Visio Documentarysta saa ensimakua Visio Festivalin tarjonnasta

Elektronisen musiikin festivaalit järjestetään Helsingin Teurastamolla heinäkuussa.

Kuva: Visio Productions

Ensimmäistä kertaa kesällä 2016 Helsingin Teurastamolla järjestettävä elektronisen musiikin festivaali Visio Festival julkaisee kuusiosaisen minidokumenttisarjan verkossa. Teurastamon 1.-2. heinäkuuta valtaaman musiikin täytteisen festarin nettisivuille ilmestyvä ohjelmasarja esittelee merkittäviä, eri kaupunkikulttuurin alueilla vaikuttavia helsinkiläisiä. Nämä ilmiöitä luovat ihmiset ovat mukana myös Visio Festivalin tekemisessä. Dokumenttisarja tarjoaakin oivan tilaisuuden tutustua etukäteen osaan Visio Festivalin monipuolisesta musiikki-, taide- ja ruokatarjonnasta.

Visio Documentaryn aihepiirit jakautuvat kolmeen teemaan: musiikki, taide ja ruoka. Kutakin teemaa käsitellään kahdessa eri jaksossa, ja yhteensä minidokumenttisarja sisältää kuusi osaa.

Sarjan musiikkiaiheiset osat ovat helsinkiläisen ohjaajan ja käsikirjoittajan RICOUPin käsialaa. Dokumentit esittelevät helsinkiläiseen tuottaja- ja dj-duo Trevor Deep Jr.:in sekä bailukollektiivi La Perséen.

Taideaiheiset dokumenttisarjan osat ovat ohjanneet yhdessä Visio Festivalin taidekuraattori, helsinkiläinen Christian Sjöholm sekä Daiva Joyzapaityte ja Petri Heinonen. Dokumentit tarjoavat mielenkiintoisen katsauksen katutaitelija Jani Tolinin ja kuvataitelija Alvar Gullischenin ajatusmaailmaan, sivuten aiheita taiteesta ja taiteilijoiden visioista aina hengellisyyteen ja alitajuntaan.

Dokumenttisarjan ruokaan keskittyvät osat on ohjannut Helsingissä asuva brittivalokuvaaja Andrew Taylor. Hänen dokumenteissaan tutustutaan aasialaista fuusioruokaa tarjoavan Fat Ramen -nuudelibaarin perustajan Marcos Goisin näkemyksiin ruokayrittämisestä Helsingissä sekä Teurastamolla toimivan helsinkiläistislaamo Helsinki Distilling Companyn perustajiin.

Alla Visio Documentaryn ensimmäinen jakso, joka kertoo Trevor Deep Jr:stä.

Lue myös: Konemusaan erikoistunut uutuusfestari heinäkuussa Teurastamolla.

Visio Festival 1.-2. heinäkuuta Teurastamolla. Liput: 2 päivää alkaen 88 €. Perjantai tai lauantai lippu alkaen 60 €.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi