän lihaa Jahantabin toiseen yritykseen, ja asiasta jäi merkintä yrityksen kirjanpitoon.

Päällisin puolin Agalin toiminnassa ei ollut viitteitä rikkeistä. Liha toimitettiin asianmukaisella kylmäautolla, ja lihaliikkeen edustajilla oli yllään puhtaat, valkoiset takit.

Todellisuus oli toinen: Lampaanruhoja säilytettiin lattialla, ja pakkasvarastossa oli kymmeniä ruhoja, joista ei ollut eroteltu TSE-riskiaineita. Lihan alkuperästä ei ollut minkäänlaisia merkintöjä.

Ulkomailta tuodut erät sekoittuivat kotimaisiin, ja huonosti pakattu liha saattoi olla kosketuksissa likaisten pintojen kanssa. Myyntiin joutui selvästi vanhentunutta lihaa.

Liikemies Serggio Agalia ja hänen lähipiiriään epäillään myös muun muassa laittomien maahantulojen järjestämisestä, törkeästä veropetoksesta, törkeästä ammattimaisesta kätkemisrikoksesta ja jopa ihmiskaupasta. Ihmiskauppaa koskevat tutkimukset aloitettiin jo viime keväänä. Tutkinnan aikana vangittuna on ollut yhteensä viisi ihmistä. Yksi heistä on edelleen vangittuna.

Lihaliikkeen ja ravintola Agalin toiminta lopetettiin joulukuussa, mutta ravintola on yllättäen avattu uudelleen.

"Omistaja on hyvä mies, väitteet ihmiskaupasta ovat paskavalehtelua", tiskin takan seisova mies vakuuttaa.

Kuntien valvojat tekivät noin 200 tarkastusta eri ravintoloihin Agalin tuotteiden jäljittämiseksi. Hävitettävää lihaa löytyi yhteensä 30 kiloa.

Osa mustan listan yrityksistä oli saanut Agalilta koe-erän ja jättänyt lisätilauksen tekemättä. Osa palautti koko lihaerän. Näistä toimituksista ei jäänyt kunnollista merkintää edes Agalin omaan kirjanpitoon.

Poliisi koosti listan kebab-ravintoloista myyntilaskujen perusteella. Poliisin tiedoista selvisivät vain yritysten nimet, ja niiden perusteella Evira laati oman listansa.

"Yritysten tarkat tiedot olisi ehditty tarkistaa parin päivän aikana. Monelta harmilta olisi vältytty, ja moni listalle kuulumaton ei joutuisi nyt kärsimään", nimettömänä pysyttelevä kebab-yrittäjä sanoo.

Eviran mukaan se ei olisi ollut mahdollista.

"Meillä ei ole olemassa kaikki kebab-ravintolat kattavaa rekisteriä, jonka avulla olisimme voineet saada tiedot tarpeeksi nopeasti," kertoo Eviran Pirjo Korpela.

Evira on perustellut listan pikaista julkaisua sillä, että tuotteet piti saada vedettyä äkkiä pois myynnistä.

Evira ei katso olevansa yrityksille korvausvelvollinen. Ei vaikka yhdenkään ruokailijan ei tiedetä sairastuneen Agalin tai muiden listalla olleiden pizzerioiden ruuista.

Ei vaikka Evira on julkisesti myöntänyt, että lista oli puutteellinen ja sisälsi virheitä.

Yhteisen edun nimissä muutama sivullinen sai siis ottaa osuman.

On selvää, että kuluttajan mieleen listalle päätynyt ravintola jää saastunutta ellei peräti myrkkylihaa myyvänä paikkana.

Yrittäjien katsotaan olevan vastuussa tarjoamansa lihan laadusta. Evira luottaa siihen, että esimerkiksi lihantuottajien omavalvonta toimii.

"Pienyrittäjällä ei ole resursseja tarkistaa esimerkiksi pitsapohjassa käytettävän vehnäjauhon tuotanto-olosuhteita. Siitä valvonnasta vastaavat viime kädessä kuntien terveystarkastajat tai Evira. Yrittäjän on voitava luottaa niiden tietojen oikeellisuuteen", anonyymi kebabyrittäjä huomauttaa.

Waisi Hamidilla, turkulaisen kebab-grillin omistajalla, on tarvittavat todistukset lihansa laadusta ja sen alkuperästä. Samoin kuin Jahantabin Friendly-ravintolan, myös Hamidin grillin päivämyynti putosi sadoista euroista pariin kymppiin listan julkaisun jälkeen. Hän pyysi Eviralta todistetta siitä, että hän oli ostanut Agalin lihaa.

Evira lähetti hänelle Raisiossa sijaitsevan pizzerian laskun. Kun Hamid yritti selittää, ettei kyseessä ole hänen yrityksensä, vaikka nimi on sama, Evira ei kuunnellut. Olihan Agali myynyt tuotteitaan myös ohi kirjanpidon.

Haastattelu Hamidin pizzeriassa kestää tunnin. Sinä aikana paikalla ei käy ainuttakaan asiakasta.

Kaikki yrittäjät ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Agalin rikkeiden julkistaminen oli oikein.

"Jos myisin huonoa lihaa, terveystarkastaja tulisi käymään, testaisi sen ja sulkisi ravintolani. Se olisi ihan oikein, ja kantaisin siitä vastuun", Hamid sanoo.

Jopa Eviralta vastataan, etteivät ravintoloitsijat ole voineet tietää Agalin rikkeistä. Yrittäjiä ei epäillä rikoksista.

"Lista lähti meiltä ihan kauniisti ja asiallisesti. Yrittäjiä alettiin riepotella valtamediassa, mistä olimme kauhuissamme", Korpela kertoo.

Hamid näyttää mustavalkotulostimella printattua paperia, joita hän on jakanut Turussa. Huonolla suomen kielellä kirjoitettu teksti painottaa, ettei hänen ravintolassaan käytetä Agalin lihaa.

Menetettyä mainetta ei kuitenkaan voida enää korjata. Pari päivää haastattelun jälkeen hän sulki ravintolansa ovet lopullisesti, myi omaisuutensa ja muutti perheineen pois Suomesta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi