Kaupallinen yhteistyö
Kiinan tunnetuin ja arvokkain väkevien alkoholijuomien brändi Moutai teki ensiesiintymisensä Pohjoismaissa maaliskuun puolessä välissä järjestetyillä Gastro Helsinki 2026 -messuilla.
Ravintola- ja palvelu-alan suurimpana tapahtumana tunnettu messu tarjosi arvostetulle brändille näkyvän alustan laajentumiselle, ja jos messuvieraiden innostuneesta vastaanotosta voi jotain päätellä, brändin näkymät uudella markkina-alueella ovat varsin lupaavat.
Virallinen avaus ja vahva kiinnostus
Moutain esitteli Suomessa sen virallinen maahantuoja ja jakelija China Spirit Oy.

”Tämä ei ole meille pelkkä messuosallistuminen, vaan virallinen avaus Pohjoismaiden markkinoille,” kertoo yhtiön toimitusjohtaja Tang Chao.
Kahden messupäivän aikana Wine & Spirits -alueella sijainnut osasto keräsi runsaasti kiinnostusta erityisesti suomalaisilta ravintola- ja baarialan toimijoilta sekä juoma-alan ammattilaisilta.

Messujen aikana järjestettiin kutsuvierastilaisuus, johon osallistui noin 30 alan ammattilaista. Tilaisuudessa esiteltiin Moutain keskeisiä tuotteita, brändin historiaa sekä valmistusfilosofiaa, ja osallistujat pääsivät tutustumaan juomaan ohjatun maistelun kautta.
Samalla avattiin myös kiinalaista juomakulttuuria ja Moutain asemaa osana sitä.
600 vuotta käsityötaitoa lasissa
Esillä ollut päätuote, Moutai Feitian (Flying Fairy), edustaa perinteistä jiangxiang-tyylin baijiuta. Juoma valmistetaan perinteisin menetelmin ja kypsyy vähintään viiden vuoden ajan saviastioissa ennen pullotusta.

Sen aromimaailma on moniulotteinen ja sisältää muun muassa fermentoitujen viljojen, umamin, kuivattujen hedelmien sekä kypsyneiden sävyjen vivahteita.
Moutai on tarkoitettu nautittavaksi pieninä annoksina, jolloin sen aromit ja pitkä jälkimaku pääsevät parhaiten esiin.
Katse Pohjoismaiden markkinoihin
Moutain messuosasto kiinnitti huomiota visuaalisuudellaan ja toteutuksellaan. Suunnittelussa panostettiin vuorovaikutukseen ja mahdollisuuteen henkilökohtaisiin keskusteluihin: matala tasting-tiski kutsui pysähtymään, ja tila mahdollisti rauhalliset keskustelut suoraan brändin edustajien kanssa.
Ei siis ollut yllättävää, että osastolla riitti vilskettä koko messujen ajan.

Brändin pitkä historia, tunnistettava makuprofiili ja premium-asemointi herättivät keskustelua erityisesti suomalaisessa ravintola- ja baarikentässä, jossa Moutai nähtiin kiinnostavana lisänä jatkuvasti uudistuvaan juomatarjontaan.
Gastro Helsinki 2026 toimi Moutaille lähtölaukauksena Pohjoismaissa, ja yhtiön tavoitteena on rakentaa pitkäjänteistä yhteistyötä alueen ravintola- ja juoma-alan toimijoiden kanssa.

Moutai tuo markkinoille ennen kaikkea vaihtoehdon, joka poikkeaa totutusta niin valmistustapansa, makuprofiilinsa kuin taustansa puolesta.