Kyllästyttääkö poliittinen jargon? Sanotaanpa asiat vaihteeksi niin kuin ne ovat:
Globalisaatio. AY-johto on raivonnut 60-luvulta lähtien kymmenelle perheelle ja muutamalle muullekin Suomessa yrittäjäksi uskaltautuneelle siitä, että nämä ovat riistäneet duunareilta elämän antamalla heille töitä. Nyt sättimisestä on vihdoinkin otettu onkeen ja yritykset siirretty Kiinaan suomalaisten elämää hankaloittamasta. Mutta perseestä sekin. Korvaavien idisten suhteen on vähän hiljaisempaa.
Yleisradion johtajuus. Miksi suotta valita pätevää? Otetaan sopivin, niin päästään edelleen jatkamaan sadan miljoonan vuositappiolla pyörivää liiketoimintaa. Tralla-laa!
Kansanäänestys EU:n perustuslaista. Ottaen huomioon, että 97 % kansalaisista alkaa kuorsata kirjainyhdistelmän EU kuullessaan ei ole uskottavaa, että saisimme tiristettyä äänestyslippuihin perustellun Jaan tai Ein. Sitä paitsi homma on tavisten kannalta kuitenkin aivan samantekevä: emme koskaan tule saamaan Suomesta halpoja autoja, viinaa tai ruokaa, vaikka näillä argumenteilla EU meille aikanaan myytiin.
Subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Pitää vaihtaa subjektiiviseen oikeuteen saada ehkäisyvalistusta. Lisäksi agenda 2006: yhteiskunnan on kustannettava myös kennelit ja koirankusettajat lemmikkeihinsä kyllästyneille.
Vaalikyselyt. Jos jokin asia ei miellytä, kielletään se. Seuraavaksi listalla voisivat olla esimerkiksi vaalimainokset. Kuvat ja turhat lupaukset pois, vaali-ilmoituksiin pelkkä numero.
Nuorisotyöttömyys. Kolme ministeriä on luvannut tehdä asian tiimoilta selvityksiä, joiden pohjalta ministeriössä voidaan ruveta miettimään. Vaikuttavaa.
Äänestysikäraja. No mikä ettei. Annetaan 16-vuotiaille myös ajokortit, pääsy ravintoloihin ja lisäksi viikkorahat verolle.
Jalkaväkimiinoista luopuminen. Maailman hintavin imagokampanja maksaa 300 miljoonaa, vaikka yhdellekään ulkomaalaiselle ei tule Suomesta ensimmäiseksi mieleen jalkaväkimiina.
