Kotipornon tähdet

Poikki! Siis hei älä purase!
Poikki! Siis hei älä purase!

Paris Hilton teki sellaisen, skandaali. Britney ja Kevin, skandaali. Pamela Andersson, skandaali. Mutta suomalaiset luottavat kumppaneidensa moraaliin ja oikeudenmukaisuuteen. Rakkaus sokaisee silmät rapakon molemmin puolin ja homma luistaa, kunhan liukkaria riittää. Mutta aina sekaan mahtuu yksi realisti.

Tällä hetkellä Hollywoodin väitetään tuottavan enemmän pornoelokuvia kuin tavallisia, suurelle yleisölle suunnattuja filmejä ja pornografian sanotaan tuottavan jopa 10 miljardia dollaria vuodessa. Ei siis ihme, että jotkut tee-se-itse-spielbergeistäkin päättävät vaihtaa kotivideonsa ruisleipään.

“Minä olen tehnyt kymmeniä kotivideoita, kymmenien eri naisten kanssa ja suurin osa niistä on julkaistu netissäkin. Youtubeen olen laittanut pari show-videotani, mutta miksi laittaa pokevideoita sinne, kun niistä voi saada rahaakin”, sanoo 35-vuotias Mr Lothar.

Etupäässä Seksitreffit-sivustolle videonsa myyvä Mr Lothar kertoo saavansa videoistaan “ihan ok hinnan”. Mutta tietääkö Mr Lothar tarkemmin videoihin liittyvistä oikeusseikoista?

“Minä ostan kuvaamiltani tytöiltä suostumuksen kuvatun materiaalin julkaisemiseen ja myyn oikeudet sitten Seksitreffeille.”

Ensimmäisen kotiseksivideonsa Mr Lothar kuvasi 23-vuotiaana ja hetken mielijohteesta.

“Lähdin ravintolasta mukaani lähteneen tytön kanssa jatkoille ja siellä sitten kaivettiin kamera esiin. Tulipahan vaan idea, että kuvataan meidän seksinharrastusta. Tyttö oli heti mukana. Kuvausta ei järjestelty. Ei ollut rekvisiittaa ja valaistuskin oli ihan normaali asunnon valaistus. Kyseiset videot ovat vieläkin jossain kaapin perukoilla.”

Mr Lothar on sinkku ja kuvaa videoita milloin kenenkin kanssa. Vakikumppaneita hän ei käytä. Kuvattavia Mr Lothar etsii muun muassa netistä, ravintoloista ja messuilta.

“Osa naisista kiinnostuu ja osa ei, mutta suhteellisen kivasti kaikki ovat suhtautuneet.”

Mutta mikä kotivideoissa kiehtoo? Mikä niiden viehätyksessä voittaa oikeat pornovideot?

“Kotivideoiden kautta ihmiset pääsevät kurkistelemaan toisten ihmisten makuuhuoneisiin. Kotivideoissa tapahtumat menevät samoin kuin oikeassa elämässä. Kotivideoiden toiminta on aidompaa”, selittää Mr Lothar.

Fantasian voittaa siis aito fantasia. Mr Lotharin mielestä parhaita kotivideoita ovatkin ilman ennakkosuunnittelua kuvatut rainat, jolloin toiminta ja tilanne ovat mahdollisimman aitoja.

Entä hekuman hetkien jälkeen hiipivä krapula ja katumus, ovatko videoilla esiintyneet henkilöt koskaan vaatineet nauhojen hävittämistä?

“Niinkin on joskus käynyt. Siksi on hyvä olla mustaa valkoisella ja sitten vielä harkitaan tapauskohtaisesti miten toimitaan”, tuumaa Mr Lothar.

Markkinatalous määrää monessa, mutta vielä löytyy niitäkin, jotka pamauttelevat menemään ihan puhtaasta rakkauden ja intohimon riemusta. Kuten vähän päälle parikymppinen pari:

“Yhteisellä Egyptin lomalla toinen meistä vain aloitti kuvaamisen digikameran videotoiminnolla. Toiminnan taustalla hotellihuoneeseen kantautuu moskeijoiden rukouskutsu. Tallensimme videon tietokoneen kovalevylle, mutta kovalevy pamahti muutama kuukausi sitten. Nyt suunnitelmissa on uusi reissu etelään ja uusi video.”

