Autotalli, sirkus ja muita etappeja

Olin kymmenen vuotias tyttö, joka soitti viulua ja koodasi nettisivuja, karkasi sittemmin lukio-iässä sirkukseen, ja lukion jälkeen perusti oman yrityksen. Nyt lähempänä kolmeakymppiä voi hymyillä kaikille noille seikkailuille. Olen Paula, ammattivalokuvaaja ja yrittäjä, toinen Naiset kameran takana – blogin kirjoittajista. Minä kuulun siihen sukupolveen, joka sai ensimmäisen kännykkänsä rippilahjaksi. Digikamerat tekivät tuloaan kuluttajille. Kävin pientä kyläkoulua, ja sinne oli isolla rahalla hankittu yksi digipokkari. Kympin tyttönä sain erityisoikeuden käyttää koulun kameraa. Koodailin nettisivuja ja hyödynsin ottamiani kuvia. Kuvaajan uraani minä en siis aloittanut pimiöstä, vaan suoraa photoshopin kanssa. Perheeseemme hankittiin kamera – pitkän kinuamisen jälkeen. Aktiivisen harrastuskuvailun seurauksena minua pyydettiin ottamaan kaverin veljen lakkiaiskuvat. Hommasin läheisestä marketista kolme metriä samettia ja askartelin autolliimme studion, jonne raahasin kaikki taloutemme jalkalamput. Lukioaikana ”karkasin” sirkukseen töihin. Toimin assistenttina, joka kuvasi esitykset, teki julisteita, maskeerasi ja roudasi. Pellenäkin olen ollut. Tuolloin sain tilaisuuden opetella kuvaamaan enemmän ammattimaisesti. Olen kiitollinen noista ajoista ikuisesti nykyään kukoistavalle Circus Helsingille. Lukion jälkeen hain ammattikorkeakouluun opiskelemaan valokuvausta. En päässyt edes pääsykokeisiin. Rupesin opiskelemaan viimeisenä varavaihtoehtona liiketaloutta, ja samaisena syksynä perustin oman yritykseni. Jatkoin kuvaamista opiskelujen ja muiden töiden ohella. Ohelle jäivät kuitenkin parin vuoden jälkeen amk-opiskelut ja muut työt. Lopulta tein päätöksen opiskelupaikan vaihdosta, ja opiskelin valokuvaajaksi yrittäjän oppisopimuksella. Päätös vaihtamisesta oli iso – olinhan jo kerännyt 2/3 tutkintoon vaadituista opintopisteistä. Nyttemmin tuo ratkaisu on osoittautunut ainoastaan oikeaksi. Usein sanotaan että älä ikinä jätä kesken. Minulle elämä osoitti, että joskus on vielä tärkeämpää rohkeasti valita eniten puoleensa vetävä polku, jos on valmis tekemään töitä sen eteen. Ja minähän olin.

Nyt on seitsemän vuotta takana oppirikasta yrittäjän uraa. Olen kuvannut muutaman tuhannen lapsen, ja useiden kymmenien hääparien lisäksi mm. Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren, Sir Richard Brandsonin, Sauli Niinistön ja monia muita suomalaisia tunnettuja henkilöitä. Lisäksi tänä keväänä isosta unelmastani on tullut totta. Olen löytänyt sopivan liiketilan ja remontoinut siitä studion, oman valokuvaamon. Ollaan päästyy tärkeään etappiin – ja samalla matka on vasta alussa.

Tässä blogissa tulette kuulemaan kollegani Mikaelan ja minun arjesta ja seikkailuista valokuvaajana. Minä tulen kertomaan studion arjesta ja Helsingin mielenkiintoisista paikoista ja elämyksistä, jonne tämä kesä vie. Hirveästi vapaa-aikaa minäkään en ole viettänyt viimeisinä vuosina. Koen kuitenkin olleeni etuoikeutettu elämään sisältörikasta elämää. Mahtavia ihmisiä ympärillä. Ja ne kaikista eniten kiehtovatkin. Sattumalta en ole muotokuvaaja.