Rap-kaksikko Dead Prez saapuu Suomeen
Viime syksynä ensimmäisen studioalbuminsa kahdeksaan vuoteen julkaissut kaksikko saapuu Helsinkiin.
Houkuttelevia otsikoita, joiden takaa ei löydy yhtään mitään, klikataan yhä enemmän – katso todiste!
Kaivaako verkkojournalismi omaa hautaansa?
Musiikkiala suuntaa katseet Aasiaan
Teoston sopimus etelä-korealaisen tekijänoikeusjärjestön kanssa pyrkii takaamaan, että suomalaisten tekijöiden menestys näkyy myös korvauksissa.
Luukin viime kesänä ruuhkauttanut Weekend Festival muuttaa Helsingin Kyläsaareen
Järjestäjät lupaavat tälle vuodelle vähintään yhtä kovan artistikattauksen kuin viime vuonna.
HS: persuedustaja antaa soluttaumisohjeita patriooteille
Jyväskylän puukotustapaus on herättänyt kirjavia mielipiteitä. Osa osuvampia, osa aivan hakoteillä.
Kiinnostaako panna Facebook-kaveria?
Bang Your Friends -verkkosaitti tarjoaa mahdollisimman suoraviivaista parinmuodostusta.
Aki Kaurismäen uusi lyhytelokuva avaa Tampereen elokuvajuhlat
Tähtiohjaaja tarjoilee palan lähihistoriaa Juice Leskisen kautta.
Sniffing fine a$$ bitches
Cityn erikoishaastattelussa maailman tyylikkäin koira Menswear Dog.
Kuvataideakatemialaiset marssivat ulos homeongelman takia
Yhteisön sietokyvyn rajat paukkuvat.
Seuraa kulmakarvakissaa Instagramissa
Sam-kissalla on jo yli 6000 seuraajaa.