Eron sattuessa videon kohtalosta ei olisi epäselvyyksiä.

“Video jäisi miehelle, että se aina muistaisi kuinka kauniin naisen kanssa se on joskus ollut”, kuittaa nainen.

Seksileffaajan lakikirja

  1. Kotiseksivideoita koskevat samat tekijänoikeudet kuin muutakin kuvattua materiaalia. Elokuvan kuvaajalla on materiaaliin tekijänoikeudet, kun taas kuvatulla henkilöllä on kuvatun ihmisen oikeudet.
  2. Intiimissä materiaalissa mukaan tulee yksityisyyden suoja. Kuvattua materiaalia ei saa julkisesti esittää tai myydä ilman kuvatun ihmisen suostumusta. Nettiin videota ei siis saa laittaa ilman lupaa. Mutta suljetussa piirissä, kuten omassa kodissa, videon esittämistä esimerkiksi kavereille on hankalampi estää.
  3. Jos kotiseksivideo kuvatun tahdosta huolimatta päätyy julkiseen levitykseen, kannattaa kuvatun jättää tutkintapyyntö poliisille ja pyytää palveluntarjoajaa poistamaan luvaton tuote levityksestä.

Lähde: Immateriaalioikeuden professori Rainer Oesch

11 kommenttia

hipwuwaawas

5.1.2007 13:45

Olen ainakin niin neuroottinen, ettei tulisi mieleenkään:
1. Olisin varma että video leviää vääriin käsiin
2. Tarkkailisin itseäni koko kuvauksen ajan ja pitäisin itseäni naurettavana.
3. Olen liian ruma

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oh my...

6.1.2007 16:29

Just joo, että Mr. Lothar on sitten laittanut pari videota Youtubeen. Vinkiksi, tällä nimimerkillä löytyy muutama messushow-video. Laadusta en sano mitään. Ja tätä jätkä kutsuu strippaukseksi?? Ja vielä seksimessuilla...Huh huh!! En ole alan ammattilainen, mutta kannattaisi hieman hioa koreografiaa, sillä apinamainen keikkuminen ja lantionpyöritys (jota on sitten harjoiteltu varmaan peilin edessä) kattaa koko shown. Kuteet muistaa riisua just ennen shown loppua. En halua edes arvailla, mitä "misterin" kotivideot sitten ovat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.1.2007 12:30

Anonyyminä on helppo haukkua muiden tekemisiä, mutta mitenkäs suu pannaan sitten kun pitäisi itse esiintyä omilla kasvoillaan. No silloin menee "Oh my..." tyyppisillä henkilöillä yleensä pupu pöksyyn ja jää sanat sanomatta sekä teot tekemättä. Kiitokset kuitenkin palautteestasi ja tervetuloa valtaamaan koko business jos sinusta on siihen :-)

PS.Palautetta saa antaa jatkossakin ja mikäli olette kiinnostuneita aikuisviihdealasta niin ottakaa vain rohkeasti yhteyttä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jansku1979

8.1.2007 12:42

Oh my, oletko koskaan katsonut tuon Lotharin pätkiä? Tuskinpa ihan jokainen saa mainetta strippaamisella ja kotivideoilla, odotan kovasti milloin sinä Oh my julkaiset omat pätkäsi, katsotaan millaisia ne ovat.
Itse tuskin pystyisin tuohon, koskaan ei tosin voi sanoa ei koskaan.

Lotharin strippikeikat... hmm, kyllä ne naisiin ainakin osuu ja uppoaa ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MissJatta

8.1.2007 12:44

En ole kyllä kertaakaan katunu että lähdin mukaan alalle. Kiinnostus on todella suuri. Kiitos MrLothar :)
Sä teit mun haaveesta totta ja nyt mä elän mun "unelmaa" eli saan tehdä sitä mistä tykkään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

irtopirkko

8.1.2007 12:47

Good Job! Antaa kateellisten panetella ja huurella ,kun ei niistä itse siihen ole.(vaikkei ole minustakaan,olen siihen yksinkertaisesti liian ujo :D ) Minun käsitykseni mukaan ja jos oikeen osaan suomea lukea.Lothar nimenomaan sanoin tekstin alussa laittaneensa muutamalta showlta pätkän youtubeen,eikä mitään kotipornoa...Silmä käteen ja lukeen uusiksi..Silleesti..Mulla on muutama Lotharin pätkä koneella ja ei oo valittamista.Kyllähän tuota katselee ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Blondi-85-

8.1.2007 12:53

moikka,

Toihan on jokaisen henkilökohtainen asia mitä kukin haluaa leipänsä eteen tehdä, itse siis en lähde moittimaan toisten tekemisiä Itsestäni ei kuitenkaan kyseiseen hommaan olisi,
mutta nostan hattua ketkä moiseen pystyy/kykenee. kuten vanha sanonta menee jokainen taplaa tyylillään.Ja jos leikkiin lähtee se leikin kestäköön.. tietenkin on raja tapauksia joissa käytetty hyödyksi erittäin humalassa olleita naisia, mutta uskon että sulla pysyy järki päässä. Mukava heppu olet kun joskus keikalla kävästy, ei ole noussut pissi päähän niin kuin voisi monella kuvitella nousseen :)

"Blondi" turusta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Smurffiina68

8.1.2007 13:25

Näköjään kateellisia ihmisiä löytyy. Ei kannattaisi arvostella ennen kuin asiasta tietää enemmän. Suosittelisinkin MrLotharin videoiden katsomista ja puhumaan vasta sen jälkeen. MrLotharissa on sitä jotain =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

materazzi

18.1.2007 11:42

Joop.. Eiköhön meistä aika moni joskus tiiraile noita pornorainoja, jotkut salaa ja jotkut ihan vakituisesti. Ja tokihan usein näistä jotain kiksejä saattaa saadakin. Näin ollen on minusta ainakin epäreilua haukkua tai panetella ko. leffojen tekijöitä, koska heillä rohkeus riittää siihen mihin minulla ei, kait:.En henkilökohtaisesti ole suurkuluttaja tällä saralla enkä tiedä Mr.Lotharia, mutta tsemppiä jatkoon. ja älkää antako kateellisten yrittää nöyryyttää. Jokainen tekee sen/sitä mikä lakien ja asetusten puitteissa sallittua. Jep. Ei muuta kun uutta leffaa putkeen ja tsemppiä jatkossakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

98000km

1.3.2007 20:43

no hei kamoon.. minkälainen kilpailu on suomessa miesstrippaajilla? onko niitä yhden käden sormilla laskettua enempää? katsokaa nyt objektiivisesti minkänäköisellä naamalla ja vehkeellä varustetusta miehestä puhutaan suomalaisen strippauksen huippuna ja miettikää sen jälkeen olisiko pikemminkin tarjonnasta pulaa :) minulle on ihan sama mitä tämä white trash -sakki kotonaan puuhaa ja kuvailee, mutta älkää nyt vain glorifioiko strippauskeikkoja jossain nivalan kaljabaarin nurkassa.

en epäile hetkeäkään, etteikö kyseinen herra olisi mukava seuramies, mutta vuosia jatkunut sairaalloinen ja sattumanvarainen mainostaminen ja jatkuva itsensä esilletuonti netissä kertoo ehkä jostain muusta kuin ammatillisesta erinomaisuudesta. jenkeissä tehtyjen tutkimusten mukaan suurella osalla pornonäyttelijöistä on takanaan aiemmin koettuja traumoja kuten esim. seksuaalista hyväksikäyttöä enkä usko, että jutun tapauskaan aivan tasapainoisia lähtökohtia on elämäänsä saanut.

se taas, että joku mainostaa vuodesta toiseen esim cityn kaltaisilla sivuilla satunnaisille käyttäjille (= sadoille, ellei jopa tuhansille parikymppisille tytöille) omia strippauskeikkojaan ja huviloitansa (meillä tuollaisia kutsutaan kesämökiksi) tai "myy" autoaan ylihintaan nettiautossa kuukaudesta toiseen vain saadakseen huomiota, on lähinnä sairaalloisuutta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erittäin utelias

8.3.2007 22:38

Pakko kysyä edellisen kommentin kirjoittajalta että kuinkas kauan sinä olet seurannut Lotharin uraa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi