Kääk! Kaameat parit

Tieteellisesti yhteensopimattomat.

Optimistinen luonne voi olla loukku: sitkeästi hyvään uskovat eivät tajua lähteä onnettomasta suhteesta. “Kyllä mä tän hullun hakkaajan vielä parannan.”
Optimistinen luonne voi olla loukku: sitkeästi hyvään uskovat eivät tajua lähteä onnettomasta suhteesta. “Kyllä mä tän hullun hakkaajan vielä parannan.”

Parisuhdeneuvojat käskevät tekemään töitä suhteen eteen. Eikö hyvä suhde toimi luonnostaan ja työläs ihminen ole alunperin väärä valinta?

Nyt on tarjolla tieteellisiä tutkimuksia luonteiden yhteensopivuudesta. Tietyt tyypit eivät vaan tule toimeen keskenään. Kysy vaikka naapurilta.

Ikävin piirre parisuhteessa on neuroottisuus. Taipumus negatiivisiin tunteisiin, maailman kokeminen pelottavana ja ahdistavana paikkana, häpeä, masennus, hermostuneisuus ja vihamielisyys eivät piristä tunnelmaa. Psykologian professori Katariina Salmela-Aron mukaan länsimaiset naiset ovat miehiä useammin neuroottisia.

"Naiset ovat ylipäätään tunteellisempia kuin miehet. Heillä on enemmän myös positiivisia tunteita."

Psykologi Richard Robinsin ryhmä tutki parien persoonallisuutta ja tyytyväisyyttä parisuhteeseensa. Naisen tekee onnelliseksi puolison vähäinen negatiivinen emotionaalisuus, korkea positiivinen emotionaalisuus ja hyvä itsehillintä.

Negatiivinen emotionaalisuus ilmenee huonotuulisuutena, hermostumisena, pelkona ja ahdistuksena. Positiivinen emotionaalisuus tarkoittaa iloista ja toiveikasta suhtautumista elämään

Miehen parisuhdetyytyväisyyttä ennustaa vaimon matala negatiivinen emotionaalisuus. Miehille siis riittää se, ettei vaimo ole onneton.

"Negatiivisuus on yhteydessä tunne-elämän epätasapainoon. Negatiivinen puhe kuluttaa ihmissuhteita", Salmela-Aro kertoo.

Texasin yliopiston tutkijat väittävät, että yksilöiden väliset verbaaliset erot vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten parin kanssa tullaan toimeen. Kamalimmat kemiat syntyvät kriittisen, puheliaan vaimon ja verbaalisesti estyneen miehen liitossa. Nainen esittää vaatimuksia, koska kokee, ettei hänellä ole suhteessa valtaa, ja mies vetäytyy, koska katsoo, ettei välienselvittely kannata. Vaimo yrittää tiivistää suhdetta lisäämällä puhetta, mistä mies ahdistuu entistä enemmän. Vaikeneminen saa tukea kaipaavan naisen suunniltaan.

Ihmiset pitävät eniten sellaisista puhujista, joiden tempo on samanlainen kuin heillä itsellään. Jos parisuhteessa molemmat puhuvat estottomasti ja nopeasti, lisää toisen sukkela vastaus yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaksi estynyttä osaa jättää toisilleen tilaa ja aikaa vastata ja harkita rauhassa.

Jos parilla on erilaiset tyylit, ajattelee puhelias toisen viipyilyn johtuvan kiinnostuksen puutteesta. Hiljainen pitää kriittistä verbaalista tyyppiä tukahduttavana. Sulkeutuneiden ihmisten fysiologiset reaktiot ovat riitatilanteissa voimakkaat.

Miksi päällekäyvät naiset ja umpimieliset miehet ihastuvat toisiinsa? Estynyt mies pääsee seurustelun alussa helpolla, kun nainen hoitaa pokaamisen ja puhumisen. Pälpättäjä iloitsee löydettyään hyvän kuuntelijan.

Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen mukaan neuroottisuus 27-vuotiaana ennustaa huonoa parisuhdetta 36-vuotiaana. Naisen epäsovinnollisuus ja miehen vähäinen tunnollisuus aiheuttavat ongelmia avioliitossa.

Lapsuusiän aggressiivisuus, pojilla myös tottelemattomuus, lisää avioeroriskiä 36-vuotiaana. Tyypillinen väkivaltainen luonne on dominoiva, tunneherkkä, vaativa, mustasukkainen, estynyt, riippuvainen tai psyykkisesti sairas tai masentunut.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan vastakkaista sukupuolta olevan vanhemman varhainen menetys lisää verbaalisen aggression ja fyysisen väkivallan riskiä omaa partneria kohtaan. Kaikille onnettomille pareille on yhteistä muutoksen vastustaminen.

Salmela-Aron mukaan ihmiset tulevat yleensä parhaiten toimeen samankaltaisen henkilön kanssa.

"On haasteellista, jos yksi on hyvin tunnollinen ja toinen ei. Tai jos toinen on ulospäinsuuntautunut ja seurallinen, toinen negatiivinen ja estynyt. Avoin, suvaitseva ja joustava ihminen on mukava, mutta ei sovi hyvin yhteen perinteisen ja sovinnaisen tyypin kanssa." Erilaisuus voi täydentää suhdetta. Tärkeintä on halu jakaa tulevaisuus.

"Yksilöiden käytös voi muuttua. Vuorovaikutus on tärkeää. Useimmiten muilta saatu palaute on aina samanlaista ja käytöstä ylläpitävää. Jos palaute muuttuisi, voisi piirrekin muuttua."

Lukijoilta

“Perheen ainoa lapsi ja sisarusparven nuorin lapsi. Toinen kyllästyy siihen että toinen ei tajua jakamisen ja kärsivällisyyden päälle, joista toinen on joutunut koko ikänsä oppimaan. Kokemusta on!”
Nainen, 26

“Jos toinen puolisko on dominoiva vallankäyttäjä ja toinen viimeiseen asti joustava nöyrä miellyttäjä, voi lopputulos olla aika ruma. Jos käytetään muotisanaa narsismi, niin ylikiltti puolisko antaa toiselle ikään kuin luvan toteuttaa vapaasti pahimpia narsistisia puoliaan.”
Nainen, 26

“Narsistinainen ja kroonisesti masentunut mies. Tappava yhdistelmä. Verta, hikeä ja kyyneliä. Kuumaa seksiä, mustasukkaisuutta, tappeluita, väkivaltaa. Viha-rakkaussuhde, joka ei pääty kauniilla tavalla.”
Mies, 25

“Suomalainen mies ja suomalainen “nainen”. Nyky-Suomessa ei pidä enää pariutua suomalaisen naisen kanssa, koska nämä näyttävät miehiltä, pukeutuvat kuin miehet, puhuvat kuin miehet ja lisäksi käyttäytyvät kuin feministiset sovinistit. Ja tämäkään ei vielä riitä. Kaiken kukkuraksi olettavat, että mies nyörtyy heidän edessään ja on heille pelkkä sponsori.”
Mies, 39

“Ylisiisti ja sotkuinen. Kiukutteleva ja mukava. Tiukkis ja rento. Syvällinen ja pinnallinen. Seksuaalinen ja pihtari. Seurallinen ja eristäytyvä. Ahdasmielinen ja liberaali. Perinteinen ja urbaani. Työnarkomaani ja onnellisuutta kaipaava. “Kaverit kateellisiksi julkisivullamme” -nainen ja tervepäinen mies.”
Mies, 39

17 kommenttia

_qwertyuiop_

27.3.2009 12:28

Puheliaisuudessa erilaisuus, siisteydessa ym erilaisuus ovat kuitenkin tekijoita jotka huomaa alussa ja joihin VOI vaikuttaa ilman etta molemmat karsivat.
Se mihin ei oikein voi vaikuttaa on lisaantymishalut. Ainakin ystavia ja tuttuja seuraamalla on huomannut etta se on huonoin mahdollinen yhdistelma - toinen osapuoli joka ehdottomasti EI halua lapsia ja toinen joka joko ehdottomasti haluaa tai muutaman vuoden paasta saa lisaantymispakkomielteen. Eli kaikki tuntemani tapaukset joissa on eri kanta lisaantymiseen ovat ennemmin tai myohemmin lahteneet eri tieta. Tama joskus vasta 10 vuoden yhdessaolon tai seurustelun jalkeen kun lisaantymista kaipaava yksilo saa tarpeekseen. Eli yhdessa ollaan kunnes monen vuoden paasta tajutaan ettei alun perin olisi edes kannattunut olla yhdessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NeverMore_

28.3.2009 13:16

"Taipumus negatiivisiin tunteisiin, maailman kokeminen pelottavana ja ahdistavana paikkana... vihamielisyys... länsimaiset naiset ovat miehiä useammin"

Niin moni nainen on vieläpä ylpeä siitä, että on huonoluonteinen: "Minuahan ei noin kohdella...". Miksi minä ja muut miehet sorrumme heihin? Emmekä osaa panna välejä poikki heti, kun huomaamme heidät sellaisiksi?

Onneksi olen aina lopulta osannut panna välit poikki ja lopulta valita hyväluonteisen naisen. Ah, kuinka ihanaa elämä on!
Tuttavapiirissä on monia pahaluonteisia naisia. Kunnon miehet eivät pitkään heidän seurassaa viihdy, he saavat vain kusipäitä, vaikka olisivat kauniita ja älykkäitä. Opettelisivat tajuamaan, että jos haluavat tulla onnellisiksi, heidän pitää opetella pois vihamielisyydestä ja suhtautumaan iloisesti, huomaavaisesti ja optimistisesti muihin ihmisiin ja maailmaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä, se vaatii vain tahdonvoimaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hyvä nainen

7.3.2016 16:52

Ääliö. Taivaastahan sinä itse oletkin tippunut. Kukaan tevejärkinen nainen tuollaista vässykkää haluaisikaan.

Onnea valinnallesi

28.3.2009 15:17

Ehkä sun ei ainakaan enää ikinä kannata analysoida asioita, joista et ihan oikeasti tiedä yhtään mitään.
Tällaisen kuvaamasi "minuahan ei näin kohdella" asenteen takana on pelko ja se yksinkertainen tosiasia, ettei siihen toiseen ihmiseen voi luottaa. Luottamus on se asia, joka synnyttää muutakin kuin vihamielisyyttä. Jatkuva iloisuus on seurausta siitä, ettei ole koskaan ollut ensimmäistäkään vaistoinkäymistä. Se on sinun valintasi. Mielummin ottaisin kumppanin joka ymmärtää asioita vähän laajemmalti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NeverMore_

28.3.2009 15:51

Minä tunnen sen toisen osapuolen jonkin verran paremmin ja tiedän, että häneen voi luottaa. Tiedän myös tilanteen ja sen, miten tyhjänpäiväisestä syystä tuo neuroottinen nainen reagoi, että mies ei käyttäytynyt oikein. Tiedän myös monia muita vastaavia tapauksia.

Näistä negatiivisista tosiaan osalla on kovin huonoja kokemuksia - kai niitä on useimmilla. Jotkut tosi koviakin kokeneet ovat silti positiivisia, ystävällisiä ja huomaavaisia. Moni hankala nainen hakeutuu tai joutuu tyytymään joutuu hankalien miesten seuraan, mutta usein sitä parannettavaa olisi itsessäänkin. Taipumus ärsyyntyä edes kerran viikossa etäisillekin ihmisille melkein aina kertoo huonosta luonteesta, jossa asiat nähdään vain omasta näkökulmasta.

Jos olet tällainen hankala ja kovia kokenut, sinulle on varmaan joskus kehittynyt tiukkuusdefenssejä, ehkä ne ovat jopa joskus tai jonkun kanssa olleet hyödyllisiä. Otan osaa, mutta olisi jo aika opetella niistä eroon. Tavallisten ihmisten kanssa asioitaessa ja oltaessa sellaiset ovat vain erittäin huonoa käytöstä, joilla pilataan oma ja toisten elämä. Muutkin ovat kokeneet kovempia kuin kuvittelet ja itsekin oppineet huonoja defenssejä ja kovin myöhään tajunneet ne huonoiksi asioiksi, joista pitää opetella eroon.

Jos joku ärsyttää sinua, koita kuvitella toimintanne päinvastoin ja selittää, miksi "sinä" toimit oikein. Ehkä ymmärrät, että ärsyyntymisesi oli ainakin osittain oma vikasi, yleensä suurimmaksi osaksi. Älä enää pilaa omaa ja muiden elämää. Kaikki eivät halua elää samojen sääntöjen mukaan kuin sinä, rentoudu ja huomaa, ettet siihen kuole, ja keskity olemaan onnellinen eikä onneton.

Jos sitten joku on väkivaltainen tai jatkuvasti nalkuttava tai varasteleva, pitää vakavissaan harkita eroa. Artikkelin mukaan monilla on liian korkea kynnys erota.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

etkä tiedä vieläkään

28.3.2009 16:45

Tunnetko? Sittenhän tämä pätee häneenkin:” Taipumus ärsyyntyä edes kerran viikossa etäisillekin ihmisille melkein aina kertoo huonosta luonteesta, jossa asiat nähdään vain omasta näkökulmasta.”

Voin sanoa myös sen, että vihamielisyys jotain yksittäistä ihmistä kohtaan ei tarkoita sitä, että muita kohtaan ei voisi olla hyvinkin ystävällinen ja huomaavainen. Toisin sanoen, käyttäytyminen yksittäistä ihmistä kohtaan ei korreloi mitenkään käyttäytymiseen koko maailmaa kohtaan.

”Jos joku ärsyttää sinua, koita kuvitella toimintanne päinvastoin ja selittää, miksi "sinä" toimit oikein. Ehkä ymmärrät, että ärsyyntymisesi oli ainakin osittain oma vikasi, yleensä suurimmaksi osaksi. Älä enää pilaa omaa ja muiden elämää. Kaikki eivät halua elää samojen sääntöjen mukaan kuin sinä, rentoudu ja huomaa, ettet siihen kuole, ja keskity olemaan onnellinen eikä onneton.”

Olen yrittänyt. En väitäkään toimineeni oikein ja usein varmasti onkin. Tuo muu olikin sitten taas sitä ylianalysointia ja kuvittelua jota on niin helppo kohdistaa tuntemattomiin ihmisiin. Aika paljon on sanoa tuntemattomalle ihmiselle, että pilaisin jonkun elämän, ja se kaikki korjaantuisi vain sillä että olisin yleisesti onnellinen. Mitenkähän tämä vaikuttaisi konkreettisesti tämän kyseisen ihmisen elämään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TrulyBiaatch* -i guess?

29.3.2009 23:06

se mikä ensimmäiseksi pisti ihmettelemään kun luin "NeverMore_ ":n tekstiä oli että hän puhui "huonoluoteisista naisista" - saanko kysyä että mikä helv*tin sovinisti siellä esineellistää naisia! huhhuh, taitaapi näin olla näin että itse olet se "huono luonteinen", ainakin sellaisen kuvan noista puheistasi saan..tiedätkös ,että ihmiset ovat erilaisia? toivottavasti exäsi on löytänyt itsensä arvoisen miehen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

elina, mitä mä teen

30.3.2009 16:36

Osittain on oikeassa, asiat ovat vain harvoin ihan näin mustavalkoisia. Huonojen puolustusmekanismien kehittäminen on niin pitkällisen ajan tulos, ettei niistä ihan heti pois opitakaan. Parannettavaa on varmasti ihan jokaisessa koko elämän ajan.

Vihamielisyys yksittäistä ihmistä kohtaan on oikeammin sanottuna juuri sitä taipumusta ärsyyntyä. Eihän nyt kukaan toista kohtaan jatkuvasti ole vihamielinen. Se on kuitenkin liioiteltua, että taipumus ärsyyntyä kertoisi melkein aina huonosta luonteesta, jossa asiat nähdään vain omasta näkökulmasta. En niinkään kysyisi kenen vika se ärsyyntyminen sitten on, mielummin miettisin mikä siihen johti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Neurootikkotar

31.3.2009 14:57

Olen neuroottinen. On hauska kuulla, etten sovi kenenkään kanssa yhteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

blaa blaa

31.3.2009 23:34

Mikä ääliö tuo toiseksi alin 39v. mies. Mistä näitä miehiä oikein putkahtelee, joiden mielestä naisen tulee olla mieluiten nätti ja hiljainen koriste (nyrkin ja hellan välissä)? Helvete, mikähän se saa hänet kuvittelemaan, että me naiset alistutaan näiden "en ole sovinisti, mutta..." -miesten edessä pelkiksi miellyttäjiksi? Jos hän tai joku muu kaltaisensa sattuu näitä lukemaan, niin tiedoksi: olen sukupuoleltani nainen, enkä todellakaan suostu olemaan jonkun tietyn näköinen tai käyttäytymään jollain tietyllä tavalla vain siksi, että hänen kaltaisensa miehet niin haluavat. Näytän, puhun, käyttäydyn ja ELÄN kuten IHMINEN - eli teen ja olen kuten ITSE haluan, en siten miten joku muu odottaa ja haluaa! Mikä ihme siinä on niin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä?? Jos ei mies kestä vahvaa ja itsenäistä naista, joka elää niin kuin haluaa, ei niin kuin ympäristö odottaa, niin minun puolestani eläkööt peräkammarin poikana lopun ikäänsä. Siellä voi sitten löhötä rauhassa äidin palveltavana ja fantasioida maailmasta, jossa nätit, nöyrät ja auliit pikku naiset omistaisivat koko elämänsä itseään täynnä olevien mammanpoikien palvomiselle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

CoinRocker

1.4.2009 03:28

Mies 39, jos mielestäsi suomalaiset naiset ovat hankalia, menisit ulkomaille, esim. Italiaan. Siellä miesten tempperamentti on ihan eri luokkaa kuin suomalaisten ja saisit huomata, miten miehen kuuluu pistää naisensa ojennukseen. Itselleni ei ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia höykyttää miesystäviäni, koska nämä eivät perussuomalaisina miehinä ymmärrä, miten vastustetaan. He ikään kuin olettavat, että voivat keisareina lökötellä sohvalla ja että nainen tekee heille ruokaa. Varsinaisia mammanpoikia suurin osa, sanon minä.

Jos suomalaiset naiset eivät ole naisia, niin eivät suomalaiset miehet ole kyllä miehiäkään. =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sisar Synnöve

1.4.2009 21:52

Terapeutit sanovat, että myös hullu, (neuroottinen tai muuten hullu), voi löytää kumppanin. Pitää vain löytää ei-hullu kumppani. Joku suurin piirtein tasapainoinen, rauhallinen ja järkevä jolla ei ole muita suurempia päänalueen ongelmia, eikä ole sairaalloisen mustasukkainen tai väkivaltainen. Tällainen ihminen voi kuulemma sietää, jopa ymmärtää tätä hullua ja olla hänen kanssaan ihan onnellinen. Jos hullulla on kumppani, joka hyväksyy hänet, eikö se lisää myös hullun onnellisuutta ja näin ollen vähennä hänen negatiivista emotionaalisuuttaan mikä puolestaan lisää kumppanin positiivista emotionaalisuutta?

Lintulan nunnaluostarin sisaryhteisö kehottaa uskomaan terapeutteja. Pitkäaikaisia henkilökohtaisia kenttätutkimuksia hulluista tai ei-hulluista kumppaneista emme ole tehneet, mutta lienee sanomattakin selvää, että kaksi hullua eivät täydennä toisiaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nevermore_

17.4.2009 10:47

Vastustan sovinismia. Tiedän fantastisia naisia, jotka ovat hyvin itsenäisiä, voimakastahtoisia ja äänekkäitä olematta negatiivisia tai huonoluonteisia. Vaimonikin on sellainen, ja hän ja moni muu pitää minua ihanana, fantastisena, positiivisena ja ystävällisenä ihmisenä, kuulen siitä usein läheisiltä ja etäisiltä, viimeksi tänään molemmilta.

En todellakaan halua naisen olevan hiljaa tai oleta hänen olevan palvelijani tai ruoanlaittajani. Oletan reilua ja tasa-arvoista suhdetta, jossa toista kohdellaan lämpimästi ja ystävällisesti.

Onko CoinRocker ylpeä siitä, että höykyttää miestään? Haluaako hän miehensä osaavan "vastustaa", höykyttävän häntä? Ettekö voisi puhua toisillenne ystävällisesti ja yrittää tehdä toisianne onnellisiksi? Pyytää anteeksi silloin harvoin, kun tuli kiukuteltua toiselle?

Olen ollut tuollaisen huonoluonteisen naisen kanssa. Kerroin hänelle, että tuollainen on huonoa käytöstä, ja hänen tulee lopettaa se tai suhde loppuu. Hän ei lopettanut, joten lopetin suhteen.

Cityn artikkelissa kuvattiin sen huonon naistyypin osatekijöitä:
"Taipumus negatiivisiin tunteisiin, maailman kokeminen pelottavana ja ahdistavana paikkana... vihamielisyys... länsimaiset naiset ovat miehiä useammin"

Ei ole helppoa opetella noita ominaisuuksia vähemmiksi. Hieman helpompaa on opetella käyttäytymään hyvin vaikka kokisi maailman ahdistavana, vaikka sekin on vaikeaa. Silti jokaisen kannattaa opetella noita molempia ihan itsensäkin vuoksi. Tiedän monen parantaneen itseään paljon ja olevan siitä onnellinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NeverMore_

17.4.2009 10:54

Minusta tuon "mies 39 v." tekstin perusteella ei pysty sanomaan, onko kyseinen mies sovinisti vai ei. Eiväthän myöskään kaikki miehiä sovinismista arvostelevat naiset ole vastasovinisteja vaan jotkut heistä ovat hyväluonteisia ihmisiä oikealla asialla. En myöskään pidä sovinismina sitä, että toivoo naisen pukeutuvan naisellisesti. No, veikkaan, että tuo mies kuitenkin on sovinisti, mutta varma ei voi olla.

Silti, miksi ihmeessä jotkut ihmiset haluavat suhteen, jossa molemmat käyttäytyvät huonosti ja "pitävät toisiaan kurissa"? Toivottavasti useimmat haluavat suhteen, jossa he pitävät itse itsensä sellaisina, että voivat olla siitä ylpeitä ja tehdä itsensä ja toisensa onnellisiksi.

Onko niin, että vanhemmat eivät ole osanneet asettaa lapsilleen rajoja ja siksi puolison pitää tehdä se? Aikuistukaa jo, hyvät ihmiset! Komentoparisuhteitakin on, mutta minusta ne ovat ikäviä katsella riippumatta siitä, kumpi on tossun alla tai komennettavana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sisar Synnöve

25.4.2009 02:54

NeverMore_, olen aidosti iloinen sinun ja vaimosi puolesta. Sinulla on rinnallasi varmasti juuri sellainen kumppani, jonka tarvitsetkin. Hän tuo sinusta esiin parhaat puolesi ja hänen kanssaan pystyt varmasti keskustelemaan niin kuin kahden aikuisen kuuluukin keskustella.

Kerron sinulle toisenlaisen esimerkin. Olen murheellisena pitkään seurannut vierestä, kun eräs mies ja nainen yrittävät keskustella. Suurin ongelma tässä on kai se, ettei asioista puhuta suoraan ja kumpikaan ei yksinkertaisesti ymmärrä mitä toinen yrittää sanoa.

Tässä keskustelussa pilkkaaminen ja ivaaminen tuntuvat olevan miehen etuoikeuksia. En väitä, ettei nainenkin näihin syyllistyisi, mutta naisesta tuntuu, että hän saa aina vastaukseksi muodossa tai toisessa kuulla olevansa joko henkisesti tai fyysisesti vajavainen, joten vittuilun kehä on valmis. Toisaalta mies näyttää myös löytäneen naisen heikot kohdat ja iskevän niihin aina ja yhä uudestaan. Itse asiassa kun naisessa ei muuta olekaan kun huonoja puolia, ihmettelen suuresti miksi tätä keskustelua tulisi vielä käydä. Naisen esittämät aidot kohteliaisuudet tai subjektiiviset tosiasiat mies tulkitsee ivallisuudeksi ja jos mies yrittää hyvällä, nainen ei tätä ymmärrä.

Voiko tämä keskustelu oikeasti koskaan johtaa mihinkään? On tietysti mukavaa huomautella toisille heidän huonoista puolistaan, jos omistaan ei koskaan pääse eroon. Naisesta tuntuu, että tämä kaikki on tehnyt hänestä ihmisen, joka hän ei ole, ei halua olla eikä hän myöskään pidä itsestään sellaisena. Ainakin hänen mielenterveytensä kannalta mielestäni olisi parasta, että tällä tasolla keskustelua ei enää käytäisi. Mitä mieltä sinä olet? En jaksa uskoa, että miehetkään oikeasti haluavat kommunikoida näin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nainen_25_

29.4.2009 19:03

Hah, vai ei mies, jonka mielestä vain tietyllä tavalla pukeutuvat naiset ovat naisia ylipäänsä ole sovinisti. Juu, ei sellaista johtopäätöstä voi mitenkään vetää....;)

Eiköhän tuon mies 39:n teksti ole tyypillinen esimerkki "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" -ilmiöstä, jos tiedätte vanhan sananlaskun. Enpä ole ainakaan itse koskaan kuullut yhdenkään miehen, jolla käy edes kohtuullinen flaksi arvostelevan naisia ryhmänä tuolla tavalla.

Ylipäänsä, jos haette seurustelukumppania, niin yrittäkää suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen yleisellä tasolla positiivisesti. Aina kun tapaatte uuden ihmisen ajatelkaa hänestä tyyliin: "hän vaikuttaa juuri niin huumorintajuiselta/iloiselta/viehättävältä/älykkäältä/empaattiselta/voimakkaalta/herkältä... kuin nainen/mies parhaimmillaan on. Kun ajattelee tietoisesti näin tapaa "tiedostamattaankin" paljon mielenkiintoisempia ihmisiä (ja antaa samalla paremman vaikutelman itsestään).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kiitos artikkelista

3.3.2016 17:51

Olipa mielenkiintoinen artikkeli näin vuosienkin jälkeen, kaikkea sitä interwebsin selailu paljastaa.Seurustelen neuroottisen naisen kanssa ja helppoa ei ole, kovin minäkeskeistä meno aina välillä ja pienstä suuttumista. Itse olen liian kiltti, mutta kun toisella on niitä mielenterveyden ongelmia ja toisaalta hyviäkin päiviä niin ei se eroaminen ole niin helppoa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi