Uudistuneessa Smyg-ravintolassa syödään keskiviikkoiltaisin maksa mitä jaksat -periaatteella

Ravintola Sinne Helsinki on nyt Smyg, uudistuneine menuineen ja konsepteineen.

Kuva: DragonImages/Fotolia

Kirjoitimme vuodenvaihteessa Eerikinkadun Sinne-ravintolan muuttavan nimensä Smygiksi. Ravintolassa vaihtuu paitsi nimi, myös konsepti. 

Smyg on ruotsia ja tarkoittaa aarretta. Sellaisia Smygistä löytyykin: salainen, 25 metriä korkea trooppinen sisäpiihapuutarha on kuin piilotettu aarre. Ravintolan mukaan nimellä viitataan myös yllätykselliseen ruokalistaan, joka sisältää paljon aarteita: kotimaisia raaka-aineita. 

Smyg haluaa muuttaa sekä ravintoloiden että asiakkaiden suhtautumista ruokaan ja raaka-aineisiin.

“Me emme voi enää tilata sataa kiloa filettä ravintolaan miettimättä, mitä loppuosalle eläimestä tapahtuu. Sama ajattelumalli on jo kasviksissa, jossa kaikki osat pyritään käyttämään hyödyksi. On aika ottaa samat tavat myös lihan osalta käyttöön”, kertoo Smygin keittiömestari Karri Davidsson.

Mahdollisimman suuri osa ravintolan raaka-aineista hankitaan suoraan yhteistyötuottajilta ja Smygin omalta maatilalta Pukkilasta. Liha tulee suoraan lähituottajilta, riista metsästäjiltä ja kalaostoissa suositaan kestäviä periaatteita ja alikäytettyjä, kotimaisia kalalajeja. Ravintolan oman puutarhasalin parvilla kasvatetaan yrttejä ja sieniä.

“Tällaista lähestymistä on jo kokeiltu joissakin Helsingin pienissä ravintoloissa. Me haluamme näyttää, että raaka-ainelähtöinen tuotantotapa on mahdollinen myös suuressa ravintolassa”, Davidsson sanoo.

“Tuntuu, että meiltä on kadonnut ymmärrys raaka-aineen synnystä: emme enää tiedosta eläimen elinkaarta ja elämää kun lihat myydään vakuumiin pakattuna kaupan hyllyltä. Eettisesti kestävin vaihtoehto on riistan käyttö ja tätä haluan tuoda voimakkaasti esille Smygissä” ravintoloitsija Janne Aaltonen kertoo.

Ja mikä parasta, helmikuun loppuun asti ravintola Smygissä pääsee maistelemaan kolmen ruokalajin yllätysmenua ilman kiinteää hintaa. Ruoasta saa kukin ruokailija maksaa sen, minkä itse kokee parhaaksi. Valo pimeässä -illat järjestetään keskiviikkoiltaisin kello 17–21, ja silloin syödään kynttilänvalossa ja maksetaan yllätysmenusta mitä jaksetaan!

Ravintola Smyg, Eerikinkatu 2. Avoinna ma 1115, ti-pe 1100, la 1300, su vain tilauksesta. 

1 kommentti

Språkpolis

15.1.2017 14:15

Smyg on kyllä ruotsia, mutta ei tarkoita aarretta (skatt) vaan viittaa salaiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi