Uuden vuoden laulaa Senaatintorilla käyntiin Maija Vilkkumaa

Torilla tavataan kuten ennenkin, mutta lasten uudenvuoden ohjelma uudistuu.

Kuva: Jussi Hellsten / Visit Helsinki

Torstaina Senaatintorilla järjestetään taas Helsingin perinteinen uudenvuoden juhla, jossa vuosi 2016 käynnistetään värikkäissä merkeissä. Tänä vuonna Helsingin kaupungin järjestämä ja Visit Helsingin masinoima juhla alkaa aikaisemmin ja uudistunut ohjelma tarjoaa mukavaa tekemistä lapsille.

"Senaatintorille odotetaan jälleen noin 20-25 000 ihmistä, joten kannattaa saapua ajoissa paikalle. Tänä vuonna ohjelma alkaa jo tuntia aikaisemmin We Love Helsingin DJ:n luodessa torilla tunnelmaa klo 22 alkaen", vinkkaa tapahtuman tuottaja Erika Poikolainen Visit Helsingistä.

Juhlan avajaissanat lausuvat klo 23 apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja Helsingin piispa Irja Askola. Puheiden jälkeen on poikkeuksellinen mahdollisuus nähdä Kansallisbaletin esittämä ote Lumikuningattaresta. Tämän jälkeen juhlakansa voi kokeilla tanssijoiden johdolla toppavarusteissakin tanssittavaksi sopivia balettiliikkeitä. Näin toivotetaan tervetulleeksi kaupunkiin vuonna 2016 järjestettävä kansainvälinen balettikilpailu.

Illan päätähti on syksyllä uuden levyn julkaissut ja Vain elämää -ohjelmassa ihastuttanut Maija Vilkkumaa. Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Vilkkumaa tuo Senaatintorin lavalle varta vasten suunnitellun show’n, jonka teemana on rinnakkaistodellisuus. Show on vauhdikas, absurdi ja karnevalistinen. Vilkkumaan show-puvuston on suunnitellut Antti Asplund.

"Esiintyminen rakkaan kotikaupunkini Helsingin Senaatintorin uudenvuodenjuhlassa on todellinen unelmien täyttymys! Olemme suunnitelleet ja harjoitelleet tätä show’ta pitkään ja rakkaudella. En voi kuvitella maagisempaa hetkeä: maailman kaunein empire-keskusta, kaikki ihmiset siellä, uudenvuoden yö, elämän ja ajankulun kauneus ja suuruus, musiikki, ilo ja haikeus. Odotan sitä valtavalla innolla", Vilkkumaa hehkuttaa.

Ilta huipentuu musiikki-ilotulitukseen, jonka jälkeen juhlat jatkuvat vielä klo 00.30 asti We Love Helsingin DJ-musiikin tahdissa. Illan seremoniamestareina lavalla toimivat juontaja Nuppu Stenros ja toimittaja-juontaja Petski Westerholm.

Lähetystä voi seurata mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa stream-lähetyksenä Visit Helsingin Youtube-kanavalla, Helsinki-kanavalla ja Ilta-Sanomien NettiTV:ssä. Live-streamia kuvataan myös helikopterista yläilmoista keskustan alueella.

Lasten uudenvuoden ohjelma järjestetään tänä vuonna Suvilahdessa Kattilahallissa kello 13–17. Aikaisemmista vuosista poiketen tilaisuus on kaikille avoin, eikä sinne tarvitse hankkia lippuja. Kattilahalli täyttyy sirkuslaisista, tiedekokeiluista ja kesäisistä hiekkaleikeistä. Paikalla on myös jättimäinen kirahvipomppulinna ja yläkertaan rakentuu Circus Helsingin hurja temppurata. Ohjelmatuotannossa ovat mukana Sea Life, Korkeasaari ja Leikkiluola.

Lapsille järjestetään ensimmäistä kertaa alkuillasta erillinen suuri ilotulitus, joka valaisee koko Suvilahden taivaan kello 17. Ilotulitusta voi seurata parhaiten Suvilahden tapahtuma-alueen pihalla, sisäänkäynti Sörnäisten rantatieltä. Osallistujia pyydetään varautumaan siihen, että lastenrattaat on jätettävä tapahtuman ajaksi ulos vaununarikkaan.

Senaatintorin uudenvuodenjuhlan järjestää Helsingin kaupunki. Juhla on järjestetty 1930-luvulta lähtien. Tapahtuman tuottaa Visit Helsinki.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi