Pierujen äänimaailma

Kuule Waltzu. Miksi joistain pieruista kuuluu ääni ja toisista ei? Voiko pierun ääneen vaikuttaa jotenkin?

  • Ihme juttu, 24 v nainen

4 vastausta

Walter de Camp

16.9.2016 12:33

Pariisissa Punaisen myllyn kabareessa esiintyi 1800-luvun lopulla huipputaitava pierutaiteilija Le Pétomane. Hän oli pierunsoiton alalla samaa luokkaa kuin Esa-Pekka Salonen klassisen musiikin kapelimestarina. Le Pétomane pystyi nielemään suuret määrät ilmaa, kuljettamaan sen elimistönsä läpi ja turauttelemaan sitä ulos peräaukostaan ääninä, jotka toivat mieleen tykinlaukauksen, ohi kulkevan junan ja erilaisia sävelkulkuja.

Sinun täytyy saada pieremisopetusta. Muuten jäät amatööripiereskelijäksi, jonka turautuksia ei kukaan halua kuunnella.

Petomaani

15.9.2016 16:15

Voi vaikuttaa. Kätevä konsti on paskalla istuessa painaa taitettua vessapaperia peräaukkoa vastaan. Yleensä sieltä päästä tulee ilmaa ensin ennen paskaa, joten paperilla voi vaimentaa ääntä. Toinen konsti olisi laittaa peräaukkoon oikein muotoiltu vihellyspilli, joka muuttaa pierun äänen iloiseksi vihellys ääneksi. Tätä en ole vielä itse testannut, mutta pitäisi toimia. Jospa Waltzu tekisi testin silkasta mielenkiinnosta!

Walter de Camp

16.9.2016 12:38

Okei, yritän tutustua kauniiseen klarinetinsoittajattareen. Sitten työnnämme hänen klarinettinsa suukappaleen peppuuni, ja hän painelee klarinetin näppäimiä samaan aikaan kun minä pössäyttelen.

Leijat

22.9.2016 21:34

Arvostan